Jari, Jalmari

Viihde

Susanne Päivärinta hyppää ajankohtaisohjelmista tangojuontajaksi – ”Olen ihan innoissani”

Julkaistu:

Tangomarkkinat
Toimittaja Susanne Päivärinta on hypännyt innolla kesätyöhön tangon maailmassa.
Ylen ajankohtaisohjelmien toimittaja Susanne Päivärinta debytoi tänä kesänä Seinäjoen Tangomarkkinoiden laulukilpailun juontajana Mikko ”Peltsi” Peltolan aisaparina. Parin ensimmäinen yhteinen juontosessio nähtiin 18.6. käydyssä finaalin karsinnassa. Tangolaulukilpailun kuningasfinaali käydään torstaina 7.7. ja kuningatarfinaali lauantaina 9.7.

Muun muassa A-studiosta tuttu pitkän linjan toimittaja kertoo olevansa musiikin suurkuluttaja, jonka musiikilliseen ruokavalioon kuuluu myös iskelmä.

Paljon aikaa Italiassa viettävä Päivärinta kertoo tangosuosikkiensa tulevan latinorytmien maailmasta. Myös Tangomarkkinat-työtarjouksen nainen otti vastaan Italiassa.

– Olin Roomassa, kun puhelin soi, ja minua kysyttiin mukaan tähän. Vastasin siltä istumalta, että kyllä, lähden! Olen ihan innoissani, kiva tehdä myös tällaista, Päivärinta kuvailee kesäpestiään.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Päivärinta on nähty vuosien varrella muutamaan otteeseen myös viihteellisemmissä rooleissa, kuten Linnan juhlien jatkojen juontajana. Päivärinta on yllättänyt myös yksittäisen Putous -jakson juontajana sekä Uutisvuodossa Jari Tervon ja Baba Lybeckin tuuraajana. Musiikkikilpailun juontaminen on asiaohjelmista paremmin tunnetulle Päivärinnalle kuitenkin uutta. Juontajapari Peltola juontaa tangolaulukilpailun nyt jo kahdeksatta kertaa. Päivärinta sanoo hypänneensä uuteen aluevaltaukseen luottavaisin mielin kokeneen juontajakollegansa rinnalla.

– Olen turvallisissa käsissä, sillä Peltsi on niin rautainen ammattilainen ja lujahermoinen kaveri, Päivärinta sanoo.

Myös Peltola kehuu uutta juontajapariaan.

– Susannehan on tehnyt paljon enemmän suoria lähetyksiä kuin minä! Peltola heittää.

Tangomarkkinoiden tunnelmaan Peltola on kehottanut Päivärintaa hyppäämään rohkeasti.

– Sehän on ilon ja musiikin juhla, jossa saa olla hauska ja viihdyttävä. Että antaa palaa vaan! Yleisö on vastaanottavainen, ja jos vähän vitsiä heittää, niin kyllä ne tykkää, Peltola sanoo.

Peltolalle pesti Tangomarkkinoilla on muodostunut jo kesäperinteeksi.

– Koska sitä ei järjestetä kotikaupungissani ja koska kyseessä on festivaali, niin aika vaikeaa tätä on stressaavana työnä nähdä. Vaikka se keskeyttääkin kesäloman, niin ei haittaa yhtään. Sinne on enemmänkin hauska aina lähteä.

Suosittu tv-kasvo Peltola on nähty viime vuosina etenkin eräohjelmien juontajana. Myös miehen kesälomat sujuvat kalastellen ja mökkeillen.

– Kyllä se juhannus varmaan perheen kanssa mökillä menee. Paikalliset yrittävät houkutella siellä katsomaan Juha Tapiota ja Arttu Wiskaria, mutta saa nähdä, Peltola summaa juhannussuunnitelmiaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    3. 3

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    4. 4

      Pesäpallon Suomen mestari Alexander Saloranta korjaa sukupuolensa: ”Nyt saan olla oma itseni”

    5. 5

      Uusi toivo heräsi sukellusveneen löytämisestä, etsijät havaitsivat ääniä meressä – CNN: Kuin runkoa taottaisiin työkaluilla

    6. 6

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    7. 7

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    8. 8

      EU:n lääkevirasto livahti Amsterdamiin – Keskisuomalainen piikittelee: ”Nyt Helsinki sai tuta”

    9. 9

      Mies murhattiin kesken ajomatkan Tukholmassa – epäiltyjen auto paloi uimarannalla

    10. 10

      Kuvat: Vierumäen liikunnanopiskelijat poseeraavat tyttö- ja poikakalentereissa – ”Vähän sellaista suomalaisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    2. 2

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    3. 3

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    4. 4

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    5. 5

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    6. 6

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    7. 7

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    8. 8

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    9. 9

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    3. 3

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    4. 4

      Pesäpallon Suomen mestari Alexander Saloranta korjaa sukupuolensa: ”Nyt saan olla oma itseni”

    5. 5

      Uusi toivo heräsi sukellusveneen löytämisestä, etsijät havaitsivat ääniä meressä – CNN: Kuin runkoa taottaisiin työkaluilla

    6. Näytä lisää