Viihde

40 vuoden odotus on ohi! Queen villitsi yleisöä loppuunmyydyllä keikalla Kaisaniemessä

Julkaistu:

queenin keikka
Yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä rockyhtyeistä, Queen, on tehnyt katajaisen kansan iloksi paluun Suomeen.
Vuonna 1971 perustettu Queen on itseoikeutetusti yksi maailman suosituimmista rockyhtyeistä. Siihen nähden on sääli, että englantilaisjättiläinen on esiintynyt Suomessa vain kerran, syksyllä 1974.

Tänään, perjantaina 3. kesäkuuta, yli 40 vuoden odotus kuitenkin palkittiin. Suomeen saapunut Queen esiintyy parhaillaan Helsingin Kaisaniemessä keikalla, joka on loppuunmyyty.


Avaraan puistoon mahtuu huomattavasti enemmän laaturockin ystäviä kuin yhtyeen edellisellä keikalla: marraskuussa 1974 orkesteri nousi lauteille Helsingin Kulttuuritalolla.


On vain yksi Freddie Mercury, mutta edesmennyttä mestaria tuuraavan Adam Lambertin ei tarvitse hävetä. Amerikkalainen, aikoinaan Idols-kilpailusta tähteyteen singahtanut laulaja on saanut Queen-esiintymisistään positiivisia arvioita, ja onnistunut laulanta tuntuu jatkuvan myös Helsingin pimenevässä illassa.


Ennen Lambertia Queenin laulajana on kuultu myös Paul Rodgers, joka esiintyi yhtyeen kanssa vuosina 2004-2009.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt