Kauno, Kasperi

Viihde

Sunnuntaina tulee 18 elokuvaa – katso ainakin Suomessa sensuroitu Arpinaama

Julkaistu:

Päivän elokuvat
IS Tv-lehden kriitikot Timo Malmi, Timo Kuismin, Harri-Ilmari Moilanen ja Taneli Topelius arvioivat sunnuntain elokuvat.
Konepistoolit laulavat Howard Hawksin gangsteriklassikossa Arpinaama (Scarface), joka sai vasta viime marraskuussa ensi-iltansa Suomen televisiossa.

Tuoreeltaan Arpinaama jäi meillä aikoinaan kielletyksi, kuten monet 1930-luvun alun amerikkalaisista, entistä realistisemmista gangsterifilmeistä – joita Teema on esittänyt sunnuntaisarjassaan. Sensuuri vaati myös Hollywoodia lisäämään aikoinaan Arpinaamaan moralisointia, joka on vain vähän vanhentanut elokuvan sävyä.

Kun Brian De Palma ohjasi 1983 Arpinaamasta uusversion, oli aika puolessa vuosisadassa niin paljon muuttunut, että entisestään vain lisääntynyt rankkuus ei säpsähdyttänyt sen paremmin Hollywoodissa kuin Suomessakaan.

Arpinaamassa ollaan kieltolain aikaisessa Chicagossa. Elokuva on eräänlainen muunnelma gangstereista ehkä kuuluisimman eli Al Caponen legendasta: mielipuoli Tony raivaa apinan raivolla tietään henkivartijasta gangsterimaailman huipulle vaikka ystäviensä ja ainoan rakkautensa, siskonsa ( Ann Dvorak) hengenmenetyksen hinnalla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vaikka Al Pacino teki energisen pääosasuorituksen vuoden 1983 versiossa, on Paul Muni hurja alkuperäisen Tonyn häikäilemättömässä roolissa. Ukrainanjuutalainen Muni (alunperin Meshilem Meier Weisenfreund) sai Oscar-ehdokkuuden heti tästä ensimmäisestä varsinaisesta pääosastaan – joka myös jäi hänen muistettavimmaksi roolikseen.

Timo Malmi

Kaikkien elokuvien arviot

Mrs. Winterbourne (1996) Frii klo 12.55

Romanttinen draama, IS-arvio 2/5

John Watersin Hairsprayn (1988) myötä pinnalle ponnahtanut Ricki Lake näyttelee pikkukivassa draamassa poikaystävänsä pihalle potkaisemaa, raskaana olevaa teinityttöä. Synnytyssairaalassa tapahtuvan erehdyksen seurauksena hän löytää uuden kodin rouva Winterbournen ( Shirley MacLaine) luota. (95) TK

Vaaleanpunainen pantteri (1963) TV5 klo 13.30

Komedia, IS-arvio 3/5

Peter Sellers sai tämän Blake Edwardsin ensimmäisen Pantterin jälkeen toistaa idioottikomisario Clouseaun roolia kuolemaansa asti, ja Henry Mancinin tunnusmusiikin säestämä animaatiojohdanto poiki piirrosfilmejä. Sarjan aloitusfarssissa meno on sutjakointa. Intialaisen prinsessan ( Claudia Cardinale) jalokiveä metsästää kolme potentiaalista varasta, ja heitä taas jahtaa tarkastaja Clouseau. (111) TM

Custody – taistelu isyydestä (2007) Fox klo 17.20

Perhedraama, IS-arvio 1/5

Lattea ja imelästi tunteisiin vetoava amerikkalainen tv-draama ottoisänsä kanssa asuvasta varhaisteini-ikäisestä tytöstä ( Kay Panabaker), joka joutuu kohtaamaan biologisen isänsä. (92) TK

Arpinaama (1932) Teema klo 18.00

Draama, IS-arvio 4/5

Howard Hawksin omassa suosikkiohjauksessa on tyyliä, draivia ja huumoria absurdiuteen asti. Tällaisesta Brian De Palma pystyi nykykoneistolla uus-Arpinaamassaan vain uneksimaan. (90) TM

