Juuri eronnut Uniikki ”juhlii elämää” jättimäisen samppanjapullon kanssa – sormessa yhä kihlasormus - Viihde - Ilta-Sanomat

Juuri eronnut Uniikki ”juhlii elämää” jättimäisen samppanjapullon kanssa – sormessa yhä kihlasormus

Räppäri Uniikki julkaisi muikean kuvan Instagramissa.

Eevi Teittinen ja Uniikki ovat purkaneet kihlauksensa.­

29.6.2016 12:19

Fitnessmalli Eevi Teittinen kertoi eilen blogikirjoituksessaan, että hän ja rap-artistina tunnettu Uniikki ovat purkaneet kihlauksensa. Pariskunta kihlautui näyttävästi viime kesänä, kun Uniikki kosi Teittistä kesken Tampereen Blockfestin keikkansa.

Neljä vuotta kestänyt suhde päättyi Eevin mukaan ystävällisissä väleissä.

– Olemme hyviä ystäviä, mutta päämäärämme ovat kovin erilaiset ja toiveemme tulevaisuudesta eivät valitettavasti kulje yhtäläistä polkua, Teittinen kirjoitti blogissaan.

– En tiedä voisinko tätä paremmin sanoa – rakastamme toisiamme, mutta emme ole enää rakastuneita toisiimme. En tiedä löytyykö täältä aidompaa ja parempaa ystävää, mutta uskomme että kumppaneina emme toisillemme enää sovi.

– Nämä vuodet yhdessä olivat tähän astisen elämäni parhaat. Se kuinka olemme asiaa pystyneet yhdessä käsittelemään, kertoo myös ratkaisun olevan oikea molemmille. Ollaan itketty, naurettu ja kaikkea siltä väliltä. Välitämme toistemme hyvinvoinnista ja toivomme että tämän ratkaisun myötä me molemmat pystymme elämään elämää kuten sitä kuuluukin elää, kaasu pohjassa!

Uniikki julkaisi yllättävän kuvapäivityksen

Uniikki ei ole kommentoinut eroa julkisuudessa, mutta hän julkaisi tänään yllättäen paljon kertovan kuvapäivityksen Instagram-tilillään. Kuvassa Uniikki poseeraa jättimäisen samppanjapullon kanssa ja kirjoittaa tekstissä englanniksi ”juhlivansa elämää”.

Jos kuva ei näy laitteellasi, katso se täältä!

Monien ihmetykseksi Uniikilla on kuvassa vasemmassa nimettömässään edelleen kihlasormus. Osa faneista miettiikin kommenteissa, että onkohan kyseessä vanha kuva.

Eevi sen sijaan on julkaissut samoihin aikoihin omalla Instagram-tilillään hikeä tihkuvan treenivideon.

Jos video ei näy, voit katsoa sen myös täältä!

– Maali ilman suunnitelmaa on vain toive, Eevi kirjoittaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?