Syöpään kuollut Riki Sorsa haudataan tänään

Arviolta 150 ystävää, sukulaista ja tuttavaa saattelee syöpään kuolleen Riki Sorsan viimeiselle matkalle Helsingissä tänään.

–Olen saanut elää hienon elämän, kertoi Riki Sorsa viimeisissä haastatteluissaan Ilta-Sanomille. Silloin hän jo tiesi, ettei näkisi enää seuraavaa juhannusta.

9.6.2016 4:37

RIKI Sorsa oli rakastettu ja pidetty laulaja. Näin Rikin ystävät muistelivat tähden poismenoa IS:lle viime kuussa.

– Hän oli sydämellinen ihminen, Harry ”Hjallis” Harkimo sanoi.

– Hän oli taiteilijaluonne, tykkäsi olla esillä, eikä pelännyt pistää itseään likoon julkisuudessa. Aivan kuten kunnon taiteilijan pitääkin, Lasse Norres selvitti.

– Hän oli avoin, elämäniloinen ja katsoi elämää aina iloisin silmin. Hänellä oli pilke silmäkulmassa, joka säilyi vakavinakin aikoina, Arto Nyberg muisteli.

Tänään arviolta jopa 150 ystävää, tuttavaa ja sukulaista saattelee Rikin viimeiselle matkalle Helsingin Vanhalla kirkolla. On odotettavaa, että hautajaistilaisuudesta tulee tunteikas ja koskettava.

Tilaisuuden jälkeen hautajaisväki kokoontuu kirkon lähistöllä sijaitsevaan rakennukseen muistelemaan Rikiä sekä hänen uraa. Tilaisuudessa kuultaneen muun muassa musiikkiesityksiä.

Katso Ilta-Sanomien video Riki Sorsan urasta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?