Karita Mattila karisti liikakilot kuntokuurin avulla – ”Huomasin, että saan kenet haluan” - Viihde - Ilta-Sanomat

Karita Mattila karisti liikakilot kuntokuurin avulla – ”Huomasin, että saan kenet haluan”

Karita Mattila kertoo Korkealta ja kovaa -kirjassa liittyneensä Painonvartijoihin 22-vuotiaana ilkeämielisen kritiikin ja painonnousun vuoksi.

6.4.2016 15:33

Oopperalaulaja Karita Mattilan, 55, elämästä kertovassa Korkealta ja kovaa -kirjassa Mattila kertoo kamppailustaan painonsa kanssa. Loputon taisto -nimisessä kappaleessa Mattila kertoo ilkeämielisen kritiikin saaneen hänet liittymään Painonvartijoihin 22-vuotiaana. Mattilan debyyttirooli Kansallisoopperan Figaron häiden kreivittärenä lytättiin joissain lehtiarvosteluissa.

Videolla Karita Mattila kertoo muun muassa päätöksestään hakea opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan.

– Arvostelut olivat kuvottavat, ei minua oltu koskaan niin haukuttu. En ollut tottunut lehtien arvosteluihin – sattui ja musersi. Olin nuori ja kokematon, Mattila kertoo Raila Kinnusen toimittamassa kirjassa.

Mattila kertoo arvostelujen olleen ”wake up call”

– Niin meni tämä likka Painonvartijoihin, vappuaattona liityin. Suivaannuin, sitä kutsutaan suomalaiseksi sisuksi – katoava luonnon vara, muuten.

Mattilalle oli kertynyt kiloja kahden ensimmäisen opiskeluvuoden aikana kaksikymmentä kappaletta. Kun ihannepainoon oli jäljellä viisi kiloa, oli Mattila tyytyväinen kokoonsa.

Karita Mattila Emilia Martyn roolissa Leos Janacekin Tapaus Makropulos -oopperan harjoituksissa Kansallisoopperassa Helsingissä elokuussa 2012.­

Oopperatähti kertoo pitävänsä lihaksikkaasta urheilijan vartalosta.

– Tajusin, ettei minusta koskaan tule muotimaailman naisihanteiden mukaista, olin vääränlainen. Mutta kompleksit alkoivat karista, ryhdyin harrastamaan lisää liikuntaa, vahvistuin. Lasti päässä – tämä, että olen ruma, olen ruma – hälveni. Kun hoikistuin, mietin, etten olekaan ruma.

Mattila kertoo, että kouluaikoina häntä, verkkahousuista ja ”vähän tukevaa tunkkia,” pidettiin rumana.

– Luokkatovereista on jäänyt mieleen ne, jotka minua syvästi inhosivat, ja saivat ne sanottua ulkonäöstäni jotain sopivasti ilkeääkin. Pidin itseäni rumana ankanpoikasena, Mattila muistelee kouluaikojaan.

Parikymppisenä, laihtumisen myötä, Mattila kertoo alkaneensa katsoa itseään eri tavalla ja tajunneensa viehätysvoimansa, vasta kun miehet kiinnostuivat hänestä.

– Vähin erin tajusin viehätysvoimani ja huomasin, että saan kenet haluan. Se oli aika hieno tunne nuorena aikuisena – ulkomailla tietysti.

– Katson naisen elämäni alkaneen siitä, kun eräs mies Venetsiassa – ulkomaalainen tietenkin – sanoi minua kauniiksi! Mua rupes niin naurattamaan, etten toipunut siitä ollenkaan! Olin 23-vuotias, Mattila muistelee.

Uutuuskirjassa Karita Mattila kertoo pitävänsä huolta kunnostaan joogan ja pilateksen avuin. Valokuvassa Mattila juhlistamassa 50-vuotissyntymäpäiväänsä vuonna 2010 Lontoossa.­

Mattila puhisee kirjassa, että nykyään vaihdevuodet aiheuttavat lisää haastetta ”vyötärönsäilyttämistaistossa.”

Kirjan kirjoittanut Raila Kinnunen kuvailee oopperatähden taistelua painonsa kanssa seuraavin sanoin:

”Mattila sanoo, että taistelu painon kanssa on ikuinen, notkahduksia tulee ja usko häilyy, painon haitari venyy ylemmäs ja alemmas. Mutta vähin erin parantui käsitys itsestä ja omasta ulkonäöstä, vaikka entinen läski-mielikuva pyrkiikin pintaan ja pelottaa.”

Mattila kertoo mielikuvan entisestä olevan koko ajan käsittämättömän lähellä.

– Se on ikuista tasapainoilua, eivät ne rasvasolut kropasta minnekään häviä. Eikä tämä ainakaan helpotu vanhemmiten. Ulkonäöstä yritän pitää kynsin hampain huolta jo ihan ammatin takia, koska haluan palvella roolejani.

Laulajat Satu Tukiainen (vas.) ja Karita Mattila vuonna 1982.­

Nauravainen Karita Mattila kuvattuna vuonna 1984.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?