Toni, Anton

Viihde

Eteläamerikkalainen ”ihmisbarbie” Aleira, 27, on koukussa kauneusleikkauksiin – yli 25 operaatiota takana ja lisää tulossa

Julkaistu:

ihmisbarbie
Venezuelasta kotoisin oleva Aleira Avendaño suhtautuu kauneusleikkauksiin pakkomielteisesti. Nuori nainen käyttää muun muassa jatkuvasti korsettia saavuttaakseen unelmiensa vyötärön.
Brittilehti Daily Mail kertoo verkkosivuillaan venezuelalaisesta Aleira Avendañosta, joka tunnetaan myös lempinimellä latinobarbie. 27-vuotias Avendaño teki ensimmäisen kauneusleikkauksensa yhdeksän vuotta sitten ja on siitä lähtien tavoitellut pakkomielteisesti unelmiensa ulkonäköä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Aleira hankki rintaimplantit 18-vuotiaana, minkä jälkeen hänelle on tehty 25 erilaista kauneusoperaatiota.

– Kaikki ovat tuijottaneet muutoksia ihmetellen ja oloni on todella seksikäs, Aleria on sanonut lehden mukaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Yhdeksän vuotta myöhemmin huomaan hakeutuvani leikkauksiin vain tunteakseni oloni samaksi kuin vuosia sitten, mutta se ei enää vain tunnut samalta.

Avendaño kuvailee pakkomielteensä kauneusleikkauksiin olevan kuin huumeriippuvuus. Hän kuvailee jahtaavansa jatkuvasti samaa tunnetta kuin ensimmäisen leikkauksensa jälkeen.

– Ensimmäisen operaation jälkeen ajattelin vain, että ”wau.” Mutta ajan kuluessa ja kun olen vaihtanut implanttini muutaman kerran, tuntuu siltä kuin mikään ei muuttuisi. Siispä tavoittelen vielä hurjempia muodonmuutoksia.

Daily Mailin mukaan latinobarbien kropassa ei juurikaan ole kohtia, joita ei olisi operoitu.

– Minulle on tehty tuhansia leikkauksia. Neljä rintaleikkausta, kuusi rasvaimua, neljä peppuoperaatiota, kolme nenäleikkausta ja huuleni on muotoiltu kahdesti. Lisäksi kaikki hampaani poistettiin ja sain tilalle tekohampaat, Aleira kertoi.

Avendañon yritykset tavoitella tiimalasivartaloa ovat jopa johtaneet siihen, että häneltä on poistettu kylkiluita.

– Kitaranmuotoinen keskivartalo on seksikkäin figuuri, joka naisella voi olla. Aloin käyttää korsettia 24 tuntia päivässä, kun olin 22-vuotias.

– Se oli aluksi erittäin kivuliasta, mutta nyt olen tottunut siihen. Nykyään otan korsetin pois ainoastaan, kun kylven tai teen jotain muuta hieman tuhmempaa.

Nuori nainen myös punnitsee erittäin niukan ruokavalionsa. Daily Mailin mukaan elämäntyylinsä vuoksi Avendaño ei pysty saamaan lapsia. Lisäksi useiden takapuoleen pistettyjen täyteaineiden uskotaan ennen pitkää vaikuttavan Avendañon hermostoon.

Aleiran mukaan ihmiset usein kritisoivat häntä, mutta nuori nainen kertoo nauttivan sekä positiivisesta että negatiivisesta huomiosta.

– Kun miehet tulevat vastaan vaimojensa ja tyttöystäviensä kanssa, he aina huutelevat kuinka ruma olen. Myöhemmin he kuitenkin palaavat luokseni yksin ja tahtovat ottaa kanssani kuvia ja kehuvat, kuinka kaunis olen, Aleira väittää.

– Jos kanssani kävelee kadulla, saattaa tuntea olonsa epämukavaksi negatiivisen huomion vuoksi. Olen erittäin voimakas persoona ja en välitä siitä, mitä ihmiset ajattelevat minusta niin kauan kuin itse olen onnellinen.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Aleira uskoo, että häntä kritisoivat naiset, joilla ei ole itsellään varaa plastiikkakirurgiaan.

– Jokaisen naisen tulisi käydä kauneusleikkauksissa näyttääkseen paremmalta. Se kohottaa jokaisen itsetuntoa ja lisäksi se näyttää aina hyvältä.

– Tavoittelen täydellisyyttä ja olen tullut sitä lähemmäs jokaisen leikkauksen myötä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miehet yrittivät repiä pankkiautomaatin S-marketin seinästä kauhakuormaajalla – tässä tulos

    2. 2

      Tältä näyttää kiekkotähti Mikael Granlundin ja mallirakas Emmin ylellisessä Yhdysvaltojen-kodissa – vaaleita sävyjä ja upea kaupunkinäkymä

    3. 3

      Nina Mikkonen avautuu viiltävistä kommenteista, joita aikuiset laukoivat hänen erityislapsestaan: ”Toivoisin hieman ymmärrystä”

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Suosittu juontaja puhkesi kyyneliin kesken tv-lähetyksen – saa ensimmäisen lapsensa 46-vuotiaana

    6. 6

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    7. 7

      Tyly havainto luotsivene­onnettomuuden tutkinnassa: Ohjaamosta oli mahdotonta pelastautua

    8. 8

      Suvi Pitkänen avautuu terveysongelmistaan: lihoi mysteerisairauden vuoksi yli 10 kiloa – epäilty aivokasvain paljastuikin aivan muuksi

    9. 9

      Sami Jauhojärvi palaa kilpaladuille jo tänään! Hiihtää yllättäen Lahdessa

    10. 10

      Oriolassa tapahtui inhimillinen virhe – väärennetyksi epäiltyä syöpälääkettä jaettiin sairaaloihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    2. 2

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    3. 3

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    4. 4

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    5. 5

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    6. 6

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    7. 7

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    8. 8

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    9. 9

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    10. 10

      Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miehet yrittivät repiä pankkiautomaatin S-marketin seinästä kauhakuormaajalla – tässä tulos

    2. 2

      Tältä näyttää kiekkotähti Mikael Granlundin ja mallirakas Emmin ylellisessä Yhdysvaltojen-kodissa – vaaleita sävyjä ja upea kaupunkinäkymä

    3. 3

      Nina Mikkonen avautuu viiltävistä kommenteista, joita aikuiset laukoivat hänen erityislapsestaan: ”Toivoisin hieman ymmärrystä”

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Suosittu juontaja puhkesi kyyneliin kesken tv-lähetyksen – saa ensimmäisen lapsensa 46-vuotiaana

    6. Näytä lisää