Sebastian

Viihde

Lappilaisen naisparin suhdetta ei hyväksytty: ”Pojastani tehtiin lastensuojeluilmoitus”

Julkaistu:

Kielletty rakkaus
Kielletty rakkaus -ohjelmassa tavataan ennen heterosuhteissa olleet ja toisiinsa rakastuneet Terhi ja Mari.
Tällä kertaa Kielletty rakkaus -ohjelmassa tarinansa kertovat Lapissa, Tervolan kunnassa asuvat Terhi Vartiainen ja Mari Puhakka, toisiinsa rakastuneet ja yhdessä asuvat naiset.

Molemmat ovat tulleet sinuiksi seksuaalisuutensa kanssa vasta aikuisiällä. Joensuussa ennen asunut Terhi kertoo olleensa nuoruudessaan naimisissa, kunnes tajusi pitävänsä naisista. Marikin on ollut naimisissa, ja hänellä on neljä lasta, 17–6-vuotiaat, kahden eri miehen kanssa.

Vasta erottuaan toisesta miehestään Mari kertoo alkaneensa ajatella, voisivatko naiset olla sittenkin hänen juttunsa.

Kun Mari ja Terhi tapasivat paikallisessa pubissa, molemmilla oli omat epäilynsä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Olin sitä mieltä, että kehtaanko ja uskallanko olla naisen kanssa, hävetti, Mari myöntää ohjelmassa.

– Minua pelotti, etten vain lähde särkemään itseäni heteron kanssa, koska Marillahan oli neljä lastakin, Terhi muistelee.

Naiset kuitenkin rakastuivat ja alkoivat seurustella. 3000 asukkaan paikkakunnalla sana kiiri nopeasti, ja pariskunnasta tuli ikävien juorujen kohde: Terhin sanottiin tehneen Marista ”lepakon” ja Marin sanottiin tulleen hulluksi.

Marin lasten isille hänen uusi suhteensa tuntui olevan ok, mutta Marin välit omiin vanhempiinsa katkesivat kokonaan vuodeksi. Myös Marin vanhemmille lapsille äidin uusi rakkaus on ollut kova paikka. Tie kohti läheisten hyväksyntää on yhä kesken.

– Ikävin asia on ollut se, kun kouluterveydenhoitaja on tehnyt lastensuojeluilmoituksen minun pojasta, koska Terhi on hoitanut häntä täällä, kun minä olen ollut koulussa, Mari kertoo ohjelmassa.

– Sinä kuukautena Terhi katsoi poikaa kolme päivää, ja sen takia tuli ilmoitus, että Terhi olisi väkivaltainen juoppo, Mari sanoo ja kertoo sosiaalitoimen todenneen lopulta ilmoituksen turhaksi.

Kielletty rakkaus Nelosella maanantaisin klo 20.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    3. 3

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    4. 4

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    6. 6

      Suomalaisten seksikäytös Thaimaassa huolestuttaa – tähän perustuu vaarallinen legenda vastustuskyvystä HI-virukselle

    7. 7

      Farmaseutin työpäivä sai järkyttävän käänteen: Veitsimies tuli viereen ja esitti vaatimuksen – kuvat

    8. 8

      Poliisi pyytää havaintoja 14-vuotiaasta Sandrasta – katosi yli kuukausi sitten

    9. 9

      Uskonnollisten ääriryhmien pasmat sekosivat tästä Ateenaan pystytetystä enkelipatsaasta – kuva

    10. 10

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    2. 2

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    3. 3

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    4. 4

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    5. 5

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    6. 6

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    7. 7

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    8. 8

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    9. 9

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    10. 10

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    8. 8

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    9. 9

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    3. 3

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    4. 4

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    6. Näytä lisää