Raakel

Viihde

Kuvat: Nämä Kari Tapion esineet huutokaupataan – Rolex-kellon arvo jopa 30 000 euroa!

Julkaistu:

huutokauppa
Laulajalegenda Kari Tapion ja hänen Pia-vaimonsa tavaroita huutokaupataan sunnuntaina. – Myymme tavaroita raskain sydämin, mutta toisaalta otamme veljieni kanssa näin elämässämme yhden askeleen eteenpäin, poika Joona Jalkanen sanoo.
Aasiassa työmatkalla ollut manageri Joona Jalkanen sanoo avoimesti, että vanhempien, laulaja Kari Tapion ja tämän puolison Pia Viheriävaaran kuolemien jälkeen heidän tavaroidensa järjesteleminen on ottanut koville.

– Tämä on ollut raskasta aikaa ja sydän on ollut raskas. Päätös huutokaupan järjestämisestä otti koville, Joona Jalkanen myöntää ja puhuu myös veljiensä Jirin ja Janin puolesta.

Espoossa, Heikintorin kauppakeskuksessa järjestetään edesmenneen pariskunnan tavaroiden huutokauppa 17. huhtikuuta. Huutokauppaa meklaroi huutokauppakeisari Aki Palsanmäki.

Laulajalegenda Kari Tapio menehtyi joulukuussa 2010 ja hänen vaimonsa Pia vuosi sitten.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Joona Jalkanen kertoo, että jotkut ihmiset ovat ihmetelleet jälkipolven ratkaisua, mutta poikien mielestä siinä ei ole sen kummempaa dramatiikkaa.

– Äidin ja isän rakkaimmat esineet ovat meillä kolmella omissa kodeissamme. Tietysti annamme kaikille tavaroille arvoa, mutta ne eivät yksinkertaisesti mahdu meidän asuntoihimme, Joona Jalkanen perustelee huutokauppaa.

Perheen viimeisin talo sijaitsi Westendissä ja se saatiin myytyä tammikuussa. Joona kertoo, etteivät he ehtineet ennen äidin menehtymistä myydä Kari Tapion ja Pian aiemman, Masalassa sijaitsevan talon irtaimistoa, joten tavaraa riitti.

– Vanhempamme soittavat nyt taivaan orkesterissa ja uskomme veljieni kanssa, että näin he olisivat halunneet meidän toimivan, Joona sanoo.

– He tietävät aivan varmasti, että meille heidän kaikkein rakkaimmat esineet ovat kodeissamme, Joona painottaa.

”Näin isä ja äiti olisivat varmasti toivoneet”

Huutokaupassa on myynnissä monia arvokkaita esineitä, kuten Kari Tapion Rolex-kello.

– Se oli isälle rakas ajannäyttäjä. Huudettavana on myös isälle erittäin tärkeä Gretsch-kitara, joka on 1970-luvulta. Sitten on isän keikoilla käyttämiä mikrofoneja samoin kuin hänen keikoillaan käyttämiään esiintymisasuja, Joona luettelee.

Joona Jalkanen ei osaa nähdä mitään pahaa siinä, että heidän vanhempiensa irtaimistoa tai henkilökohtaisia tavaroita päätyy vieraiden ihmisten omistuksiin.

– Tavarat saavat uudet ja hyvät omistajat. Näin isä ja äitikin olisivat varmasti toivoneet.

– Ei esineiden myyminen tarkoita sitä, että emme kaipaisi vanhempiamme tai arvostaisi isämme elämän työtä tai äitiämme. Elämässä on mentävä eteenpäin ja onhan meillä heistä hienot muistot, Jalkanen sanoo.

Huutokaupan tuotosta osa ohjataan Helsinki Mission seniorityöhön.

”Tämä on suuri kunnia”

Kari Tapion ja Pia Viheriävaaran jäämistöä meklaroi itseoikeutetusti Suomen Huutokauppakeisari eli Aki Palsanmäki. Kari Tapio -fanina Palsanmäen ei kauaa tarvinnut miettiä, kun Joona Jalkanen soitti ja pyysi häntä vasaran varteen.

– Sanoin heti, että jos vain kalenterista löydetään sopiva paikka, ilman muuta lähden mukaan, ja vähän puoliväkisin sitten raivasin kalenteriini tilaa, Palsanmäki kertoo.

– On henkilökohtaisesti suuri kunnia päästä myymään heidän tavaroitaan.

Palsanmäki tiedostaa, että joidenkin mielestä tässä voi olla kyse kuuluisuuden nimellä ratsastamisesta. Hänellä on asiaan kuitenkin erilainen näkökanta.

– Pojatkin minulle jo selittivät, että heillä on itsellään kaikki paikat jo täynnä. Varastoissa tavarat puolestaan menevät aina huonoksi, Palsanmäki sanoo.

– Kari Tapion musiikki jo elää ikuisesti. Nyt kun fanit pääsevät ostamaan heidän tavaroitaan kotiinsa, ne ikään kuin jatkavat osaltaan Kari Tapion matkaa.

Palsanmäki on jo käynyt vaimonsa Helin kanssa paikanpäällä tutustumassa kauppatavaroihin. Hänen mukaansa myytävänä on kaiken kaikkiaan mielenkiintoisia ja upeita tavaroita laidasta laitaan. Palsanmäki nostaa ehdottomiksi herkkupaloiksi Kari Tapion kitaran, kultalevyn sekä kultaisen Rolex-rannekellon, käsintehdyn kultaisen rannekorun ja sormuksen.

