Takavuosien mallikaunottaren Christina Estradan, 53, ja hänen miehensä sheikki Walif Juffalin ero kuohuttaa Britanniaa.
Entinen malli vaatii mieheltään yli 237 miljoonan euron erorahoja, sillä on omien sanojensa mukaan tottunut luksuselämään.
Daily Mail kertoo Estradan jo kertaalleen kieltäytyneen Juffalin tarjoamasta 45 miljoonan euron shekistä. Lehden mukaan Estradan ja Juffalin eroa on puitu tällä viikolla oikeudessa, jossa mallikaunotar on ilmoittanut vaatimuksensa.
Estrada vaatii liki 67 miljoonaa euroa asuntojensa ylläpitoon. Tyylistään hän ei halua tinkiä, sillä Estrada haluaa ex-mieheltään lisäksi 1,2 miljoonaa euroa vaatteiden ostoon. Estradan mukaan vuosittaiset turkisostokset vaativat vähintään 48 000 euron budjettia. Lisäksi haute couture -vaatteisiin menee vuosittain 132 000 euroa ja kenkiin 25 000 euroa.
Christina Estrada on tottunut hulppeaan elämään. Pelkkiin henkilökunnan palkkoihin hänellä menee 335 000 euroa vuosittain. Estrada tarvitsee kotiinsa mm. oman hovimestarin, kokin ja kuskin.
Estrada sanoi ostavansa vuodessa esimerkiksi 54 paria kenkiä ja 35 kelloa.
– Niiden pitää käydä yhteen asujeni kanssa, hän selitteli suurta rahatarvetta ostoksilleen.
Daily Mailin mukaan Estrada pyyhki kyyneliään kertoessaan oikeudessa, ettei pysty elämään ilman luksusta.
– Minun nimeni on Christina Estrada. Olin kansainvälinen huippumalli. Olen tottunut tällaiseen elämään, Estrada kertoi oikeudessa.
Ex-mies Juffalin asianajaja huomautti oikeudessa pyynnön olevan kohtuuton, sillä Juffalin omaisuuden arvioidaan olevan 26 miljoonaa euroa. Suurin osa miehen varallisuudesta, eli 116 miljoonaa euroa on kiinni rahastossa, joka on tarkoitettu parin tyttärelle.
– En usko tuota, Estrada napautti kuullessaan ex-miehensä varallisuudesta.
Estrada ja ex-mies Juffali kuvattuna 2005.
”Äiti, teet minusta köyhän tytön”
Juffalin asianajajan kerrotaan ihmetelleen, että haluaako Estrada viedä rahat omalta lapseltaan. Estrada kertoi saaneensa itkuisen puhelinsoiton tyttäreltään, joka oli tapaamassa sairaalassa syöpähoidoissa olevaa Juffalia.
Isä oli kertonut tytölle, ettei omaisuudesta ole jäljellä kuin miljoona.
– Hän oli sanonut tyttärellemme, että ostaa hänelle ison talon Lontoosta, mutta koska minä haluan rahaa, niin tytön on tyytyminen pieneen taloon, Estrada kertoi.
Estrada purskahti itkuun kertoessaan tyttärensä pelosta elää köyhyydessä.
– Äiti, sinä teet minusta köyhän tytön, Estrada siteerasi tytärtään.
Huippumalli haluaa tänäkin vuonna järjestää joulujuhlan, jossa ei kuluja säästellä. Hän toivoo ex-miehensä maksavan juhlan 60 000 euron kulut. –Sinne saapuu noin 50-150 vierasta, hän kertoi oikeudessa.
Estrada kertoi oikeudelle haluavansa ostaa 75 miljoonaa maksavan talon Lontoosta. Sisustukseen hän tarvitsisi ainakin 7 miljoonaa euroa.
Mallikaunotarelle oli tarjottu miljoonia maksavaa kartanoa, jossa on viisi makuuhuonetta, mutta se ei sopinut hänelle.
Hän ei pysty asumaan kartanossa, sillä hän joutuisi asumaa samassa kerroksessa kuin henkilökunta.
– Makuuhuoneet ovat outoja. En halua asua työntekijöiden vieressä. Haluan heidän asuvan aivan eri kerroksessa. Talo oli aivan liian pieni, Estrada huomautti.
Mihin mallikaunotar tarvitsee satoja miljoonia euroja?
Estradalta tivattiin oikeudessa mihin hän tarvitsee 237 miljoonaa euroa, joita hän vaatii ex-mieheltään. Estrada sanoi pohtineensa asiaa pitkään ja hartaasti.
– Haluan erollani puolustaa naisten oikeuksia. Elämäni on rankkaa ja minulla on paljon velvoitteita, mallikaunotar sanoi ja jatkoi.
– Olen miettinyt paljon mihin haluan rahat käyttää. Haluan pitää ne visusti tallessa ja tehdä hyvää. Olen aina ollut kiinnostunut hyväntekeväisyydestä. Ensin minun pitää kuitenkin luoda vahva perusta minun ja tyttäreni elämälle, jotta voin olla onnellinen.
Mallin rahankäyttö nousi suureksi ihmetyksen aiheeksi oikeudessa.
– Kenkäsi maksavat vuodessa 70 000 euroa. Eikö se mielestäsi ole paljon rahaa? ex-miehen asianajaja ihmetteli.
– No ei oikeastaan. Sen verran ne maksavat. Olen tottunut tiettyihin standardeihin, Estrada vastasi.
Estrada kuitenkin mainitsi, että pystyisi mahdollisesti elämään hieman vaatimattomammassakin talossa, jonka ylläpito maksaisi vuodessa noin 121 000 euroa. Kodinhoitoon, viiniin ja ruokaan tulisi kuitenkin varata erikseen vuosittain 137 000 euroa.
– Ehkä selviytyisin, Estrada pohti.
Juffalin asianajaja on pitänyt huippumallin vaatimuksia uskomattomina.
