Liisa, Elisa

Viihde

Oletko aina pelannut kivi-paperi-sakset väärin? Näin kuuluu virallinen sääntö

Julkaistu:

Kivi-paperi-sakset
Kivi-paperi-sakset -pelin Suomen mestaruus ratkaistaan torstai-iltana Helsingissä. ISTV näyttää kisan suorana lähetyksenä kello 20 alkaen.
Kivi-paperi-sakset lienee maailman yksinkertaisin peli. Kämmenillä pelattavalla pelillä on totuttu ratkaisemaan arkielämään liittyviä pulmatilanteita, ja kivi-paperi-sakset lieneekin tuttu miltei kaikille.

Mutta hyvin monet pelaavat sitä väärin, sanoo torstaina pelattavan kivi-paperi-sakset -SM-kilpailun johtaja ja perustaja, räppäri Heikki Helastinen.

Torstai-iltana helsinkiläisravintola Siltasessa pelattava SM-kisa pelataan kansainvälisen kivi-paperi-sakset -kattojärjestön World Rock Paper Scissors Societyn laatimien sääntöjen mukaan ja Heikki Helastinen selvensi Ilta-Sanomille, miten peliä pelataan virallisten sääntöjen mukaan.

Merkki näytetään vasta neljännellä

Kuten tunnettua, kivi-paperi-sakset -peliä pelataan kämmenillä, ja kilpailijalla on käytössään kolme edellä mainittua merkkiä, jotka kilpailijan on osoitettava kädellään. Kilpailijat näyttävät valitsemansa merkin yhtä aikaa alkulaskennan päätteeksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Alkulaskennan aluksi kilpailijat pitävät kätensä nyrkissä ja laskennan lopuksi kämmenen asento muutetaan merkin mukaiseksi.

Kivi voittaa sakset, paperi voittaa kiven ja sakset voittaa paperin. Jos molemmat näyttävät saman merkin, erä uusitaan. Tämänhän kaikki tietävät.

Mutta säännöissä on yksi erityinen kohta, jota suurin osa pelaajista ei arkielämän otatuksissa noudata.

– Normaalistihan ihmiset näyttävät merkkinsä, kun on laskettu kolmeen, mutta virallisten sääntöjen mukaan merkki näytetään vasta neljännellä. Tätä eivät monet tiedä, Heikki Helastinen huomauttaa.

Helastisen mukaan virallisissa kilpailussa laskentaa ei myöskään suoriteta ääneen, vaan laskenta tapahtuu siten, että kädet synkronoituvat samaan tahtiin tyhjien lyöntien avulla.

– Kukaan ei sano mitään – ei edes tuomari tai virallinen valvoja – vaan jompikumpi pelaajista aloittaa laskennan ja määrittää siten tyhjien lyöntien rytmin. Toisen pelaajan tehtävänä on päästä rytmiin mukaan ennen laskennan päättymistä, jotta neljännellä molemmat näyttäisivät merkkinsä yhtä aikaa, Helastinen kertoo.

Virallisen valvojan tehtävänä on katsoa, että merkit näytetään yhtäaikaisesti ja selkeästi ilman huijaavia liikkeitä.

– Vaikka kyseessä on leikkimielinen kisa, torstain SM-kisassakin pelaajille annetaan otteluissa täysi keskittymisrauha.

Vähiten käytetty merkki on...

Torstain SM-kilpailuun osallistuu yhteensä 32 kilpailijaa, joista puolet ovat ns. julkkiskisaajia ja puolet ovat päässeet kisaan Facebookissa tapahtuneen arvonnan kautta.

Kilpailu on cup-muotoinen, eli otteluiden häviäjät putoavat kisasta ja voittajat puolestaan jatkavat kisan seuraavalle kierrokselle.

Yksittäisten otteluiden voittaja ratkaistaan paras viidestä -järjestelmällä, eli otteluvoittoon riittää kolme erävoittoa.

SM-kisan johtaja Heikki Helastinen sanoo, ettei itse ole kovinkaan haka kivi-paperi-saksissa, mutta hänellä on silti antaa pieni vinkki lajin harrastajille.

– Kivi-paperi-saksista on tehty tutkimus, ja tutkimuksessa selvisi, että keskimäärin yksittäisissä erissä 35 prosenttia pelaajista valitsee kiven ja 35 prosenttia valitsee paperin, mutta vain 30 prosenttia valitsee sakset! Eli sakset on vähiten käytetty merkki, ja siitä voi jotain päätellä, että miten peliä kannattaa pelata pitkissä esimerkiksi pitkissä otteluissa ja turnauksissa, Helastinen sanoo.

Kivi-paperi-sakset SM-kilpailu torstaina Bar Siltasessa klo 20 eteenpäin. ISTV esittää SM-kilpailun suorana lähetyksenä. Tapahtuman virallisena valvojana toimii urheilutoimittaja Kaj Kunnas ja kisan selostavat räppärit Heikki Helastinen ja Musta-Pekkaruuska.

Ota kantaa

Näytätkö KPS:ssa merkin kolmannella vai neljännellä?

Kolmannella 62% Neljännellä 23% En ole koskaan pelannut kivi-paperi-saksia 16%
Ääniä yhteensä 16057

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

    5. 5

      Takakonttimies Samuli Virtanen paljastaa, miten outoon episodiin päädyttiin: ”Jos kyyristyn,...”

    6. 6

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    7. 7

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    8. 8

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    9. 9

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    10. 10

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    2. 2

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    3. 3

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    4. 4

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    5. 5

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    6. 6

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    7. 7

      New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

    8. 8

      Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

    9. 9

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    10. 10

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

    5. 5

      Takakonttimies Samuli Virtanen paljastaa, miten outoon episodiin päädyttiin: ”Jos kyyristyn,...”

    6. Näytä lisää