Lemmenlaivan lapsitähti menetti kaiken: Omaisuudesta jäljellä enää 4500 euroa - Viihde - Ilta-Sanomat

Lemmenlaivan lapsitähti menetti kaiken: Omaisuudesta jäljellä enää 4500 euroa

Lemmenlaiva-hittisarjassa esiintynyt Jill Whelon on ajautunut vakaviin taloudellisiin ongelmiin.

8.1.2016 12:58

Lemmenlaivassa vuosina 1978-1987 esiintyneen Jill Whelan on TMZ-sivuston mukaan pahassa taloudellisessa ahdingossa. Sivusto kirjoittaa, että Whelanin, 49, rahatilanne on niin kehno, että hän tarvitsee ex-mieheltään taloudellista tukea. Whelan ja hänen puolisonsa Michael Chaykowsky ovat parhaillaan eroprosessin keskellä.

TMZ kertoo Whelanin ilmoittaneen hänellä olevan varoja vain noin 4500 euron edestä, eikä summa riitä hänen ja 10-vuotiaan pojan elättämiseen.

Lemmenlaivan jälkeen Whelan on esiintynyt pikkurooleissa useissa tv-sarjoissa ja elokuvissa, mutta Lemmenlaivan kaltaista menestystä Whelanin uralle ei ole sattunut.

Ted Lange, Fred Grandy, Bernie Kopell, Gavin MacLeod, Lauren Tewes ja Jill Whelan olivat Lemmenlaivan tähtiä.­

TMZ:n mukaan näyttelijä on jo pidemmän aikaa harmitellut huonoa työtilannettaan. Työttömällä näyttelijällä ei uskota olevan juuri minkäänlaisia kuukausituloja, eikä myöskään säästöjä.

Sivusto kertoo ex-miehen olevan hyväpalkkaisessa työssä, tienaavan vuodessa noin 115 000 euroa ja asuvan kymmenhuoneisessa kartanossa.

Jutun videolla Lemmenlaivan tähdet kuvattuna yhdessä 2014 vuosien tauon jälkeen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?