Eino, Einari

Viihde

Zarkus Poussan muistokonsertti alkoi koskettavalla puheella – "Tämä on kaipauksen ja rakkauden ilta"

Julkaistu:

muistokonsertti
Multi-instrumentalisti Zarkus Poussan muistokonsertti Helsingin Tavastialla alkoi muusikkotoveri Marzi Nymanin koskettavalla puheella.
– Tämä on ikävän, kaipauksen, juhlan ja ennen kaikkea rakkauden ilta. Muistelemme suurta ystävää, suurta ihmistä ja juhlistamme kaikkea sitä, mitä hän on meille antanut.

Näin sanoi Zarkus Poussan muistokonsertin aluksi hänen pitkäaikainen ystävänsä ja soittajatoverinsa Marzi Nyman.

Paljon vain 40-vuotiaana kuollut Poussa tosiaan ehti. Niin paljon, että Tavastialla soittoa on luvassa neljä tuntia siitä lähtien, kun Zarkus Poussa Orchestra illan ensimmäisenä esiintyjänä itseoikeutetusti aloitti.

Ja niin paljon, että lavalle luvassa olevista suomalaisen musiikin kiintotähdistä ja Poussan soittokavereista, muun muassa Ismo Alangosta, Anssi Kelasta ja Jukka Pojasta ja monesta muusta huolimatta ei tiedossa ollut kuin raapaisu ison ihmemiehen musiikillisiin seikkailuihin.

– Poussa oli niin monipuolinen, että kaikki missä hän oli mukana ei mahdu tänne tänään, Tavastian isäntä Juhani Merimaa sanoi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

IS seuraa Poussan muistokonserttia ja raportoi siitä sekä netissä että tiistain lehdessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    2. 2

      Ostitko Lidlistä hanhenrinta­pakastetta? Palauta heti

    3. 3

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    4. 4

      Onko karkkimakusi sama kuin kaikilla muillakin? Nämä ovat kaikkein myydyimmät makeispussit

    5. 5

      Poliisi varoittaa hengenvaarallisesta huumeesta – ”Se tappaa vaikka elefantin”

    6. 6

      66-metrinen sukellusvene katosi Argentiinassa

    7. 7

      Muistatko nämä kohut? Miss Helsinki -kisalla skandaalintäyteinen historia – ”Rumin missi koskaan”

    8. 8

      Vanha purkkisi voikin olla arvoesine – näillä voit tienata suuriakin summia

    9. 9

      Miss Israel ja Miss Irak julkaisivat kuvankauniin yhteisselfien Instagramissa – kuvasta syttyi valtava myrsky

    10. 10

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meteori valaisee Kaamasen yön päiväksi hurjalla videolla: ”Mökki tärisi kuin maanjäristyksessä”

    2. 2

      Satun ja Oskarin Napakymppi-matka sai odottamattoman loppuratkaisun – ”En uskalla nyt kommentoida yhtään mitään”

    3. 3

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    4. 4

      42 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi elossa Yhdys­valloissa – yksi mysteeri voi jäädä lopullisesti selvittämättä

    5. 5

      Ex-Salkkarit-näyttelijä Jasmin Hamid avautui yllättäen rehellisesti tv-tähtien palkoista – alalla vallalla omaperäinen käytäntö

    6. 6

      Onko sinussa ihmismielen synkkiä piirteitä? Psykologien kehittämä Likainen tusina -testi paljastaa narsistin ja psykopaatin

    7. 7

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    8. 8

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    9. 9

      Pohjois-Suomessa nähty tulipallo tallentui videolle – silminnäkijä: ”Mykistävän iso välähdys”

    10. 10

      Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Tässä ovat Suomen myydyimmät makeiset – yksi ei väisty ykköspallilta

    5. 5

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    6. 6

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    7. 7

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    8. 8

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    9. 9

      Napakymppiparin Italian-matka vaikutti lähes täydelliseltä – Neiti B tiputtikin pommin aivan viime hetkellä: ”Näillä mennään”

    10. 10

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    2. 2

      Ostitko Lidlistä hanhenrinta­pakastetta? Palauta heti

    3. 3

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    4. 4

      Onko karkkimakusi sama kuin kaikilla muillakin? Nämä ovat kaikkein myydyimmät makeispussit

    5. 5

      Poliisi varoittaa hengenvaarallisesta huumeesta – ”Se tappaa vaikka elefantin”

    6. Näytä lisää