Näiden julkkisten parisuhteet joutuvat syyniin televisiossa – mukana Toni ja Heidi Nieminen! - Viihde - Ilta-Sanomat

Näiden julkkisten parisuhteet joutuvat syyniin televisiossa – mukana Toni ja Heidi Nieminen!

Julkaistu: 13.1.2016 11:12

Tammikuun lopussa alkavan Ylen Elämä pelissä -sarjan teemana on tällä kertaa rakkaus.

Elämä pelissä -sarjan neljännen tuotantokauden päähenkilöt ovat neljä pariskuntaa, jotka haluavat panostaa paremmin parisuhteeseensa. Päähenkilöt, jotka osallistuvat ohjelmaan puolisoidensa kanssa ovat: Toni ja Heidi Nieminen, Lena Meriläinen ja Olli Tola, Ninja Sarasalo ja Yoshiki Tamura sekä Wilma Schlizewski ja Olli Väätäinen.

Viime syksynä aviotuneet Toni ja Heidi Nieminen nappasivat Linnan juhlissa selfien.

Pariskunnat aloittavat suhteidensa solmukohtien avaamisen Jenni Pääskysaaren juontamassa tunnin mittaisessa avausjaksossa. He puhuvat yhteisen ajan puutteesta, seksuaalisen kipinän katoamisesta, nalkuttamisesta ja uskottomuudesta.

Lena Meriläinen ja Olli Tola ovat olleet naimisissa vuodeseta 1983 asti.

Toisaalta päähenkilöt kertovat myös siitä, mihin he rakastuivat toisissaan ja mikä pitää heidät edelleen yhdessä.

Ninja Sarasalo ja Yoshiki Tamura avioituivat kesäkuussa 2013.

Seuraavassa viidessä, tiistaisin esitettävässä puolituntisessa jaksossa parit opettelevat rakkauden taitoja psykologi Tony Dunderfeltin vetämällä tunteikkaalla ja tapahtumarikkaalla parisuhdeleirillä Viron Saarenmaalla. Sarjan päätösjaksossa maaliskuussa selvitetään, onko pariskuntien rakkaus vahvistunut.

Wilma Schlizewski ja Olli Väätäinen ovat näyttävä pariskunta.

Ohjelmassa nähdään myös Duodecim-seuran kehittämä täysin suomalainen Elämä pelissä -parisuhdetesti. Työryhmässä on ollut mukana myös tohtori Heimo Langinvainio.

Ylen Elämä pelissä -ohjelman neljäs tuotantokausi alkaa TV1:ssä sunnuntaina 31. tammikuuta kello 19.30.

Videolla tunnelmia Toni ja Heidi Niemisen häistä syyskuulta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?