Liisa, Elisa

Viihde

Pamela Tola ja Antti Holma uudessa komediasarjassa – ”Katsoja sekä hämmentyy että tulee koukutetuksi” – lue IS-arvio!

Julkaistu:

is-arvio
Pamela Tolan näyttelemästä kiekkovaimosta tulee pääministeri TV2:n uudessa politiikan maailmaan sijoittuvassa komediasarjassa Kynsin hampain.
Kynsin hampain, TV2 klo 21.25

Politiikan maailmaan sijoittuvaa Kynsin hampain -uutuussarjaa tulee ensikuulemalla helposti verrattua tanskalaiseen menestyssarjaan Vallan linnake. Molemmissa kun seurataan sympaattisen naispääministerin edesottamuksia ja tiukan poliittisen valtapelin kiemuroita. Mutta siihen yhtäläisyydet sitten loppuvatkin, sillä Kynsin hampain kulkee reteästi aivan omia – ja vaikeasti määriteltäviä – polkujaan.

Sarjassa tulevaisuudesta on lähetetty nykyhetkeen Max-niminen virkamies ( Antti Holma), jonka tehtävänä on pelastaa Suomi vakavalta poliittiselta kriisiltä ehkäisemällä konservatiivipoliitikko JJ Pasasen ( Jani Volanen) nousu pääministeriksi. Katastrofin välttämiseksi Max alkaa luotsata Suomen uudeksi pääministeriksi jääkiekkoilijan vaimona ja tv-kokkina tunnetuksi tullutta Anita Karvosta ( Pamela Tola). Karvosen kiekkokaukalon kouliman aviomiehen roolissa nähdään Ville Myllyrinne ja tiukkapipoisena puoluesihteerinä Pirjo Lonka.

Draamakomediasarjan scifimäinen tulevaisuus-näkökulma pistää pakan sekaisin heti ensimetreillä: katsoja sekä hämmentyy että tulee koukutetuksi. Aikamatkailun voisi kuvitella tuntuvan teennäiseltä ja lapselliselta elementiltä, mutta yllättäen asetelma toimii.

Sarjan vahvuus on Miira Karhulan oivaltava ja persoonallinen käsikirjoitus, joka pohjaa Teppo Hovin alkuperäisideaan. Se onnistuu pureutumaan yllättävän kepeästi ja luontevasti ajankohtaisiin ilmiöihin ja yhteiskunnallisiin aiheisiin. Toki kokonaisuuden toimivuuteen vaikuttavat myös Rike Jokelan ( Putous, Itse valtiaat, Firma) itsevarma ohjaus sekä mainio näyttelijäkaarti.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Sarjan hahmoista löytyy lukuisia herkullisia persoonia, joiden touhuja haluaa seurata loppuun saakka. Ensimmäisten jaksojen aikana esiin nousevat etenkin Ville Myllyrinteen esittämä ex-kiekkosankari Kari, Antti Holman näyttelemä hömelö Max ja Pirjo Longan tiukalle viritetty puoluesihteeri.

Myös Pamela Tola suoriutuu mukavasti pääroolistaan missimäisenä pääministerinä, joka lienee saanut vaikutteita ex-missi ja koko kansan julkkis Tanja Karpelalta, joka toimi kulttuuriministerinä vuosina 2003–2007.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Mäkihypyn maailmancupissa mainio suomalaisvenyminen – Janne Ahonen pettyi

    4. 4

      Duudsonien Jukka Hildén julkaisi kujeilevan koulukuvansa vuodelta 1993 – omintakeinen tyyli villitsi fanit: ”Olen sanaton”

    5. 5

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    6. 6

      Ruotsalaishiihtäjä murtui kyyneliin tv-haastattelussa – kirosi haukkuessaan venäläiskilpailijan: ”Idiootti!”

    7. 7

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    8. 8

      Tulipallotyöryhmä laski Inarin meteoriitin arvioidun putoamispaikan – etsinnät käyntiin alkuviikolla

    9. 9

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    10. 10

      Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    6. 6

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    7. 7

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    8. 8

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    9. 9

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    10. 10

      Juuso-Petterin etsinnöissä löytyi kadonneelle kuulunut kenkä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Mäkihypyn maailmancupissa mainio suomalaisvenyminen – Janne Ahonen pettyi

    4. 4

      Duudsonien Jukka Hildén julkaisi kujeilevan koulukuvansa vuodelta 1993 – omintakeinen tyyli villitsi fanit: ”Olen sanaton”

    5. 5

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    6. Näytä lisää