Silja, Selja

Viihde

Lehtiväite: Suurin pudottaja -kilpailijat pakotettiin vessattomiin huoneisiin ja yhteissuihkuun – ”Oli kuumaa kuin helvetissä ja haju oli kamala”

Julkaistu:

Suurin pudottaja
Suurin pudottaja -kilpailija Lezlye Donahue kertoo The New York Postille epäinhimillistä olosuhteista, joissa ylipainoisia osallistujia pidettiin.
Amerikan Suurin pudottaja -laihdutusohjelman kilpailijat ovat esittäneet kovia syytöksiä ohjelmaa kohtaan The New York Post -lehdessä. Kilpailijat ovat kertoneet erilaisista väärinkäytöksistä ja heille syötetyistä lääkkeistä.

Kilpailija Lezlye Donahue kertoo selvinneensä hurrikaani Katrinasta, muttei Suurimmasta pudottajasta.

– Se on minun suurin painajaiseni, joka on jatkunut tähän päivään saakka, neljännen kauden kilpailija sanoo lehdelle.

Kilpailijoiden paljastukset lähtivät liikkeelle lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, jossa tutkija Kevin Hall seurasi Suurin pudottaja -kilpailijoita kuuden vuoden ajan selvittääkseen, miksi nämä lihovat entiselleen. Selvisi, että syy löytyy hormoneista ja kehon lepokulutuksesta. Hallin tutkimuksen mukaan keho taistelee päästäkseen takaisin lähtöpainoonsa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kilpailijat syyttävät erityisesti ohjelman lääkäriä Rob Huizengaa, joka teki yhteistyötä Kevin Hallin kanssa tutkimuksessa.

Masentunut ja velkaantunut yksinhuoltajaäiti Lezlye Donahue oli haavoittuvaisessa mielentilassa, kun hänet bongattiin mukaan ohjelmaan. Hän sai ilmaisen käynnin tohtori Huizengan luona.

– Hän sanoi minulle, että jos en tee mitään, kuolen, Katrina-myrskyn jälkeen lihonut Donahue muistelee.

Jos et näe twiittiä, katso se täältä.

Kuten muutkin osallistujat, Donahue eristettiin täysin perheestään ja ystävistään. Hänen kaudellaan kilpailijat majoitettiin entiseen psykiatriseen sairaalaan ja samaan huoneeseen laitettiin 12 henkeä. Los Angelesin kuumuudessa he koettivat selviytyä ilman ilmastointia.

– Oli kuumaa kuin helvetissä ja haju oli kamala, Donahue kuvailee.

Donahue kertoo myös muista nöyryyttävistä keinoista, joita tuotannolla oli. Hänen mukaansa kilpailijat pakotettiin yhteissuihkuun ilman suihkuverhoja tai väliseiniä. Toimivia vessoja ei ollut, joten ylipainoisten ihmisten oli sullouduttava tuotannon toimittamiin bajamajoihin.

Donahuen päivittäinen ruokavalio koostui seitsemästä parsasta ja 85 grammasta kalkkunaa. Kun Donahue poistettiin ohjelmasta, hän ei saanut mitään tukea ruokavalionsa jatkamiseksi. Kilpailijat pakotetaan sopimuksen nojalla osallistumaan finaalin punnitukseen.

Ohjelman jälkeen Donahue on lihonut kilonsa takaisin, menettänyt työpaikkansa ja kärsii masennuksesta. Hän kertoo saaneensa ohjelmaan osallistumisen seurauksena syömishäiriön.

Ohjelman lääkäri Huizenga on kiistänyt syytökset The New York Postille lähettämässään sähköpostissa.

Kilpailija Suzanne Mendonca arvioi, että Suurin pudottaja vaikuttaa osallistujiensa elämään pysyvästi.

– Suurin pudottaja ei pelasta henkiä, se tuhoaa niitä. Henkisesti, tunnetasolla ja taloudellisesti – tulet ohjelmasta pois toisenlaisena ihmisenä. Puolet minun kauteni osallistuja ovat eronneet. Heijastusvaikutus ei ole vain joitakin viikkoja tai kuukausia, se on vuosia, Mendonca sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entinen NHL-kiekkoilija elää muistinsa menettäneenä kadulla – isän viestit kertovat karusta kohtalosta: ”Hän puhuu itsemurhasta”

    2. 2

      Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

    3. 3

      Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

    4. 4

      Venäjän Zapad-harjoituksen aikaan alkaneet verkkohyökkäykset jatkuvat Ahvenanmaalla: ”Alkaa olla normaalitila”

    5. 5

      Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

    6. 6

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    7. 7

      Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

    8. 8

      Media: Argentiinan sukellusveneen etsinnöissä havaittu mahdollinen signaali – etsijät yrittävät kiiruhtaa paikalle

    9. 9

      Onko sinunkin kotonasi kylmä patteri? Kokeile tätä niksiä

    10. 10

      Tuure Kilpeläinen maalasi muotokuvan naisystävästään Manuela Boscosta – katso kuva lopputuloksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    3. 3

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    6. 6

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    7. 7

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    8. 8

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    9. 9

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    10. 10

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entinen NHL-kiekkoilija elää muistinsa menettäneenä kadulla – isän viestit kertovat karusta kohtalosta: ”Hän puhuu itsemurhasta”

    2. 2

      Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

    3. 3

      Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

    4. 4

      Venäjän Zapad-harjoituksen aikaan alkaneet verkkohyökkäykset jatkuvat Ahvenanmaalla: ”Alkaa olla normaalitila”

    5. 5

      Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

    6. Näytä lisää