Kiviset ja Soraset: Viva Rock Vegas (2000) TV5 klo 19.20

Perhekomedia, IS-arvio 1/5

Kiviset ja Soraset -elokuvan (1994) surkeassa jatko-osassa John Goodmanin ja Rick Moranisin mainion kaksikon ovat korvanneet huonosti osiinsa sopivat Mark Addy ja Stephen Baldwin. (90) TK



American Hustle (2013) Nelonen 21.00

Huijausdraama, IS-arvio 3/5

David O. Russellin ohjaama hieman tyhjänpäiväiseksi jäävä mutta muuten letkeän nautinnollinen ja viihdyttävä huijaustarina sijoittuu asusteitaan myöten mainiosti lavastetulle 70-luvun lopulle. Tositapahtumien innoittamassa kuviossa Christian Bale ja Amy Adams näyttelevät olemattomilla lainoilla keinottelevia huijareita ja Bradley Cooper heidän jäljilleen pääsevää FBI:n agenttia. Huijarimiehen vaimona nähdään jälleen hyvän roolin vetäisevä Jennifer Lawrence. (132) TK

Matkalla Perditioniin (2002) Sub klo 21.00

Draama, IS-arvio 2,5/5

Tom Hanks nähdään tavallista synkemmässä roolissa 1930-luvun gangsterina Sam Mendesin ohjaustyössä, jossa kahden polven isät käyvät tyylitellyn veristä kamppailua pojistaan. Komea, laskelmoiva taidonnäyte ei saa koston teemasta irti mitään mullistavaa – vain kuvauksen sen ”pakollisesta” kierteestä ja opetuksen väkivallan tarpeettomuudesta (112) TM

Murhan sävel (1944) Fem klo 21.00

Jännitys, IS-arvio 3,5/5

Tanskalaisen Bodil Ipsenin tunnetuin ohjaustyö on puhtaampi musta elokuva kuin viikkoa aikaisemmin lähetetty Hairahtunut (1942). Gull-Maj Norin näyttelee varieteelaulajaa kuin hypnotisoituna. Ex-miehensä hyväksikäyttämä kaunotar laulaa ranskalaista chansonia, josta tulee poliisin johtolanka murhatutkimuksissa. Syvällisyyksiin tyylikäs teos ei yllä. (74) TM



Sovitus (2007) TV5 klo 21.00

Draama, IS-arvio 3/5

Ian McEwanin romaaniin perustuva komean kohtalokas draama kuvaa porvariskartanon arkea järisyttävää tapahtumaa. Teinitytön väärä tulkinta vähäpätöisestä asiasta saa tapahtumineen vakavat mittasuhteet. Joe Wrightin hienosti ohjaaman tarinan pääosissa ovat Keira Knightley, James McAvoy ja Vanessa Redgrave. (123) TK



Eragon (2006) Fox klo 21.00

Lohikäärmeseikkailu, IS-arvio 2/5

Kuvitteellisessa menneisyydessä pääosaan nousevat teini-ikäinen poika, lohikäärme ja oppi-isä ( Jeremy Irons), mutta tarina ei lennä. (100) TK

Blackout (2008) TV1 klo 21.05

Psykologinen trilleri, IS-arvio 1,5/5

Muistiaan menettänyt kirurgi ( Petteri Summanen) herää koomasta, joka johtuu aivoissa olevasta naulasta. Hän selvittää, ampuiko joku häntä naulalla ja miksi? Trillerijuonne ei ole JP Siilin kirjoittaman ja ohjaaman Blackoutin vakuuttavin puoli. Tähtikaarti on vaikuttava, mutta JP Siilin uralla elokuva on mahalasku, ja Lauri Ylösen sävellykset ovat kuin toisesta elokuvasta. (102) TM



