Heikki, Henna

Viihde

Riki Sorsan upea ura: Näin kaikki alkoi

Julkaistu:

Riki Sorsa
Tanssijaäiti vei Riki Sorsan balettitunnille, mutta poika oli liian villi klassiseen. The Whon konsertista alkoi kapina.
Helsinkiläinen Esko Richard eli Riki Sorsa sai esiintymisvietin perintönä. Hän kasvoi kulttuurikodissa, tanssijataräidin ja kultaseppäisän huolehtivassa hoivassa.

Hänen äitinsä, ensitanssija Margareta von Bahr vei alle kouluikäisen Rikin seuraamaan Kansallisbaletin harjoituksia ja esityksiä Bulevardin oopperataloon.

– Äiti pisti minut kymmenvuotiaana balettitunneille. Ei se haitaksi ollut, sillä opin tietynlaista notkeutta. Klassinen puoli ei sopinut mitenkään villille luonteenlaadulleni. Ollessani varhaisteini äiti ehdotti jazztanssia. Treenasin sitä jonkin aikaa, mutta sitten musiikki ja tytöt veivät voiton, Riki kertoi Ilta-Sanomille vuonna 2002.

Partiota harrastanut ja elokuvia rakastanut Sorsa kävi myös pianotunneilla, mutta sai rock-herätyksen 15-vuotiaana nähtyään The Whon konsertin Helsingin jäähallissa. Kapina suvun klassisen musiikin perintöä vastaan alkoi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Matka vei suureen maailmaan

Riki Sorsa pääsi solistiksi lauttasaarelaiseen The Zoo -yhtyeeseen, joka teki omakustannelevyn The Zoo Hits Back 1975. Yhteistyö jatkui The Zoon Olli Ojalan kanssa, joka sanoitti vuonna 1981 Eurovision laulukilpailun finaalin Suomen-edustuskappaleen Reggae OK.

Sitä ennen Riki Sorsa tahtoi kuitenkin kokeilla siipiään suuressa maailmassa. Kauppaopisto ja työ isän firmassa olivat jääneet, ja mies lähti Amerikan-reissulle silloisen vaimonsa Krista Mikkolan kanssa.

– Ajoimme läpi Amerikan Los Angelesiin. Odotin Hollywoodissa viikon verran tuottajan puhelua. Lopulta hän soitti ja sanoi: Soita vuoden kuluttua, kun sinulla on keikka täälläpäin, niin tulen katsomaan, Riki Sorsa tilitti Helsingin Sanomissa 60-vuotishaastattelussaan 2014.

Amerikka sai jäädä.

Reggae OK oli suurempi kuin euroviisu

Suuri läpimurto Suomessa tapahtui 1980-luvun alkupuolella, kun Jimmy Pembroken säveltämä Reggae OK voitti Suomen euroviisut 1981. Kappale sai sijoittui Eurovision laulukilpailussa Dublinissa sijalle 16 ja herätti Suomessa ristiriitaisia tunteita, mutta oli melkoinen hitti Euroopassa:

– Levyä myytiin yli 100 000 kappaletta, Riki muisteli vuonna 1994 Ilta-Sanomille.

Riki Sorsan ensimmäinen suomenkielinen albumi Riki Sorsa sisälsi menestyssinglen Muuttohaukka vuonna 1983. Se räjäytti pankin myös kotimaassa.

Riki keikkaili paljon ja esiintyi lukuisissa tv-ohjelmissa sekä kisasi Syksyn Sävelessä ja uudelleen Suomen euroviisukarsinnoissa. Myös musikaaleissa mies nähtiin usein, esimerkiksi Uudessa Iloisessa Teatterissa ja Svenska Teaternissa.

Muuttohaukan ja Reggae OK:n lisäksi Riki Sorsan kovimpia hittejä ovat olleet kappaleet Tää on se yö, Haaveissa vainko oot mun, Joki, Na na naa ja Elän kuin haaveilin.

Mun levyllä on aina yksi taidepaukku.

Sorsa on aina rakastanut rockia. Hän muistutti Ilta-Sanomille vuoden 1993 haastattelussa, että jokaisella hänen levyllään on yksi kappale, joka rikkoo levyn linjan. Sekin on Rikin mielestä rockia.

– Mun levyllä on aina yksi taidepaukku, hän sanoi.

Riki Sorsa sai tehdä rakastamaansa työtä

Riki Sorsan ura oli pitkä ja vaiheikas. Vapaa-ajalla mies nautti muun muassa golfista ja mökkeilystä.

Savoy-teatterissa olleen 30-vuotisjuhlakonserttinsa päätteeksi vuonna 2002 Riki Sorsa sanoi Ilta-Sanomille, että fiilis on aivan mahtava.

