Anja, Anita

Viihde

Olli Lindholm kertoo avioerostaan Tainola Show’ssa: ”Minulla on ollut pitkäpinnainen vaimo”

Julkaistu:

TAINOLA SHOW
Yö-yhtyeen solisti ja perustaja Olli Lindholm puhuu ISTV:n Tainola Show’ssa rutiineistaan ja erostaan.
Solistinsa ja perustajansa Olli Lindhomin johdossa suosittu Yö-yhtye viettää tänä vuonna 35-vuotisjuhlaa. Olli itse on enää ainoa alkuperäinen jäsen, mutta suosio on edelleen vankkaa.

Tainola Show’ssa Lindholm kertoo tulevasta juhlakiertueesta, kesän keikoista ja uudesta levystään sekä siitä, miten Puolet taivaasta puolet helvetistä -laulun sanat syntyivät.

Kappaleessa Lindholm laulaa: Sellainen tie, minne se vie, harhaan johtaa, paluuta ei ole entiseen.

– Sanoitus on Mikko Karjalaisen ja olen sen hyväksynyt. Annan usein aiheen tekstiin ja kerron, millainen idea minulla olisi. Kyllä tämä on avioerolaulu, hän myöntää.

Olli Lindholmin 24 vuotta kestänyt liitto päättyi eroon ja asia tuli julkisuuteen, kun hän jätti avioeropaperit viime kuussa. Olli ei halua aiheesta elämöidä, mutta sanoo paikan olleen kova.

– Minulla on ollut pitkäpinnainen vaimo. Olen nimittäin sellainen artisti, joka on armoton ja kunnianhimoinen sekä vaativa. Annan aina kaikkeni. Olen siksi raskas ympäristölle. Kun siis tulen kotiin, olen kaukana helposta ihmisestä, ammattiaan rakastava mies kuvailee itseään.

– Nämä eivät nyt ehkä liity eroon, eikä siihen liity kolmatta osapuolta. Näin nyt kävi 24 vuoden jälkeen ja ero oli paska homma, hän suostuu kommentoimaan Tainola Show’ssa.

Lindholm myöntää löytäneensä uuden suhteen. Julkisuudessa on kerrottu hänen tapailevan 35-vuotista liikunnanohjaajaa.

– Olen uudessa suhteessa, mutta ei siitä enempää, hän sanoo ja painottaa asuvansa vain tyttärensä kanssa saman katon alla.

Puhuessaan kuntoilusta ja siitä, miten hän kerää voimia, Voice of Finland -valmentajanakin tutuksi tullut Lindholm innostuu. Hän paljastaa, että käy Ilveksen joukkueen pelaajien kanssa treeneissä, käy salilla ja hänellä on personal trainer. Hän kävi äskettäin myös rasvamittauksessa ja lukema on hyvä.

– Olen 52-vuotias ja lukema oli 12, toisin 70 prosenttia oli vatsan ympärillä. Sen eteen pitää siis tehdä töitä ja saada muutama kilo pois, hän naurahtaa.

Joskus Olli lähtee Espanjaan ja kävelee yksikseen vuorilla ja vain istuskelee jossain kuppilassa.

– Se on minun tapani ottaa ikään kuin happea. Kävelen paljon ja pystyn nollaamaan ajatukseni. Kun istun meren äärellä ja kuuntelen sen kohinaa ja katson merta, se rauhoittaa kummasti, hän naurahtaa.

Olli paljastaa Tainola Show’ssa vielä, että hän on rutiiniensa orja, myös lomalla.

Lindholm kertoo myös siitä, mikä sai hänet jättämään alkoholin.

– Vietin monta päivää 36-vuotissynttäreitäni. Sitten ymmärsin, ettei meno voi jatkua näin.

– Ihmiset olivat tottuneet siihen, että hoidan kaiken. Se johti siihen, että ajauduin umpikujaan ja pääsin nollaamaan itseni vain juomalla. Olin muutaman päivän tolkuttomassa kunnossa jossain hotellihuoneessa ja kun tulin sieltä ulos, aloin alusta, hän tunnustaa avoimesti.

Tainola Show’ssa Olli Lindholm paljastaa senkin, että hän tarvitsisi kuulolaitetta.

– On minulla kuulolaitteet, mutta en käytä niitä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  3. 3

    Vaeltamaan lähtenyt nuoripari löydettiin kuolleina USA:ssa – vaikuttivat syleilevän toisiaan, vieressä käsiase

  4. 4

    Epäilty pahoinpitely bussissa Helsingissä – useita poliisipartioita paikalle

  5. 5

    Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

  6. 6

    Lauri Markkanen keräsi komean tupla-tuplan NBA:n kotidebyytissään

  7. 7

    Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

  8. 8

    Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

  9. 9

    Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

  10. 10

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  2. 2

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  3. 3

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

  6. 6

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  7. 7

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  8. 8

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  9. 9

    Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut – poliisi otti epäillyn kiinni

  10. 10

    Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  6. 6

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  7. 7

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  8. 8

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  9. 9

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  10. 10

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  3. 3

    Vaeltamaan lähtenyt nuoripari löydettiin kuolleina USA:ssa – vaikuttivat syleilevän toisiaan, vieressä käsiase

  4. 4

    Epäilty pahoinpitely bussissa Helsingissä – useita poliisipartioita paikalle

  5. 5

    Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

  6. Näytä lisää