Jessica luopui Miss Helsinki -kruunusta vasten tahtoaan – ”Tämä on Martinan päätös” - Viihde - Ilta-Sanomat

Jessica luopui Miss Helsinki -kruunusta vasten tahtoaan – ”Tämä on Martinan päätös”

Jessica Ruokola luuli voivansa jatkaa Miss Helsinkinä loppuun saakka.

Jessica Ruokola on järkyttynyt joutuessaan luopumaan kruunustaan.­

31.5.2016 15:02

Jessica Ruokola sai kuulla vuorokausi sitten Martina Aitolehdeltä joutuvansa luopumaan Miss Helsingin kruunusta.

– En osannut odottaa tätä. Luulin, että kaikki on hyvin, mutta tämä on Martinan päätös, hän kertoo.

– Olen tehnyt kaikkeni, mutta se ei ole riittänyt. Tuntuu kurjalta.

Missivuosi alkoi tammikuussa ikävissä merkeissä, kun Jessica joutui miesystävänsä pahoinpitelemäksi. Pari on kuitenkin jatkanut yhteiseloa pahoinpitelytuomiosta huolimatta. Jessican mielestä koko hänen missivuotensa on ollut yhtä myllerrystä ja ryöpytystä.

– En ole mitään muuta halunnut kuin kantaa tätä kruunua. Tuntuu epäreilulta, Jessica huokaa surullisena.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?