Liisa, Elisa

Viihde

IS paljastaa: Renny Harlin Saturday Night Liven kulisseissa – kuin ilmetty Patrik Sjöberg!

Julkaistu:

uutuussarja
Ohjaaja Renny Harlin paljasti IS:lle yksityiskohtia ensi lauantaina alkavasta Saturday Night Live -ohjelmasta.
Tänään keskiviikkona Pekingistä Suomeen saapunut ohjaaja Renny Harlin odottaa innoissaan lauantai-iltana MTV3:lla nähtävää Saturday Night Live -ohjelmaa. Harlin toimii maailmankuulun ohjelman ensimmäisenä isäntänä.

– Minut nähdään myös neljässä eri sketsissä toinen toistaan hulvattomammassa roolissa, hän paljastaa.

Keskiviikkona Renny ehti heti Suomeen saavuttuaan ohjelman harjoituksiin. IS voi nyt paljastaa, että hän harjoitteli muun muassa ruotsalaisen korkeushyppääjän Patrik Sjöbergin urheilijahahmoa.

– On hauskaa työskennellä kameran toisella puolella ohjelmaa tekevien ammattilaisten kanssa, Renny sanoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Suurin pelkoni on, miten pokkani pitää Aku Hirviniemen ja Pamela Tolan tykityksessä, Renny uumoilee suoran lähetyksen kommellusmahdollisuuksia.

Renny kertoo saapuneensa mielellään Suomeen ja kyseisen ohjelman tekoon.

– Oli suuri kunnia, että minut pyydettiin tähän ensimmäiseen jaksoon. Se oli niin koukuttava tarjous, etten siitä halunnut kieltäytyä, Renny sanoo.

Renny kertoi, että elämä Pekingissä hymyilee.

– Työstän parhaillaan suurta fantasiaelokuvaa, joka on minulle uusi aluevaltaus. Luomme virtuaalimaailman, jossa digitaalianimaatio ja todellisuus kohtaavat. Tämä on yksi suurimmista elokuvista, joka on Kiinassa koskaan tehty, Renny kertoo ja paljastaa elokuvan perustuvan Kiinan kaikkien aikojen suosituimpaan videopeliin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Tulipallotyöryhmä laski Inarin meteoriitin arvioidun putoamispaikan – etsinnät käyntiin alkuviikolla

    5. 5

      Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

    6. 6

      Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

    7. 7

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    8. 8

      Eläinlääkärin kuvailema ”tosimiesten käden­lämmitin” huvittaa somessa – ”Kun on riittävän kylmä, sitä pitää etujalkaansa mielellään vaikka hepan pepussa”

    9. 9

      Pate Mustajärveltä todellinen yllätys – ryhtyi vihdoin yrittäjäksi: ”Enhän mä siitä oikeasti mitään ymmärrä”

    10. 10

      Rita Ora teki tylyn jekun Saksan Voice-valmentajille – kukaan ei tunnistanut omaa biisiään esittävää tähteä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    4. 4

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    5. 5

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    6. 6

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    7. 7

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    8. 8

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    9. 9

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    10. 10

      Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Tulipallotyöryhmä laski Inarin meteoriitin arvioidun putoamispaikan – etsinnät käyntiin alkuviikolla

    5. 5

      Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

    6. Näytä lisää