Silja, Selja

Viihde

VilleGalle: Fanit päivystivät asunnon edessä koko kesän

Julkaistu:

Supersuositut
Supersuosittu räpduo JVG järjestää perjantaina ja lauantaina jättikonsertit Hartwall Arenalla. Nälkäisillä miehillä tähtäin on jo eteenpäin.
Aurinko paistaa lämpimästi VilleGallen ja Jare Brandin trendikkäillä laseilla verhotuille kasvoille. Suomen tunnetuimmilla kundeilla on vain päivä uransa isoimpiin keikkoihin, mutta kaikesta huokuu rela fiilis.

– Olemme olleet Hartsun lavalla monesti aiemminkin, kuten Elämä lapselle -konsertissa, Antti Tuiskun lämppärinä ja viimeksi vain viikko sitten Elastinen feat. -konsertissa. Ei se sikäli niin hirveästi jännitä, VilleGalle pohtii.

Vuosia Suomea kovalla tahdilla kiertäneellä duolla on kokemusta kaikenlaisista asioista, joita keikoilla saattaa sattua. Esimerkiksi viime vuoden Ruisrockissa Tuulisii-kappale oli jo esitetty, kun laulussa vieraileva Pete Parkkonen viiletti myöhässä lavalle.

– Hän tuli joltain muulta keikalta veneellä, mutta sitten vain vedimme biisin uudestaan, Jare kertoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Eikä siitä sen sen enempää kannata ottaa stressiä.

– Ja joskus, kun on ollut hieman aikainen festarikeikka, niin on välillä ollut heikkoakin olotilaa, VilleGalle lisää.

Tulevan kesän aikana JVG vetää reilut 40 keikkaa.

– Sen jälkeen on pieni keikkatauko, ja syksyllä yritämme tehdä isompia paikkoja hieman harvemmin, Jare kertoo.

JVG:n uusin sinkku Hehkuu on striimannut lyhyessä ajassa lähes kaksi miljoonaa kertaa. Miehet halusivat mennä tarkoituksella uuteen suuntaan ja tehdä kypsempää materiaalia.

– Kaikki odottivat meiltä jotain kesärenkutusta, ja tiesimme, että tämä on riski. Mutta olemme aina halunneet olla parhaita. Olemme urheilijoita. Nälkä on edelleen suuri, meillä on vielä paljon duunia edessä. Ei se tähän lopu, he lupaavat.

JVG:n suosiosta puhuvat myös innokkaat fanit, jotka seuraavat somekanavista idoliensa jokaista liikettä.

– Mun kodin edessä on päivystänyt faneja. Kun Vain elämää tuli, talostani julkaistiin ulkokuva. Sen perusteella he löysivät paikalle. Tyypit olivat aika sitkeitä, sillä vaikka kävin juttelemassa ja antamassa yhteiskuvat, fanit eivät vain lähteneet paikalta koko kesänä, VilleGalle sanoo.

Fanit pyytävät naimisiin

Räppäreiden mukaan alaikäiset perustelivat paikallaoloaan sillä, että he eivät päässeet keikoille. Nykyään JVG tekee taas ikärajattomia keikkoja.

– Välillä he olivat toimistomme luona, jossa on katutasossa ikkunat ja snäppäsivät (snapchat), että tulkaa ulos, Jare kuvailee.

Sittemmin VilleGalle on muuttanut. Hänen mukaan fiilis fanien toiminnasta on päivästä kiinni.

– Välillä se tuntuu tosi hyvältä, joskus tosi vaikealta. Mutta aina se pitää hyvin hoitaa, koska fanitus on monille tärkeä harrastus.

Joistakin faneista on tullut miehille kuin frendejä.

– Jotkut ovat olleet meidän mukana alusta lähtien. Meidän ensimmäinen fani on niin hyvä jäbä, että totta kai me kutsutaan se keikoilla bäkkärille.

Naispuoliset fanit taas saattavat lähettää itsestään kuvia tai treffipyyntöjä.

– Kuin Vain elämää tuli, Facebookin viestilaatikko räjähti. Kyllä siellä oli pyyntöjä mennä naimisiinkin, VilleGalle hymyilee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

    2. 2

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    3. 3

      Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

    4. 4

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    5. 5

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    6. 6

      Perhe­tragedia sysäsi Elianan, 35, sukellus­veneen upseeriksi – nyt häntä etsitään Atlantin pohjasta

    7. 7

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    8. 8

      18-vuotiasta kuopiolaista Helmiä odotti paareilla raajaton, silmätön mies – ”En saanut mitään ohjeita”

    9. 9

      ”Se on ansa” – EA:n Star Wars -rahastus on nyt todellisissa vaikeuksissa

    10. 10

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    3. 3

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    6. 6

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    7. 7

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    8. 8

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    9. 9

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    10. 10

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

    2. 2

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    3. 3

      Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

    4. 4

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    5. 5

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    6. Näytä lisää