Kuvat: Emilia Pikkarainen hemaisevana Monacon F1-varikolla valkoisessa kesämekossa - Viihde - Ilta-Sanomat

Kuvat: Emilia Pikkarainen hemaisevana Monacon F1-varikolla valkoisessa kesämekossa

Huippu-uimari Emilia Pikkarainen kannustaa kihlattuaan Valtteri Bottasta paikan päällä Monacon F1-osakilpailussa.

Emilia Pikkarainen edusti Monacon F1-varikolla raikkaana.­

28.5.2016 12:21

Viime viikonloppuna Suomen viestijoukkueen kanssa EM-pronssia voittanut uimari Emilia Pikkarainen, 23, pääsi Monacon F1-osakilpailuun paikan päälle jännittämään, miten hänen kihlattunsa Williams-kuski Valtteri Bottas menestyy.

Emilia saapui Monacon varikolle varhain lauantaiaamuna. Vaalea kaunotar esiintyi auringonpaisteessa raikkaana ja hemaisevana.

Hänellä oli yllään upea valkoinen kesämekko, jonka helma ylettyi hieman polven yläpuolelle.

– EM-kisat menivät niin hyvin, että päätin pitää pienen breikin, Emilia kertoi Ilta-Sanomille.

IS kysyi perjantaina Monacossa asuvalta Valtteri Bottakselta, missä maailmalla matkaavan miehen sydän on.

– Sydämeni on siellä, missä on Emilia, hän vastasi.

Emilia ja Valtteri kävelivät onnellisina Monacon kaduilla lauantaina ennen vapaita harjoituksia ja aika-ajoja­

Entä missä on Emilian sydän?

– Sydämeni on siellä, missä läheiset rakkaani ovat, hän sanoi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?