Ismo

Viihde

Lynyrd Skynyrdistä elokuva – kulta-ajan rumpali käsikirjoittajana

Julkaistu:

Pronounced Leh-Nerd Skin-Nerd
Southern boogien mestareista leivotaan leffaa.
Lynyrd Skynyrdistä kertova elokuva etenee, kertoo Ultimate Classic Rock.

Artimus Pyle, joka liittyi bändin rumpaliksi kolmannen albumin Nuthin' Fancyn julkaisun jälkeen, tekee käsikirjoitusta yhdessä ohjaaja Jared Cohnin kanssa. Elokuvan tuottaa Cleopatra Films.

Pyle - joka kirjoittaa samalla myös muistelmiaan - on paljastanut, että bändiä vuonna 1977 kohdannut lento-onnettomuus on vahvasti mukana tarinassa.

Lynyrd Skynyrdiä kiertueella kuljettanut lentokone syöksyi polttoaineen loputtua soiseen metsään Mississippin Gillsburgissa 1977. Maahansyöksyssä menehtyivät yhtyeen laulaja Ronnie Van Zant, kitaristi Steve Gaines ja hänen siskonsa, taustalaulaja Cassie Gaines sekä molemmat lentäjät ja yhtyeen kiertuemanageri Dean Kilpatrick.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lehden mukaan Pyle ja ohjaaja Cohn ovat käyttäneet kymmeniä tunteja tragedian läpikäymiseen. Rumpali haluaa muistuttaa, että ilman lento-onnettomuutta bändi olisi voinut päästä vaikka kuinka pitkälle.

– Kun kone syöksyi maahan, olimme huipulla. Olisimme voineet soittaa minkä tahansa bändin kanssa. Aivan sama, vaikka kyseessä olisi ollut Rolling Stones, olisimme pystyneet vastaamaan huutoon. Ajattelen tuota onnettomuutta päivittäin ja sitä, mitä olisimme voineet saavuttaa, jos olisimme saaneet 10 vuotta lisää aikaa.

Pyle erosi Lynyrd Skynyrdistä vuonna 1991 riitaisasti. Bändi julkaisi tuolloin uuden albumin 14 vuoteen. Van Zantin leski haastoi kuitenkin bändin oikeuteen nimenkäyttöoikeuksien takia.

Pyle haluaa kuitenkin jakaa muistonsa yhtyeestä.

– Elokuvan tulee näyttää bändikaverini sellaisina kuin he olivat. Oikeina ja hauskoina ihmisinä, jotka rakastivat musiikkia ja menestystä.

Elokuvan tekijät toivovat, että leffaa päästään kuvaamaan jo loppuvuodesta. Tosin tekijöillä ei ole vielä varmuutta, saavatko he oikeudet käyttää Lynyrd Skynyrdin musiikkia elokuvassaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yhdysvaltalainen Loren eli 200 dollarilla kuussa – Isoäidin vanha viltti paljastui 1,5 miljoonan arvoiseksi

    2. 2

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    5. 5

      Chisu saapui juhlatilaisuuteen täysin erinäköisenä kuin aiemmin – kommentoi sähäkkää tyyliään osuvasti

    6. 6

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    7. 7

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    8. 8

      Stand up -koomikko Niko Kivelä hankki lomakeskuksen Kuusamosta – näin hulppeat ovat tilukset

    9. 9

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    10. 10

      Ministeri avaa ajatusta äitiyspakkauksen nimen muuttamisesta – aihe puhuttaa suomalaisia: ”Miten olisi seksin seuraus -pakkaus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    3. 3

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    4. 4

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    5. 5

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    6. 6

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    7. 7

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    8. 8

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    9. 9

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    10. 10

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    6. 6

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    7. 7

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    8. 8

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yhdysvaltalainen Loren eli 200 dollarilla kuussa – Isoäidin vanha viltti paljastui 1,5 miljoonan arvoiseksi

    2. 2

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    5. 5

      Chisu saapui juhlatilaisuuteen täysin erinäköisenä kuin aiemmin – kommentoi sähäkkää tyyliään osuvasti

    6. Näytä lisää