Aune, Oona

Viihde

Sara Forsberg vetäytyi hengähdystauolle: ”Taistelen masentavien ajatusten kanssa”

Julkaistu:

Pieni tauko
Yhdysvalloissa laulajanuraansa jo yli puolitoista vuotta luonut Sara ”SAARA” Forsberg kirjoitti avoimen tekstin tuntemuksistaan.
Kaksi vuotta sitten YouTube-videoillaan julkisuuteen noussut Sara Forsberg, 21, on tehnyt Yhdysvalloissa ahkerasti töitä sen eteen, että hän saisi artistina kansainvälisen läpimurron.

Reilut puolisentoista vuotta Atlantin tuolla puolen asunut Sara on ehtinyt julkaista hieman omaa musiikkiaan SAARA-artistinimellä, jatkanut YouTube-videoidensa tekemistä, luonut avaruusoloiden kielen uuteen Star Wars -elokuvaan sekä saanut roolin Renny Harlinin tulevasta elokuvasta Jackie Chanin rinnalta. Mutta silti lopullinen läpimurto on vielä maailmalla tekemättä.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Tiistaina Instagramissa julkaisemassaan päivityksessä Sara pohtii uraansa ja elämäänsä varsin avoimesti.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Vakavoidutaanpa hetkeksi. Elämäni ei ole helppoa. Joskus tunnen menestyspaineita, taistelen masentavien ja epäilevien ajatusten kanssa. Haluan tehdä kaiken oikein teitä varten; tiedän, että haluatte minun menestyvän ja perheemme kasvavan, ja teen kaikkeni sen eteen, Sara kirjoittaa ja jatkaa:

– Jokin aika sitten ihmiset ja asiat alkoivat tuntua rankalta, ja tarvitsin hengähdystauon, aikalisän. Jotain, mikä auttaisi minua hieman lepuuttamaan ajatuksiani. Kiitos, eno ja manageri, kun kutsuitte minut mukaanne viikonlopun road tripille San Franciscoon. En muista, milloin olisin nauranut näin paljon yhden viikonlopun aikana.

Jos kuva ei näy, katso se tästä.

Tekstin oheen hän on laittanut kauniin maisemakuvan, mikä Saran mukaan on merkki siitä, mitä hän road tripin aikana oppi ymmärtämään.

– Auringonlasku sai minut tajuamaan monia asioita; se sai minut ymmärtämään, kuinka paljon rakastan sitä, mitä teen ja kuinka aion taistella tavoitteideni eteen, vaikka tiellä olisi esteitä.

– Pitäkää pää ylhäällä, älkääkä antako muiden ihmisten tai omien ajatustenne muuttaa itseänne. Älkää koskaan lannistuko. Mielestäni myös tämä kuva on aika hieno ja Pohjois-Kalifornia on hurjan upea, voi pyhä sylvi!

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    3. 3

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    4. 4

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    5. 5

      Asukkaiden kauhunhetket Lauttasaaressa: Naamiomies räpelsi ovella, luikahti sisään ja hyppäsi parvekkeelta pimeyteen

    6. 6

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    7. 7

      ”Mietin 50 vuotta, miksi aina mokaan” – Asperger-diagnoosi oli Annikka Suoniselle helpotus

    8. 8

      Ravitsemusterapeutin jääkaapista löytyy yllättävä folionyytti – ”Tavallaan se on paheeni, rakastan sitä”

    9. 9

      Tanhupallo on ylivoimainen ykkönen – IS:n lukijat valitsijat suosikkinsa Putous-hahmoista: ”Ihana höpsö”

    10. 10

      Turkissa talvehtivat Irmeli ja Olavi kehottavat varovaisuuteen – ”Asuntoa ei pidä ostaa taksikuskilta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    4. 4

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    5. 5

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    6. 6

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    7. 7

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    8. 8

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    9. 9

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    9. 9

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    3. 3

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    4. 4

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    5. 5

      Asukkaiden kauhunhetket Lauttasaaressa: Naamiomies räpelsi ovella, luikahti sisään ja hyppäsi parvekkeelta pimeyteen

    6. Näytä lisää