Kaija Koon neuvo Vain elämää -osallistujille: Olkaa aitoja! - Viihde - Ilta-Sanomat

Kaija Koon neuvo Vain elämää -osallistujille: Olkaa aitoja!

Kaija Koolla ei ole kuin hyviä muistoja omalta Vain elämää -kaudeltaan.

Julkaistu: 30.5.2016 18:50

Ensimmäisellä Vain elämää -tuotantokaudella vuonna 2012 mukana ollut Kaija Koo uskoo uusien Vain elämää -artistien pääsevän helpommalla kuin pioneereina ohjelmassa olleet.

Kaija Koo oli yksi siitä artistiseitsikosta, jotka oli mukana aivan ensimmäisellä Vain elämää -kaudella vuonna 2012.

– Emme edes tienneet mihin olimme menossa! Monelle uudelle artistille, kuten Jarelle, Vain elämää on ollut mullistava kokemus. Minulle ei niinkään, koska oma elämäni muuttui ensimmäisen kerran jo vuonna 1993. Mutta sain ohjelmasta ehkä uudenlaista yleisöä, ja persoonani syventyi tai sai uusia piirteitä, joista ihmiset eivät tienneet, Kaija Koo sanoo.

Kaija kiittelee artisteja, joiden kanssa he saivat viettää viikon yhdessä. Hänen kanssaan samaan aikaan ohjelmassa nähtiin Cheek, Erin, Katri Helena, Jonne Aaron, Nipa Neumann ja Jari Sillanpää.

Ensimmäisellä Vain elämää -kaudella olivat Kaija Koon lisäksi Jonne Aaron, Nipa Neuman, Katri Helena, Cheek, Jari Sillanpää ja Erin.

– Olenkin miettinyt, että haluaisin pyytää kaikki kylään luokseni jossain vaiheessa muistelemaan.

Uusille artisteille Kaijalla on vain yksi neuvo, joka pätee hänen mukaansa myös kaikkiin muihinkin ihmisiin:

– Olkaa aitoja, älkää yrittäkö muokata itseänne. Olkaa sitä mitä olette. Mietin usein nuorempana, että kun teen näin tai näin, kaikki tykkäävät minusta. Olen yrittänyt vuosia hillitä itseäni ja peittää särmääni, kuvitellut, että se on huono juttu. Nykyään ymmärrän, että minusta tykätään juuri sen vuoksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?