Silja, Selja

Viihde

XS-kokoinen mallikaunotar sai kuulla olevansa liian iso – riisuutuu videolla todistaakseen toisin

Julkaistu:

mallikuvat
Brittimalli Charli Howard julkaisi kantaa ottavan videon muotimaailman kokopaineista.
Mallikaunotar Charli Howard joutui urallaan rankan ulkonäkökritiikin kohteeksi. Howardille sanottiin, että hän on liian isokokoinen siitä huolimatta, että hänen vaatekokonsa on pienin mahdollinen. Aiheesta kertoo muun maussa brittilehti The Sun.

Malli julkaisi nyt sosiaalisessa mediassa videon, jossa hän kritisoi ankarasti muotiteollisuutta ja avautuu negatiivisista kokemuksistaan. Videon otsikon mukaan mallitoimisto hylkäsi Howardin tämän liian ison koon vuoksi. Kolmetoista minuuttia kestävä haastatteluvideo on osa Style Like U -projektia, jonka tarkoituksena on tuoda esiin valtavirrasta poikkeavia tarinoita kauneudesta ja muodista.

Videon voi katsoa myös tästä linkistä.

Videolla Howard istuu korkealla jakkaralla yllään paksu takki, sukkahousut, ulkokengät ja sylissään merkkilaukku. Hän kertoo haastattelussa kokemuksistaan mallimaailmassa avoimesti.

– Kun olin 16-vuotias koululainen, minua alettiin ”scoutata”mallimaailmaan. Tunsin itseni hyvin epävarmaksi silloin, hän kertoo muun muassa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hän mainitsee huolehtineensa nuoresta pitäen painostaan niin paljon, että pahimmillaan hän yritti selviytyä vain parilla energiapatukalla päivässä ja tunsi itsensä silti liian lihavaksi. Hän selittää tarkasti, että mallimaailmasta ei voi koskaan pitää vapaapäiviä: joka päivä on tarkkailtava olemistaan ja pidettävä huolta itsestään. Hänen mukaansa mallintyöstä huolehtiminen tuhosi hänen entisen parisuhteensa, koska hän ei osannut koskaan rentoutua eikä voinut syödä normaalisti.

Charli Howard iloitsi syntymäpäivästään Instagramissa yllä olevan päivityksen muodossa viime viikolla.

Howard riisuu vaatteitaan videolla yksitellen haastattelun edetessä. Hänellä on päällysvaatteiden alla kaunis, punainen pitsipaita ja mustat alusvaatteet.

Malli julkaisi pätkiä videosta myös Instagram-tilillään.

– Jos he vain sanoisivat minulle, että et ole hyvä malli, niin se olisi ihan ok, mutta sen sijaan he sanovat mitä kaikkea pitäisi muuttaa ja tehdä toisin, jotta olisin hyvä, Howard avautuu.

Ota kantaa

Näyttääkö Charli Howard liian isolta malliksi?

Kyllä 7% Ei 93%
Ääniä yhteensä 17278

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entinen NHL-kiekkoilija elää muistinsa menettäneenä kadulla – isän viestit kertovat karusta kohtalosta: ”Hän puhuu itsemurhasta”

    2. 2

      Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

    3. 3

      Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

    4. 4

      Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

    5. 5

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    6. 6

      Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

    7. 7

      Onko sinunkin kotonasi kylmä patteri? Kokeile tätä niksiä

    8. 8

      Media: Argentiinan sukellusveneen etsinnöissä havaittu mahdollinen signaali – etsijät yrittävät kiiruhtaa paikalle

    9. 9

      Tuure Kilpeläinen maalasi muotokuvan naisystävästään Manuela Boscosta – katso kuva lopputuloksesta

    10. 10

      Rekan kuljettaja ei ehtinyt jarruttaa ajoissa – poliisilta lisätietoa Vantaan vakavasta ketjukolarista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    3. 3

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    6. 6

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    7. 7

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    8. 8

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    9. 9

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    10. 10

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entinen NHL-kiekkoilija elää muistinsa menettäneenä kadulla – isän viestit kertovat karusta kohtalosta: ”Hän puhuu itsemurhasta”

    2. 2

      Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

    3. 3

      Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

    4. 4

      Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

    5. 5

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    6. Näytä lisää