Saana, Saini

Viihde

Heidi Sohlberg kertoo hetkestä, jolloin kuuli rintasyövälle altistavasta geenistään: ”Jalkani eivät kantaneet”

Julkaistu:

– Kun sain tiedon, se oli kuin isku vasten kasvoja, juontaja Heidi Sohlberg kertoo nyt Ilta-Sanomille.
Entinen Miss Suomi Heidi Sohlberg kertoi aiemmin Me Naiset -lehdessä kantavansa BRCA2-geenimutaatiota. Nyt hän kertoo Ilta-Sanomille, että juuri sen takia hänellä on peräti 80 prosentin mahdollisuus sairastua rintasyöpään.

– Äitini menehtyi rintasyöpään 37-vuotiaana. Silloin ei ehkä ollut mahdollisuutta tutkia asiaa niin perusteellisesti kuin nykyään. Äitini eli viisi viimeistä vuottaan rankkojen kipujen ja ajatusten kanssa, sillä hän ei kertonut minulle ja veljelleni sairaudestaan. Äiti ja isä halusivat suojella meitä turhalta murehtimiselta, Heidi muistelee.

Heidi kertoo oman tarinansa, sillä hän toivoo sen rohkaisevan ja auttavan muita hakeutumaan tutkimuksiin.

– Minulle oli kerrottu, että sukumme jäsenillä on rintasyövälle altistavaa geeni. Olin heti sitä mieltä, että menen tutkimuksiin, Heidi kertoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Alkuvuodesta minulta otettiin verinäytteet. Sen perusteella sitten löydettiin geenimutaatio, joka kertoi, että minulla on 80 prosentin mahdollisuus sairastua rintasyöpään. Samalla huomattiin, että minulla olevan tavallista suurempi vaara sairastua munasarjasyöpään.

Reippaasti ja positiivisesti elämään suhtautuva Heidi myöntää romahtaneensa, kun hän kuuli lääkärin diagnoosin.

– Kun sain tiedon kaksi kuukautta sitten, se oli kuin isku vasten kasvoja. Jalkani eivät kantaneet ja nousi hirveä hiki. Palasin muistoissani oman äitini elämään, Heidi kertoo.

– Tiedon saatuani alkujärkytys oli hirveä, mutta sitten aloin järkeillä. Olen oikeastaan etuoikeutettu tietäessäni tästä. Ja on sanottava, että Suomessa lääkärit ja sairaanhoitajat ovat fantastisia. Vaikka heillä on kovat työpaineet, he jaksavat olla tukena ja lohduttaa, hän kiittelee.

Heidi on aina elänyt terveellisesti ja pitänyt huolen kunnostaan. Niinpä rintojen leikkaamiselle ei olisi estettä. Heidin mukaan kysymyksessä olisi todennäköisesti rintojen poistaminen.

– Jos leikkaus tehdään, jää vain viiden prosentin mahdollisuus sairastua rintasyöpään, Heidi valaisee ja paljastaa harkitsevansa vakavasti leikkaukseen menoa.

Lue koko haastattelu päivän Ilta-Sanomista.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  4. 4

    Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

  5. 5

    Kolmea puukotettu Parsons Greenin metroaseman ulkopuolella Lontoossa

  6. 6

    Hillary Clinton kertaa katkerana tappiotaan: 5 syytä, miksi hän hävisi Trumpille

  7. 7

    Halla-aho kommentoi PS:n piiripomon loikkausta Facebookissa: ”Tämä seikka selittäneekin arvopohjan äkillistä löytymistä”

  8. 8

    Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

  9. 9

    Sieppaaja kertoi Afganistanissa vangitun perheen isälle Trumpin noususta presidentiksi – ”Ei käynyt edes mielessä, että hän olisi voinut olla vakavissaan”

  10. 10

    Nanna Karalahti avautui tabu-aiheesta radiossa – ei halua lopettaa poikansa imettämistä: Juontaja äimistyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

  3. 3

    Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

  4. 4

    Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

  5. 5

    Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

  6. 6

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  7. 7

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  8. 8

    Pink lähetti Eminemille rakkaudentäyteisen ja suoran sähköpostin – räppäri kuittasi sen vain yhdellä sanalla

  9. 9

    Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

  10. 10

    Tälle Pohjois-Korean mahdille ei naura enää kukaan – NYT: 6000 hengen ”armeija” ja ”lähes täydellinen ase”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

  2. 2

    Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  5. 5

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Niklas Herlin on kuollut

  10. 10

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  4. 4

    Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

  5. 5

    Kolmea puukotettu Parsons Greenin metroaseman ulkopuolella Lontoossa

  6. Näytä lisää