Saana, Saini

Viihde

Sopisiko Sami Hedberg MM95 -Jutiksi? Elokuvayhtiön aprillipila olisi voinut mennä täydestä

Julkaistu:

95-elokuva
Vuoden 1995 MM-voitosta kertovan elokuvan tuotantoyhtiö lähetti aprillipilan, joka olisi melkein voinut mennä täydestä.
Helsingin Sanomat uutisoi helmikuussa, että vuoden 1995 jääkiekon MM-kultajoukkueesta tehdään elokuvaa. Sen jälkeen mediassa ja yleisön keskuudessa on arvuuteltu kilvan, että ketkä valitaan esittämään elokuvan legendaarisia leijonasankareita.

Elokuvan tuotantoyhtiö Yellow Film lähetti aprillipäivänä medialle tiedotteen, jossa ”paljastaa” 95-elokuvan rooleihin valitut näyttelijät. Tiedotteen mukaan MM95-kultajoukkueen kapteenia Timo Jutilaa näyttelisi koomikko Sami Hedberg. Kuuluisaa Tupu-Hupu-Lupu -ketjua tähdittäisivät Roope Salminen ja Pelle Heikkilä.

Saku Koivun roolituksesta järjestettäisiin valtakunnallinen look-a-like -kisa. Kultajoukkueen valmentajaa Curt ”Curre” Lindströmiä näyttelisi ruotsalainen Stellan Skarsgård.

Kansan helpotukseksi tai harmiksi kyseessä on harmiton aprillipila. Tuotantoyhtiön viestintäpäällikkö Saija Viitala kertoo IS:lle, että jekku tuli mieleen juuri sen seurauksena, että yleisön keskuudessa on jo kovasti arvuuteltu, ketkä rooleissa tullaan näkemään.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Päätettiin kääntää se arvuuttelu näin päin. Kaikki tiedotteessa mainitut näyttelijät ruotsalaista Skarsgårdia lukuun ottamatta tiesivät tästä ja olivat mukana pilassa, Viitala paljastaa.

Ota kantaa

Olisivatko Sami, Roope ja Pelle sopineet mukaan elokuvaan?

Kyllä, ehdottomasti! 56% Eivät 44%
Ääniä yhteensä 1066

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    3. 3

      Viidettä lastaan odottava Mari, 27, tuli raskaaksi ehkäisystä huolimatta – ”Se oli mun mielestä ihan itsestäänselvyys, että ei todellakaan pidetä lasta”

    4. 4

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    5. 5

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    6. 6

      Markkinointipäällikkö jahtasi ympäri työhuonetta rintoja kehuen – somessa leviävä #metoo sai tavalliset suomalaiset avautumaan seksuaalisesta häirinnästä

    7. 7

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    8. 8

      Säilytätkö sinäkin maitopurkin jääkaapin ovessa? Se voi olla virhe – näin täytät jääkaapin oikein

    9. 9

      Napakympissä kuullaan kaksimielinen kysymys – herra A ja C eivät jää sanattomiksi

    10. 10

      Ystävyyden kunniamerkin Putinilta saanut Heinäluoma: ”Suhteita pitää hoitaa huonoinakin aikoina”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    4. 4

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    5. 5

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    6. 6

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    7. 7

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    8. 8

      Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

    9. 9

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    10. 10

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    3. 3

      Viidettä lastaan odottava Mari, 27, tuli raskaaksi ehkäisystä huolimatta – ”Se oli mun mielestä ihan itsestäänselvyys, että ei todellakaan pidetä lasta”

    4. 4

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    5. 5

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    6. Näytä lisää