Toni, Anton

Viihde

Äiti tuhlasi yli 50 000 euroa kauneusleikkauksiin näyttääkseen tyttäreltään – arvaatko, kumpi on kumpi?

Julkaistu:

kuin kaksi marjaa?
Janet Horrocks ihailee tyttärensä ulkonäköä niin paljon, että kävi kauneuskirurgilla näyttääkseen samalta.
Brittiläinen Janet Horrocks, 57, on tehnyt kaikkensa näyttääkseen mahdollisimman paljon tyttäreltään Janelta, 35. Janet on käyttänyt yli 50 000 euroa eri toimenpiteisiin, joiden tarkoitus on ollut tehdä hänestä tyttärensä kaksoisolento.

Janetille on tehty kaksi rintaleikkausta, hänen luomensa ja nenänsä on leikattu, hänelle on tehty kulmakarvojen kestopigmentointi, hänen hampaansa on pinnoitettu ja hän käy säännöllisissä botox-hoidoissa.

– Tavoitteeni oli näyttää Janelta, koska minä loin hänet, joten hän näytti jo hyvin paljon minulta. Ei tarvinnut tehdä paljoa näyttääkseni nuoremmalta, Janet kertoo ja jatkaa.

– Jane peri ulkonäkönsä minulta, minä periaatteessa vain ylläpidän tuota ulkonäköä.

Mirror-lehden mukaan Jane-tytär on huolissaan äitinsä päätyvän lopulta näyttämään jopa häntä nuoremmalta. Äidin matka tyttärensä kaksoisolennoksi alkoi 2001, jolloin hän kävi ensimmäisissä kauneusoperaatioissaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Iän myötä Janet alkoi harmitella sitä, ettei hän näyttänyt enää samalta kuin nuorempana. Hän kadehti tyttärensä ulkonäköä ja päätti tehdä asialle jotakin.

– Ikä oli tehnyt tehtävänsä ja tarvitsin jotain, joka veisi ulkonäöstäni vuosia pois.

Janet suurensi rintansa, laihdutti useita vaatekokoja ja kävi 2001 ensimmäisissä botox-pistoksissaan. Tyttäreltään hän yritti pitää asian salassa mahdollisimman pitkään.

– Kun kerroin tyttärelleni, että olen hakenut uuteen ulkonäkööni mallia hänestä, niin hän järkyttyi. Hän ei voinut ymmärtää miksi äiti haluaa näyttää tyttäreltään.

”En halunnut lähteä äidin kanssa enää minnekään”

Jane kertoo hävenneensä liikkua ihmisten ilmoilla äitinsä kanssa, sillä ihmiset luulivat heitä siskoksiksi. Äidin äkillinen nuorekas ulkomuoto sai tyttären tuntemaan olonsa epävarmaksi.

– Olin huolissani, että hän näyttäisi vielä nuoremmalta kuin minä. Äitien ei pitäisi näyttää tyttäriään nuoremmilta, Jane painottaa.

– Minusta tuntui kuin nuoruuteni olisi ryöstetty minulta. Olin harmistunut kun ihmiset luulivat meitä siskoksiksi ja en halunnut enää lähteä äidin kanssa minnekään.

Toisin kuin äitinsä, Jane vastustaa kauneuskirurgiaa ja haluaa omien sanojensa mukaan vanheta arvokkaaksi. Janet puolestaan sanoo tekevänsä kaikkensa näyttääkseen mahdollisimman nuorelta.

– En halua kuolla ryppyisenä vanhana naisena. Minä saan tehdä vartalolleni mitä haluan. Jane ei pitänyt leikkauksista aluksi, mutta ei hänellä ollut muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä ne. Hän peri ulkonäkönsä minulta, ei hänellä ole oikeutta valittaa, äiti napauttaa.

Ota kantaa

Näyttävätkö Janet ja Jane samalta?

Kyllä 8% Ei 70% Hieman 22%
Ääniä yhteensä 39465

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    2. 2

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    3. 3

      Karmivat pakkaset piinaavat Venäjää – Siperiassa jopa -62 astetta, mittarikin hajosi

    4. 4

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    5. 5

      Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

    6. 6

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    7. 7

      Tältä näyttävät kevään kuumimmat alusvaatteet – ylistys muodokkaalle naiselle

    8. 8

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    9. 9

      Joillekin OP:n tileille ilmestyi rahaa tyhjästä

    10. 10

      Mira oli juuri viemässä koiraa ulos, kun hän kohtasi ovella järkyttävän näyn – ”Kotka oli iskenyt Tupsu-kissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    2. 2

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    3. 3

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    4. 4

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    5. 5

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    6. 6

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    7. 7

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    8. 8

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    9. 9

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    10. 10

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    3. 3

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    8. 8

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    2. 2

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    3. 3

      Karmivat pakkaset piinaavat Venäjää – Siperiassa jopa -62 astetta, mittarikin hajosi

    4. 4

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    5. 5

      Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

    6. Näytä lisää