Tatu, Daniel

Viihde

Martti Syrjä ja Juha Torvinen suomirapista: Melkoista liirumlaarumia

Julkaistu:

Nykymusiikki
Suomirockin legendayhtye, 40-vuotista taivaltaa kuluvana vuonna juhliva Eppu Normaali on piirtynyt unohtumattomasti suomalaiseen musiikkihistoriaan. Mutta mitä mieltä Eput ovat suomeksi lauletun rock- ja hiphop-musiikin nykytilasta?
Suomeksi laulettu rap on viime vuosikymmenen aikana vyörynyt valokeilaan. Eppu Normaalin, jonka sanoituksia on vuosikymmenten varrella laajasti kehuttu, keulahahmo Martti Syrjä ei tästä musiikkigenrestä paljoa perusta.

– Radiosta olen vahingossa kuullut sitä musiikkia. En itse pidä siitä, koska en ymmärrä siitä mitään. Toisaalta ei minun pidäkään, koska nykyajan nuorison viitekehys on aivan toinen kuin meidän nuoruusaikoinamme. Kaikella on aikansa, Martti Syrjä sanoo.

– Nämä rap-tekstit kertovat kenties sen musiikkigenren sisäpiirijutuista tai ylipäätään minulle vieraasta maailmasta, kuten somesta, joten siksi olen niistä autuaasti pihalla. En löydä teksteistä sellaista sisältöä, joka olisi pelkästään yleissivistyksellä ja elämänkokemuksella ymmärrettävää. Olen 57 vee ja maailma on kauheasti muuttunut.

Kitaristi Juha Torvinen ei myöskään tunnustaudu nykyisen trendimusiikin ystäväksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Varmasti myös hiphopin saralla ilmaantuu vielä taitavia sanankäyttäjiä. Nykyään hiphopin tekstit ovat oikeastaan Palefacea lukuun ottamatta melkoista liirumlaarumia, Torvinen näkee.

– Mutta vika on tässä kohdin vain minussa, kuulijassa. En tuomitse mitään musiikkityyliä. Muistan hyvin, että meidänkin ensimmäisiä levyjä haukuttiin siitä, ettei niiden sanoituksista saanut mitään selvää – siitä, että musiikkimme ylipäätään kuulosti rääkymistä.

Kitaristi Pantse Syrjä, liki kaksi miljoonaa levyä myyneiden Eppujen musiikillinen johtaja, sanoo ymmärtävänsä lähtökohtaisesti kaikenlaista musiikkia.

– Ei mulle ole mitään väliä sillä, mitä muut bändit tekevät. Se on vähän niin kuin so what, Pantse sanoo.

Martti Syrjä antaa Suomen eturivin räppäreille kiitosta siitä, että nämä laulavat suomeksi.

– Se on ensiarvoisen hienoa ja tärkeää. Ehkä me olimme aikanaan osaltamme näyttämässä suuntaa sille tielle, että suomeksi laulettu musiikki kantaa ja kannattaa, hän ruotii.

40-vuotisjuhlien kunniaksi Epuista räätälöidään parhaillaan dokumenttielokuvaa, ja juhlavuosi huipentuu Ratinan stadionilla 6. elokuuta järjestettävään konserttiin, jossa bändin rinnalle nähdään muun muassa 90-päinen Tampereen Filharmonia-orkesteri.

Lue Eppujen erikoishaastattelu viikonvaihteen Ilta-Sanomista!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      10-kuukautinen vauva kuoli kolarissa 8-tiellä

    2. 2

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariellilta raju tilitys vauva-arjesta – kuvailee kotiaan vankilaksi: ”Tekisi vain mieli ottaa ja lähteä”

    4. 4

      Rock-moguli Juhani Merimaa täräytti suorat sanat tv:n laulukisoista – käytti Pete Parkkosta ja Saara Aaltoa esimerkkeinä

    5. 5

      Voimakas lumimyräkkä iskee Suomeen tiistaina – Meteorologi: ”Huomenna on luvassa pelkkää hankaluutta”

    6. 6

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    7. 7

      SUORA LÄHETYS: IS:n presidentinvaalimessut alkoivat – Ehdokkaat saapuvat Sanomataloon

    8. 8

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    9. 9

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    10. 10

      Auto paloi Jumbon kauppakeskuksen parkkihallissa Vantaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    3. 3

      Mitä Marit Björgenin heikentyneistä tuloksista pitäisi ajatella? Harri Kirvesniemi: ”Luulen, että kaikki tietävät tilanteen”

    4. 4

      Epäillyt lompakkovarkaat käyttivät pirullisen klassista keinoa – poliisi pyytää nyt näistä miehistä havaintoja

    5. 5

      Muistatko nämä Nobel-juhlien erikoisuudet? Prinsessa Madeleinen avara ”Baywatch-mekko” aiheutti valtavan kohun

    6. 6

      Uima-allas pihassa, golfkenttä naapurissa – näin elävät Floridaan muuttaneet suomalaiset: ”Sekuntiakaan ei ole kaduttanut”

    7. 7

      Sotaveteraani ja vaimo järkyttyivät – erotettiin toisistaan Linnan juhlissa: ”Tuli itku”

    8. 8

      Rock-moguli Juhani Merimaa täräytti suorat sanat tv:n laulukisoista – käytti Pete Parkkosta ja Saara Aaltoa esimerkkeinä

    9. 9

      Pornotähti August Ames, 23, teki itsemurhan – joutui some-kohun kohteeksi vain pari päivää aiemmin

    10. 10

      Prinsessa Sofian tyylitaju Nobel-gaalassa saa ylistystä muotiasiantuntijoilta: ”Asu sopii hänelle täydellisesti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäläinen Anna, 28, ällistyi suomalaisessa vessassa: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”

    2. 2

      Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

    3. 3

      Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

    4. 4

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    5. 5

      Tiesitkö miksi lentoemäntä vetäisee käsiinsä mustat nahkahanskat nousun aikana?

    6. 6

      Upeat kuvat: Yksi heistä on Linnan juhlien 2017 kuningatar – äänestä suosikkiasi

    7. 7

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    8. 8

      Naiset astelivat Linnaan identtisissä puvuissa – muotiasiantuntija kommentoi kärkkäästi: ”Ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta”

    9. 9

      47-vuotias konsultti on maannut yli 100 varatun miehen kanssa – ”Pettäminen voi pelastaa avioliiton”

    10. 10

      Muotiasiantuntijat tyrmäävät Jari Litmasen puolison asun: ”Liian rohkea Linnaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      10-kuukautinen vauva kuoli kolarissa 8-tiellä

    2. 2

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariellilta raju tilitys vauva-arjesta – kuvailee kotiaan vankilaksi: ”Tekisi vain mieli ottaa ja lähteä”

    4. 4

      Rock-moguli Juhani Merimaa täräytti suorat sanat tv:n laulukisoista – käytti Pete Parkkosta ja Saara Aaltoa esimerkkeinä

    5. 5

      Voimakas lumimyräkkä iskee Suomeen tiistaina – Meteorologi: ”Huomenna on luvassa pelkkää hankaluutta”

    6. Näytä lisää