Hajottiko Emmanuelle Neuvostoliiton? Suomen televisiolla oli Virossa 1980-luvulla valtava merkitys - Viihde - Ilta-Sanomat

Hajottiko Emmanuelle Neuvostoliiton? Suomen televisiolla oli Virossa 1980-luvulla valtava merkitys

Neuvostoliiton ja KGB:n johtajat harkitsivat 1980-luvulla jopa teräsaidan pystyttämistä Suomenlahdelle, jotta Suomen tv-lähetykset eivät olisi näkyneet Virossa.

Vaikka Emmanuelle-elokuvaa, Dallas-sarjaa ja Ritari Ässää ei esitetty Viron tv-kanavilla Neuvostoliiton aikana, Suomen tv-lähetykset näkyivät myös rautaesiripun takana.

11.6.2016 15:47

Disko ja ydinsota, lauantaina 11.6. Teema klo 22.13

Ensimmäisen Emmanuelle-elokuvan (1974) ensiesitys MTV:n ohjelmistossa kesällä 1987 oli iso tapaus 1980-luvun Suomessakin. Eroottisen klassikon näkeminen oli kuitenkin vielä kovempi juttu tuolloin Neuvostoliittoon kuuluneessa Virossa, jonne suomalaisten tv-kanavien lähetysaallot olivat yltäneet jo 1950-luvulta lähtien – neuvostojohdon vastalauseista ja häirintälähettimistä huolimatta.

Samaan aikaan, kun Viron omilla tv-kanavilla esitettiin reportaaseja neuvostotyöläisten ylväästä tulevaisuudesta, kansantanssin iloista sekä Neuvostoliiton mahdista, suomalaiset tv-ohjelmat paljastivat ihan toisenlaisen todellisuuden.

Emmanuelle-elokuvat sekä Ritari Ässän ja Dallasin kaltaiset sarjat näyttivät neuvostokansalaisille, kuinka lännessä – ja mahdollisesti vain 80 kilometrin päässä Tallinnasta pohjoiseen – eletään.

Dallas-sarja näytti Neuvosto-Viron kansalaisille, kuinka lännessä eletään: tehdään rahaa ja nautitaan hienostuneita drinkkejä. Kuvassa Larry Hagmanin näyttelemä J.R.

Kiur Aarma ja Jaak Kilmi väittävät Neuvosto-Viron tv-katselun absurdia historiaa kertaavassa henkilökohtaisessa dokumentissaan Disko ja ydinsota (Disko ja tuumasoda, 2009), että Emmanuellen näkemisen nostattama vapauden huuma olisi vaikuttanut välillisesti jopa Neuvostoliiton hajoamiseen.

Tulkinta lienee liioiteltu, mutta yhtä kaikki verraton dokumentti paljastaa herkullisia siivuja neuvostojohdon ja KGB:n taistelusta Suomen tv-lähetysten näkymistä vastaan. Lännen ”mädättävän propagandan” estämiseksi harkinnassa oli jopa tv-aallot blokkaavan valtavan teräsaidan pystyttäminen Suomenlahdelle.

Mainosten lihakimpaleet ”vain muovia”

Virolaisten silmät olivat kuitenkin avautuneet jo 1968, kun Viron ja Suomen tv-uutiset Tshekkoslovakian miehityksestä erosivat kuin yö ja päivä.

Disko ja ydinsota sisältää myös hellyttäviä lapsuusmuisteluita, kuinka Dallasin juonenkäänteet, Ritari Ässä -sarjan ihmeauto ja mainoksissa esiintyneen K-kaupan Väiskin esittelemät runsaat lihatiskit toivat suljettuun maahan välähdyksiä läntisestä maailmasta. Neuvostoliiton johtajat puolestaan väittivät kivenkovaa, että suomalaismainoksissa nähdyt lihakimpaleet olisivat olleet joko tavalliselle kansalle liian kalliita tai vain muovia.

Haastateltavina on virolaisia ja suomalaisia tutkijoita sekä entisiä tv-johtajia, Suomesta muun muassa Yleisradion entinen pääjohtaja Sakari Kiuru. Lisäksi dokumentti esittelee villeydessään kiehtovia salaliittoteorioita CIA:n ja KGB:n osuudesta taistossa virolaisten mielen hallinnasta.

Dokumentin lavastetut osuudet kuvaavat Neuvosto-Viron kansalaisten arkea. Nokkelimmat keksivät rakentaa Suomen tv-lähetyksiä vastaanottavia antenneja elohopealämpömittareista.

Juttua korjattu 13.6.2016 klo 11.29: Emmanuelle-elokuvan ensiesitys Suomessa kesällä 1987 oli MTV:n ohjelmistossa TV1-kanavalla, ei MTV3-kanavalla, kuten jutussa alun perin luki.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?