Veljekset Riku, 21, ja Nico, 19, tekivät Leijonille kannustusbiisin - Viihde - Ilta-Sanomat

Veljekset Riku, 21, ja Nico, 19, tekivät Leijonille kannustusbiisin

Salossa asuvat veljekset Riku ja Nico Kerkola tekivät oman kannustuskappaleen Leijonille, joiden voittoon he uskovat vakaasti.

Nico ja Riku Kerkola uskovat Leijonien tuovan Pojan kotiin.­

19.5.2016 15:34

Poika kotiin -kappale on sekoitus EDM:ää eli elektronista tanssimusiikkia ja rappia.

Kuuntele biisi täältä, jos ei muuten selaimessasi toimi.

– Nico on tehnyt EDM:ää jo jonkin aikaa tietokoneella ja julkaissut yhden biisin ennen tätä. Hän oli tehnyt Poika kotiin -kappaleen sävellyksen aikaisemmin. Minä keksin, että mitä jos tehtäisiin kannustusbiisi Leijonille, kun oli hyvä tausta jo valmiina. Ajattelimme, että kun kannustusbiisejä ei kuitenkaan ole liikaa, 21-vuotias Riku Kerkola kertoo.

Veljekset soittavat itse metallia. Genrestä iskee Iron Maiden ja Metallica. Elektronisella puolella esikuvia ovat R3hab, Martin Garrix ja Sander van Doorn.

– Suomiräppäreistä suurin esikuvamme on Elastinen. Saimme osittain innostuksen Poika kotiin –kappaleen tekemiseen hänen Elastinen feat. -ohjelmastaan.

Leijonista heidän suosikkejaan ovat Leo Komarov, Mikko Koivu, Patrik Laine ja Antti Pihlström.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?