Aki Sirkesalolle nimikkotie Toijalan ABC:n liittymään: ”Tie keskeisellä paikalla” - Viihde - Ilta-Sanomat

Aki Sirkesalolle nimikkotie Toijalan ABC:n liittymään: ”Tie keskeisellä paikalla”

Akaan kaupunki nimeää Aki Sirkesalon mukaan neljä eri tietä.

Vuonna 2004 menehtyneen Aki Sirkesalon muistoksi nimetään teitä Akaassa.­

29.6.2016 15:03

Aki Sirkesalon mukaan nimetään Akaalla peräti neljä tietä. Teiden nimeämisessä on otettu huomioon muusikon tuotanto ja kotipaikkakunta. Hän oli kotoisin Akaan Toijalasta.

Akaanportin yritysalueella, E75-moottoritien liittymän ja ABC-liikenneaseman lähellä sijaitsevat tiet saavat nimekseen Sirkesalontie, Akinkuja, Levytie ja Musakuja.

Sirkesalo menehtyi Thaimaan tsunamissa joulukuussa 2004.

Akaan kaupungin kaavoituspäällikkö Jyri Sarkkinen sanoo Ilta-Sanomille idean teiden nimeämisestä syntyneen jo muutama vuosi sitten.

– Aloitin työt keväällä 2013 ja ihmettelin, että miksi Akaassa ei ole muistettu Aki Sirkesaloa jo tällä tavoin. Halusin hänen mukaansa nimetyn kadun tulevan keskeiselle paikalle, jonka läpi monet ihmiset kulkevat. Toijalan ABC:n liittymä on sellainen, Sarkkinen sanoo.

Sirkesalon omaiset antoivat hyväksyntänsä teiden nimeämiselle.

– Muutoin en olisi lähtenyt nimeämistä edes ehdottamaan. Akin vanhemmat suhtautuivat positiivisesti tähän eleeseen, hän sanoo.

Aki Sirkesalo oli yksi 90-luvun ja 2000-luvun alun suosituimpia suomalaislaulajia. Sirkesalon hitteihin lukeutuvat mm. Naispaholainen, Missä betoni kasvaa ja Seksuaalista häirintää.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?