Aune, Oona

Viihde

Mikko Alatalon poika suuntaa musiikkialalle – ”Eerolla on Mick Jaggerin elkeet”

Julkaistu:

Lakkiaiset
Mikko ja Seija Alatalon kuopus Eero seuraa isänsä jalanjäljissä taiteelliselle alalle.
Mikko ja Seija Alatalon pahnanpohjimmainen Eero, 19, kirjoitti Tampereen Hatanpään lukion musiikkilinjalta.

Saavutus oli iloinen yllätys.

– Kyllä äidiltä itku pääsi kun tiedetään, miten vaikea lähtökohta on ollut, Mikko Alatalo kertoo.

– C:tä ja B:tä on tulossa. Ihan kohtalaiset arvosanat. Vahvimpia ovat englanti ja historia, Eero Alatalo kertoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Jos musiikista voisi kirjoittaa, siitä Eero olisi saanut varmaan Laudaturin.

– Kyllä minä musiikkidiplomin suoritin. Minulla oli konsertti koululla. Tein siitä dokumentin, jonka opettajat arvostelivat. Se oli ylimääräinen, aika vaativa työ, Eero kertoo.

Lukio, jonka Eero valitsi on taidepainotteinen, mikä sopii hänelle hyvin. Hatanpää on ollut lopetusuhan alla, mikä ei miellytä isää. Mikon mielestä on hyvä, että taiteellisuuteen kannustetaan.

– Lukiossa on se hyvä puoli, että siellä pystyy tekemään omia taideprojekteja. Musiikkiharrastus tuo jopa jollain lailla lisäpisteitä, Eero kertoo.

– Missään tapauksessa tuollaisia kouluja ei saa lopettaa. Ei nämä taiteelliset pojat voi mihinkään pinkolukioon mennä. Ne on ihan kadoksissa siellä. Tuolla niillä on kaikenlaista tekemistä, pitkän linjan muusikko Mikko Alatalo kommentoi.

– On arvokasta että kundit ja tytöt, jotka harrastavat musiikkia tai urheilua, voivat ottaa vähän rennommin ja käydä neljänä vuotena lukion, Mikko sanoo.

Vanhemmat eivät odottaneet pojaltaan Laudaturin papereita, vaan ovat ylpeitä siitä, että hän valmistuu ylioppilaaksi arvosanoista sen enempää stressaamatta.

– Olen ylpeä siitä, miten ison työn Eeron äiti on tehnyt sen eteen, että Eero on pystynyt koulua käymään. Eero oli nuorena aika ylivilkas jätkä. Hänestä on tullut kuitenkin ihan fiksu nuorimies, jolla on karismaa ja onpa jopa kapinaakin vähän. Oli positiivinen yllätys, että mies ryhdistäytyi tällä tavalla ja suoritti sen valkolakin. Onhan se sellainen pitkäjänteisyyden osoitus, Mikko sanoo.

Elokuva-alalle tulevaisuudessa?

Jatko-opinnot eivät ole ensimmäisenä Eeron mielessä lukion jälkeen. Ensin pitää hoitaa siviilipalvelus alta pois. Kesällä hän menee Lapinjärvelle kuukaudeksi sivarikoulutukseen. Eero toivoo pääsevänsä sivariksi vanhaan kouluunsa tai teatteriin.

Eeron tulevaisuudensuunnitelmissa on pyrkiä opiskelemaan elokuva-alaa Tampereen ammattikorkeakouluun tai Aalto-yli­opistoon.

– Bändihommaa ja musiikkia tulen tekemään muutenkin jonkin asteisena duunina. Enemmän mua kiinnostaa elokuvahommat. Se olisi kiinnostava ala, Eero sanoo.

– Eeron tietous elokuvasta on jotain ihan hämmentävää, aivan uskomatonta. Hän tuntee taustat ja tietää jokaisen nimen, isä-Mikko kehaisee.

Oli positiivinen yllätys, että mies ryhdistäytyi tällä tavalla ja suoritti sen valkolakin.

”Keikkoja on aika vaikea saada”

Eero on laulusolistina Lataus-bändissä, jonka viiden biisin EP löytyy Spotifysta. Lataus soittaa suomi-rokkia, ja Eero on tehnyt suurimman osan kappaleista.

– Keikkoja on aika vaikea saada, se on huomattu. Se on just toi alku, että kukaan ei palkkaa. Sitten kun keikkoja alkaa tulla, niitä tulee koko ajan enemmän, Eero sanoo.

– Mutta on meillä keikkaa ollut. Menee aika hyvin, kun on vasta vuosi oltu pystyssä, hän lisää.

Isä tukee musiikkiuralla

Mikko Alatalo on pitkän linjan muusikko, jonka monet kappaleet lukeutuvat tunnetuimpiin suomalaisiin pop- ja iskelmähitteihin.

Vuodesta 2003 Mikko Alatalo on toiminut Keskustan kansanedustajana, mutta musiikkialan haastavuus ei siltikään ole unohtunut häneltä.

– Nuorille bändeille breikkaus on aika vaikeaa, Mikko myöntää.

– Mutta ei se sen kummempaa ole meillä pitkän linjan artisteillakaan. Samoissa pubeissa soitetaan näiden poikien kanssa, hän lisää.

Eeron edellinen bändi oli Päättömät miehet. Siinäkin hän oli laulusolistina. Joku vuosi sitten Päättömät voitti Tampere-ilmiö -bändikilpailun. Meriittiäkin on siis tullut.

– Isän ei pitäisi alkaa kehumaan poikiaan, mutta Eeron lavakarismaa on kehuttu ihan mielettömästi. Eero kun tulee lavalle, se täyttää sen lavan. Eerolla on ihan Mick Jaggerin elkeet kun se vetää. Jotakin tämä kundi tulee tekemään, Mikko Alatalo sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Iltalehti: Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    3. 3

      Upeaa, Krista! Pärmäkoskelle uran ensimmäinen voitto maailmancupissa

    4. 4

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. 6

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    7. 7

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    8. 8

      ”Mietin 50 vuotta, miksi aina mokaan” – Asperger-diagnoosi oli Annikka Suoniselle helpotus

    9. 9

      Asukkaiden kauhunhetket Lauttasaaressa: Naamiomies räpelsi ovella, luikahti sisään ja hyppäsi parvekkeelta pimeyteen

    10. 10

      Tanhupallo on ylivoimainen ykkönen – IS:n lukijat valitsijat suosikkinsa Putous-hahmoista: ”Ihana höpsö”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    4. 4

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    5. 5

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    6. 6

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    7. 7

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    8. 8

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    9. 9

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Iltalehti: Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    3. 3

      Upeaa, Krista! Pärmäkoskelle uran ensimmäinen voitto maailmancupissa

    4. 4

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. Näytä lisää