Last Night – kohtalokas ilta (2010) Hero klo 21.50

Parisuhdedraama, IS-arvio 2,5/5

Pitkään yhdessä ollut kolmekymppinen pariskunta ajautuu ensi kertaa pohtimaan elämäänsä iranilaissyntyisen Massy Tadjedinin esikoisenaan ohjaamassa puheliaassa draamassa. Kun mies ( Sam Worthington) lähtee työmatkalle viehättävän kollegansa ( Eva Mendes) kanssa, ja vaimo ( Keira Knightley) kohtaa samaan aikaan entisen poikakaverinsa ( Guillaume Canet), molemmat joutuvat kohtuullisen hyvin kuvattujen parisuhdepohdintojen äärelle. (88) TK

FC Venus (2005) Liv klo 22.00

Romanttinen komedia, IS-arvio 2/5

Joona Tenan menestyskomediassa vaimot (kärjessä Minna Haapkylä) haastavat miestensä futisjoukkueen. (107) TM

Stomp the Yard (2007) Kutonen klo 23.00

Katutanssidraama, IS-arvio 2/5

Afroamerikkalaisessa nuorten kolmiodraamassa tunteet vellovat kliseisesti, kun kaksi nuorta miestä ( Columbus Short ja Ne-Yo) taistelevat naisen ( Megan Good) sydämestä. Nyrkkien sijaan miehet ottavat yhteen askelin. Runsaat ja näyttävät ryhmätanssitaistelut ovat elokuvan parasta antia. (109) TK

Prom Night (2008) TV5 klo 0.10

Kauhujännäri, IS-arvio 1,5/5

Yllätyksettömään säikyttelyyn luottavassa amerikkalaisessa kauhutarinassa koulun päättäjäistansseissa veitsi heiluu, ja veri lentää. Perheensä julmat surmat nähnyt teinityttö valmistautuu kolme vuotta myöhemmin bilettämään koulun tanssiaisissa, mutta kulisseissa viihtyy myös tuttu murhamies. (88) TK



Punainen vaara (1984) Hero klo 1.00

Toimintajännäri, IS-arvio 2/5

John Miliusin ohjaama kasarileffa oli aikoinaan Suomessa jopa kielletty, mutta nyt se ei enää näytä poliittisesti kovinkaan vaaralliselta, korkeintaan hieman huvittavalta. Neuvostojoukot hyökkäävät Yhdysvaltoihin, ja joukko nuoria aikuisia (mm. Patrick Swayze ja Charlie Sheen) aloittaa armottoman vastarinnan punaisen vaaran torjumiseksi. (109) TK

Blood Creek (2008) Nelonen 2.45

Kauhu, IS-arvio 2/5

Epätasaisen Joel Schumacherin ohjaama, komeasti kuvattu mutta tarinaltaan tahattoman koominen jännäri kertoo veljeksistä, jotka lähtevät maaseudulle kostoretkelle. Vastassa ei olekaan tavallisia maajusseja, vaan kököillä natsihöpinöillä terästettyjä ihmisverestä nauttivia yliluonnollisia otuksia. (86) TK

Nick & Norah –loputon soittolista (2008) TV5 klo 3.25

Teinidraama, IS-arvio 2/5

Peter Sollettin ohjaama, mukavasti fiilistelevä college-leffa eroaa lajityypin perusjutuista siinä, että nyt ei juurikaan olla kampuksella eikä pääosassa ole törkyinen alapäähuumori. Joukko opiskelijanuoria hengailee yhden illan New Yorkissa ja yrittää selvittää, missä heidän suosikkibändinsä esiintyy. Pääosaan nousee söpö teinirakkaustarina. (81) TK

Katso päivän kaikki tv-ohjelmatiedot Iltapulusta!


Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Toni Edelmann on kuollut

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    7. 7

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    8. 8

      Kissavahdiksi pestattu mies törmäsi yllätykseen Skotlannissa – ”Se hetki, kun tajuat kissojen muuttaneen pois ja jonkun muun muuttaneen tilalle”

    9. 9

      Väärä vainaja haudattiin Oulussa – hauturi pahoillaan: ”Näin pääsi käymään”

    10. 10

      Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    3. 3

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    4. 4

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    5. 5

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    6. 6

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    7. 7

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    8. 8

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    9. 9

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    10. 10

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Toni Edelmann on kuollut

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    3. 3

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    4. 4

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    5. 5

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. Näytä lisää