– Ei voin kuin kiittää, että on saanut tehdä näin monta vuosikymmentä rakastamaansa työtä, Riki summasi tunteensa.

Samana vuonna Riki tunnusti, että oli imartelevaa päästä sanaristikoihin.

– Urani huippu oli se, kun eräässä viikkolehdessä oli 20 vuotta sitten minusta paperinukke erilaisine esiintymisvaatteineen. Se on yhä tallessa, huumorintajuinen artisti kuitenkin tuumasi.

Kun ura pysähtyi

Vuonna 2006 ura koki pysähdyksen. Riki Sorsa sairastui kurkkusyöpään. Hän tukeutui perheeseensä, erityisesti vaimoonsa Barbaraan.

– Kävin läpi kaikki pelot ja koko elämäni. Elämä pysähtyi. Itkin aivan hirveästi, kun jouduin sairaalassa samalle osastolle, jossa isäni menehtyi syöpään. Ajattelin, että tässäkö tämä nyt oli, Riki muisteli Ilta-Sanomille 2010.

Sorsa hyväksyi sairauden, alkoi taistella – ja selvisi. Hän kuitenkin uskoi, että 30-vuotinen laulu-ura olisi ohi. Näin ei käynyt.

Noin vuosi sairastumisensa jälkeen Riki oli jo studiossa äänittämässä Elän kuin haaveilin -kappaletta, omaa selviytymislauluaan. Vuonna 2013 hän julkaisi jatsahtavan Kun tunnet rakkauden -albumin, joka koostui ikivihreistä kappaleista. Hän palasi myös keikoille yleisön eteen.

Syksyllä 2015 hän kertoi sairastuneensa keuhkosyöpään.

Päivitetty 12.5. klo 9.50, korjattu ensimmäinen etunimi.

Jutun alussa olevalla videolla käydään läpi Riki Sorsan uraa ja elämää.

Kuka?

  • Riki Sorsa (Esko Richard Sorsa).
  • Syntynyt Helsingissä 26. joulukuuta 1952.
  • Yksi Suomen suosituimpia ja pisimmän uran tehneitä muusikkoja. Levyttänyt parikymmentä albumia ja kokoelmalevyä. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat muun muassa Muuttohaukka, Haaveissa vainko oot mun, Joki ja Reggae OK.
  • Reggae OK oli Suomen euroviisuedustuskappale vuonna 1981.
  • Perheeseen kuuluvat Barbara-vaimo ja kaksi aikuista poikaa, Rasmus ja Rufus.
  • Sairasti 10 vuotta sitten kurkkusyövän. Toipui tästä ja toimi sen jälkeen aktiivisesti Syöpäjärjestöissä ja kierteli ympäri Suomea puhumasta asiasta Syöpäjärjestöjen hyvän tahdon lähettiläänä. On ollut vuosikausia myös Suomen Lastenklinikoiden Kummit ry:n aktiivinen toimija.
  • Valtion taiteilijaeläke vuonna 2008.
  • Kertoi lokakuussa 2015 IS:lle sairastavansa keuhkosyöpää.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

  2. 2

    ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

  3. 3

    Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

  4. 4

    Kommentti: Kakkoskierrosta ei tule – mutta rynniikö Väyrynen jo Haavistonkin ohi?

  5. 5

    Halvaantuneelta Jari Mönkköseltä pysäyttävä kommentti vaikeasti vammaisten kohtelusta Suomessa: ”Elämäni kauheinta aikaa”

  6. 6

    Kahden lapsen hengen vaatinut kolari järkyttää Lohjalla – kirkkoherra lähetti koskettavan viestin asukkaille

  7. 7

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  8. 8

    Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

  9. 9

    Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

  10. 10

    Kunnon pakkanen saapuu pian etelään – meteorologi: ”Sää tulee kylmenemään päivä päivältä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

  2. 2

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  3. 3

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  4. 4

    Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

  5. 5

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  6. 6

    Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

  7. 7

    Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

  8. 8

    Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

  9. 9

    ”Wow!” – Prinsessa Sofian lumoava leninki sai asiantuntijalta täydet pisteet: Paljasti timmin vyötärön

  10. 10

    Nora Mörkin alastonkuvat levinneet kiekkojuniorien käsiin – joukkue joutui puhutteluun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  3. 3

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  4. 4

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  5. 5

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  6. 6

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  7. 7

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  8. 8

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

  2. 2

    ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

  3. 3

    Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

  4. 4

    Kommentti: Kakkoskierrosta ei tule – mutta rynniikö Väyrynen jo Haavistonkin ohi?

  5. 5

    Halvaantuneelta Jari Mönkköseltä pysäyttävä kommentti vaikeasti vammaisten kohtelusta Suomessa: ”Elämäni kauheinta aikaa”

  6. Näytä lisää