Tenho, Max

Viihde

52 vuotta Bill Cosbyn kanssa naimisissa olleelle Camille-vaimolle riitti – ”Hän ansaitsee tämän helvetin”

Julkaistu:

Camille Cosbyn kerrotaan olevan raivoissaan ja saaneen tarpeekseen miehensä käytöksestä ja lukuisista syytteistä.
Seksuaalirikosskandaalin pyörteissä olevan Bill Cosbyn, 78, Camille-vaimo, 71, on viimein saanut tarpeekseen miehensä lukuisista syytteistä, kertoo brittilehti Daily Mail. 52 vuotta Cosbyn kanssa naimisissa olleen Camillen kerrotaan olevan raivostunut ja tuntevansa olonsa nöyryytetyksi miehensä syytteiden vuoksi.

Aiemmin Camille on seissyt miehensä tukena, mutta kun useat naiset astuivat julkisuuteen ja kertoivat Cosbyn käyttäneen heitä seksuaalisesti hyväkseen kerrotaan Camillen saaneen tarpeekseen. New York Post -lehden mukaan Cosbya vastaan viime viikolla vastaan nostettu syyte törkeästä seksuaalisesta pahoinpitelystä oli viimeinen tippa miehensä rinnalla seisoneelle vaimolle.

– Mieheni ei ansaitse vankilaa, mutta hän ansaitsee jokaisen sekunnin tästä helvetistä, jota parhaillaan käy läpi. Tietenkin hän edelleen teeskentelee, että kaikki olisi ok, Camillen kerrotaan sanoneen perheen lähipiiriin kuuluvalle henkilölle.

Daily Mailin mukaan Camille tiesi miehensä olleen vuosien varrella uskoton, mutta vaati tätä olemaan hienovarainen, ettei itse joutuisi nöyryytetyksi. Aiemmin Camille on kiistänyt miehensä syyllistyneen seksuaalirikoksiin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Camille tuntee olonsa todella nöyryytetyksi. Hänen vihansa ei kohdistu naisiin, vaan Billiin, joka on nöyryyttänyt häntä, lähde kertoo Daily Mailin mukaan.

Lehden mukaan pariskunta ei aio hakea avioeroa, koska Camille ei tahdo todistaa miestään vastaan. Lehden mukaan vaimo kieltäytyy todistamasta, koska se on liian nöyryyttävä, eikä suojellakseen miestään.

Camille Cosbyn pitää kuitenkin todistaa toisessa tapauksessa, jossa seitsemän naista väittää Cosbyn häpäisseen heidät. Miehensä managerinakin toimineen Camillen on tarkoitus todistaa keskiviikkona. Todistajana häneltä kysyttäneen siitä, miten hänen miehensä kohtelee naisia. Seitsemän naisen asianajajat ovat myös pyytäneet, että Bill Cosby todistaa myös ensi kuussa.

Kaikki seitsemän naista väittävät Bill Cosbyn ahdistelleen heitä seksuaalisesti vuosia sitten. He eivät kuitenkaan voineet nostaa oikeusjuttua liittyen suoraan kyseisiin väittämiin kanneaikalainsäädännön takia. Niinpä he syyttävät Cosbya nyt häpäisemisestä ja sanovat, että heidät on leimattu valehtelijoiksi sen jälkeen, kun he tulivat julkisuuteen asian kanssa ja Cosbyn edustajat väittivät syytteitä tekaistuiksi.

Bill Cosby on kiistänyt kaikki syytteet ja on sittemmin nostanut kanteen naisia vastaan, koska naisten syytteet häpäisivät hänet.

Videolla Bill Cosby saapuu oikeuteen Philadelphiassa.

Juttua muokattu klo15:46. Rikosnimike korjattu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    2. 2

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    3. 3

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    4. 4

      Hyvinkäällä vakava liikenneonnettomuus – kaksi nuorehkoa miestä loukkaantui

    5. 5

      Eurojackpotissa yksi täysosuma – tällä rivillä voittaja saa 10 miljoonaa euroa

    6. 6

      Ipaneman rannalle ajautui ympäristöongelman aiheuttanut löyhkäävä jättiraato

    7. 7

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    8. 8

      7 yleistä pikkuhousu­virhettä, joihin moni sortuu

    9. 9

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    10. 10

      Ursa: Maastoon on voinut pudota kymmeniä kiloja meteorin kappaleita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meteori valaisee Kaamasen yön päiväksi hurjalla videolla: ”Mökki tärisi kuin maanjäristyksessä”

    2. 2

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    3. 3

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    4. 4

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    5. 5

      42 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi elossa Yhdys­valloissa – yksi mysteeri voi jäädä lopullisesti selvittämättä

    6. 6

      Satun ja Oskarin Napakymppi-matka sai odottamattoman loppuratkaisun – ”En uskalla nyt kommentoida yhtään mitään”

    7. 7

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    8. 8

      Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

    9. 9

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    10. 10

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    2. 2

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    3. 3

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    4. 4

      Hyvinkäällä vakava liikenneonnettomuus – kaksi nuorehkoa miestä loukkaantui

    5. 5

      Eurojackpotissa yksi täysosuma – tällä rivillä voittaja saa 10 miljoonaa euroa

    6. Näytä lisää