Palsanmäki uskoo, että kauppakeskus on huutokauppapäivänä täynnä ihmisiä. Hän toivoo, että tiukan rahan ajasta huolimatta paikalle saapuisi keräilijöitä ja faneja, joilta myös löytyisi varaa, jotta tavaroille saataisiin oikeat hinnat.

– Keskustelin esimerkiksi ystäväni Juha Laitilan kanssa, jolla on mittava kitarakokoelma. Hänen mielestään kitaran arvo on muutamia tuhansia euroja. Rolexin arvo taas on peräti 10000-30000 euroa, Palsanmäki sanoo.

– Kultalevyn eteen taas artistin on pitänyt tehdä valtavasti töitä saadakseen sen seinälle. Jos fani ostaa levyn seinälleen, hintahan voi olla mitä vain, kymppejä, satasia tai tuhansia.

Minkä tavaran haluaisit huutaa itsellesi?

– Ehdottomasti kitaran. Olen itsekin nuorempana soitellut, ja otinkin siitä jo muutaman soinnun, kun kävimme tavaroita katsomassa. Varaan kyllä rahaa mukaan kitaraa varten, mutta saa nähdä, kuinka ylös hinta nousee, joudunko jättämään leikin kesken.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vuoden sanaksi valittiin sana, jota moni ei ole koskaan kuullutkaan – ”Minulla ei ole aavistustakaan, mitä se tarkoittaa”

    2. 2

      332 ihmistä sairastui – unelmaloma yhdellä maailman suurimmista risteilyaluksista muuttui painajaiseksi

    3. 3

      Suositun luonnonihmeen muodostumiseen meni tuhansia vuosia – turisti tuhosi kolmella potkulla

    4. 4

      Isis-morsian Linda, 17, tapasi äitinsä ja siskonsa vankilassa – ”Olin idiootti liittyessäni Isisin riveihin”

    5. 5

      Pentagon myönsi huippusalaisen ufo-ohjelman – NYT: mystiseen projektiin syydettiin miljoonia dollareita

    6. 6

      Yhä useampi haki Suomen kova­tasoisimpaan sotilas­osastoon – yhdestä asiasta ei tingitä

    7. 7

      Yksi kuva paljastaa todellisen eron: näin monta nelos­olutta vastaa ”mäyrä­koiraa” kolmosta

    8. 8

      Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

    9. 9

      Robbie Williams paljastaa maanneensa kolmen spaissarin kanssa – kuuluisalla vitsillä yllättävät seuraukset: ”Koen siitä huonoa omaatuntoa”

    10. 10

      Puolen vuoden työpaikka­flirtti lähti käsistä pikkujouluissa – Antti, 37: Käteen jäi vain vaivaantunut olo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahden lapsen isä kuoli hurjassa ulosajossa Salossa – onnettomuuden aiheuttanut teinipoika: ”Meinasin antautua poliisille”

    2. 2

      Lapsettomuudesta kärsivä Satu Taiveaho havahtui erikoisiin oireisiin syksyllä – yllätysraskaus päättyi keskenmenoon

    3. 3

      Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

    4. 4

      Suklaakonvehti oli tappaa kunnan­johtajan: Janne nosti pomonsa ronskisti ilmaan ja pelasti tämän hengen

    5. 5

      Yksi nyrkkisääntö sopii kaikkiin tuotteisiin – heitä nämä ruuat pakastimestasi heti pois

    6. 6

      Ratkesiko 7 vuotta sitten jäljettömiin kadonneiden veljesten kohtalo viimein? Poliisi löysi kolmen lapsen jäänteet laatikosta

    7. 7

      Yksi kuva paljastaa todellisen eron: näin monta nelos­olutta vastaa ”mäyrä­koiraa” kolmosta

    8. 8

      Tiesitkö tätä kuninkaallisten joulusta? Kuningatar antaa joka vuosi saman lahjan – naiset ja koirat viettävät aattoillan erillään miehistä

    9. 9

      Mikä ajaa pornonäyttelijät varhaiseen hautaan? Jo kolmas aikuisviihteen tähti menehtyi kyseenalaisissa olosuhteissa

    10. 10

      Pia Lamberg loi menestyksekkään uran alusvaatemallina – Miss Suomi -kruunusta luopuminen ei kaduta: ”Kaikki oli kulissia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    3. 3

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    4. 4

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    5. 5

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    6. 6

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    7. 7

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    8. 8

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    9. 9

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    10. 10

      Rehtori varoitti oppilaiden vanhempia Tampereella – järkyttävää videomateriaalia leviää nuorten keskuudessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vuoden sanaksi valittiin sana, jota moni ei ole koskaan kuullutkaan – ”Minulla ei ole aavistustakaan, mitä se tarkoittaa”

    2. 2

      332 ihmistä sairastui – unelmaloma yhdellä maailman suurimmista risteilyaluksista muuttui painajaiseksi

    3. 3

      Suositun luonnonihmeen muodostumiseen meni tuhansia vuosia – turisti tuhosi kolmella potkulla

    4. 4

      Isis-morsian Linda, 17, tapasi äitinsä ja siskonsa vankilassa – ”Olin idiootti liittyessäni Isisin riveihin”

    5. 5

      Pentagon myönsi huippusalaisen ufo-ohjelman – NYT: mystiseen projektiin syydettiin miljoonia dollareita

    6. Näytä lisää