Martina Aitolehden kotijumppavinkit - Viihde - Ilta-Sanomat

Martina Aitolehden kotijumppavinkit

Marttina Aitolehti valmistuu pian personal traineriksi. Tällä tehokkaalla ja tiiviillä treeniohjelmalla pääsiäisherkut sulavat alta aikayksikön.

2.4.2015 7:54

Martinan mielestä pääsiäisherkkuja voi nauttia hyvillä mielin, kunhan muistaa kohtuuden.

- Ja pääsiäisenäkin voi liikkua vaikka ulkoillen, ei tarvitse hautautua sohvan pohjalle, Martina muistuttaa.

Martina laati IS:n pyynnöstä tehokkaan, vartalon omaa painoa hyödyntävän kiertoharjoitusohjelman, jonka voi tehdä kotona. Ohjelman tekemiseen tarvitsee ainoastaan mukavat vaatteet ja tuolin.

- Tee toistoja vähintään 15 per liike, pysy lankkuliikkeissä maksimi, ja tee kaikki liikkeet putkeen. Tee vähintään kolme kierrosta kahden minuutin palautuksella kierrosten välissä, Martina ohjeistaa.

- Ja lisää oman kunnon mukaan sekä toistoja että kierroksia. Tällä ohjelmalla saa varmasti hien pintaan ja tuloksia aikaiseksi, Martina lupaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?