Viihde

Ruudusta kadonnut tv-kokkailun uranuurtaja Maija Silvennoinen sivaltaa: ”Olen ylpeä, että sain tehdä kunnon ruokaohjelmaa”

Julkaistu:

Ruudusta kadonneet
Kokki Maija Silvennoinen ei koe television viihdepuolta omakseen.
Kuka? Keittiömestari, ravintoloitsija ja ruokakirjailija Maija Silvennoinen.

Mistä tuttu? Silvennoinen juonsi ja kokkasi ruokaohjelmassa Bon Appétit sekä Huomenta Suomi -aamuohjelman Makuja-osiossa. Silvennoinen osallistui myös Suomen Top Chef -sarjan ensimmäiselle tuotantokaudelle.

Nykyään: ”Minulla on ollut Jyväskylässä 12 vuotta Kasvisravintola Katriina. Olen myös tehnyt 23 keittokirjaa, joista viimeisin julkaistiin viime syksynä. Lisäksi kiertelen tilauksesta ympäri Suomea puhumassa lähiruoasta. Nyt lähiruoka on trendi, jota aloittelin silloin 17 vuotta sitten. Onkin ihana nähdä, että se homma on oikeasti lähtenyt tulen lailla palamaan. Tällä hetkellä olen myös maa- ja kotitalousnaisten hallituksen keskuksen puheenjohtaja. Rakastan maaseutua ja asun omilla juurillani ja maallani Saarijärvellä.”



Paras muisto tv-ajoilta: ”Olen kiitollinen siitä, että olen saanut tehdä pioneerityötä ja sitä mitä rakastan, eli puhua ruoasta ja raaka-aineiden merkityksestä. Minulle on jäänyt mieleen etenkin Bon Appétit -työryhmän yhteishenki. Olimme tiivis työryhmä ja teimme sitä sarjaa pieteetillä. Olen ylpeä siitä, että olen saanut tehdä kunnon ruokaohjelmaa.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

En kaipaa tv-ajoilta: ”Silloin en tiennyt, mihin juttuun hyppäsin mukaan, koska tv-maailma ja julkisuus eivät olleet minulle tuttuja. Kokit eivät olleet silloin vielä julkkiksia, joten oli yllätys, mitä siitä seurasi. Olen tarkoituksella viettänyt hiljaiseloa poissa julkisuudesta, koska media on muuttunut sittemmin todella raadolliseksi.”

 

Olen helpottunut, että sain tehdä työni silloin, kun asiapuolella oli vielä merkitystä.

Minut saisi houkuteltua takaisin ruutuun, jos... ”Saisin tehdä vielä sitä työtä, mitä olen aikoinaan tehnyt. Olen helpottunut, että sain tehdä työni silloin, kun asiapuolella oli vielä merkitystä. En koe tv:n viihdepuolta omakseni.”

Katson televisiosta: ”Katson työni puolesta kokkiohjelmia. Eniten arvostan Kari Aihisen tekemää Kaappaus keittiössä -sarjaa. Katson myös Australian MasterChefiä, koska siellä on mahtavia huipputuomareita.”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt