Tuomari jyrähti Madonnalle ja Guy Ritchielle – vaati sopimaan huoltajuskiistan

rac

Julkaistu:

huoltajuuskiista
Popin kuningatar Madonna ja hänen ex-miehensä, ohjaaja Guy Ritchie eivät ole vieläkään päässeet sopuun huoltajuuskiistassaan.
Lontoon korkeimman oikeuden tuomari on vedonnut Madonnaan ja hänen ex-mieheensä Guy Ritchieen, jotta parin välillä vellova kitkerä oikeuskiista 15-vuotiaan Rocco-pojan huoltajuudesta saataisiin vihdoin päätökseen.

The Guardian kertoo tuomarin jyrähtäneen maanantaina, että olisi ”tragedia, mikäli teinipojan ohikiitävä lapsuus kärsii enää yhtään enempää huoltajuuskiistan vuoksi.”

Tuomarin mukaan Rocco-pojalla on ”suuri luotto” vanhempiinsa ja että olisi parempi, mikäli popin kuningatar ja elokuvaohjaaja voisivat kumpikin viettää aikaa poikansa kanssa.

Kovimpana kiistakapulana on ollut se, missä teinipojan tulisi asua. Rocco itse on sanonut haluavansa asua isänsä luona Lontoossa, kun taas Madonna on yrittänyt lakimiestensä avulla saada poikansa Yhdysvaltoihin.

Ystävilleen Madonna on tiettävästi kertonut jo hävinneensä taistelun, koska Rocco ei halua asua hänen luonaan.


Huoltajuuskiistasta julkisen tehnyt Madonna on avautunut murheistaan keikoillaan. Viimeksi helmikuun lopulla supertähti purskahti kyyneliin kesken Aucklandin konserttinsa Uudessa-Seelannissa.

– Ei ole suurempaa rakkautta kuin se, mitä äiti tuntee poikaansa kohtaan, Madonna sanoi tuolloin yleisölleen The Daily Mailin mukaan.

Melbournen konsertissaan sekavasti käyttäytynyt pop-tähti kutsui ex-miestään paskiaiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt