Rohkeasta tyylistään tuttu laulajakaunotar: ”joulun vietän lökärit jalassa ja ilman meikkiä” - Viihde - Ilta-Sanomat

Rohkeasta tyylistään tuttu laulajakaunotar: ”joulun vietän lökärit jalassa ja ilman meikkiä”

Nuori hittiartisti Evelina on Honey-hitillään parhaillaan Spotifyn Suomen kuunnelluin.

24.12.2015 9:27

Reilun puolen vuoden aikana melkoisella vauhdilla kotimaisille hittilistoille rynninyt Evelina soi radioissa parhaillaan Honey-hitillään. Kappale on viihtynyt jo hyvän aikaa Spotifyn Suomen tämän hetken kuunnelluimpana kappaleena.

Ulkukesästä ilmestyivät kappaleet Vuoristorata ja Rakkaudesta lajiin. Lisäksi Evelinaa kuullaan muun muassa JVG:n Takajeejee-hitillä sekä Robinin Kultakehykset-biisissä.

Vaikka 2015 on selvästi ollut Evelinan läpimurron vuosi, muistavat monet hänet varmasti myös The Voice of Finlandin ensimmäiseltä tuotantokaudelta, jolloin vasta 16-vuotias Eveliina Tammenlaakso kisasi Elastisen tiimissä aina suoriin lähetyksiin asti.

Eveliina Tammenlaakso kisasi keväällä 2012 The VOice of Finlandin ensimmäisellä tuotantokaudella Elastisen tiimissä.­

Urbaania poppia ja r’n’b:ta musiikissaan yhdistelevä Evelina esiintyy sosiaalisessa mediassa, musiikkivideoilla ja keikoilla usein viimeisen päälle laitettuna ja monesti rohkeissakin vaatteissa.

Joulua Evelina aikoo kuitenkin viettää aivan päinvastaisissa merkeissä.

– Joulun aion ottaa ihan rennosti ja olla läheisten kanssa. Ajattelin olla ihan vaan lökärit jalassa ja ilman meikkiä, hän nauraa, ja mainitsee viettävänsä joulunpyhiä Helsingissä sekä kotiseuduillaan Turussa.

Evelinan Snapchat-seuraajat ovat saaneet seurailla laulajaa arkisena useamminkin. Evelina on videoinut itseään muun muassa meikittömänä ja verkkarit jalassa lähikaupassa sipsiostoksilla.

Evelinan mukaan julkisessa ammatissa olevan artistin ei kannata ottaa itseään liian vakavasti.

– Sellainen mä olen. Tykkään pukeutua ja meikata itseäni keikoille ja olla laitettu, mutta sitten tykkään myös olla ihan ilman mitään, koska se on vaan fakta, että ei sitä aina jaksa, Evelina nauraa.

– En tiedä kumpi niistä on enemmän sitä oikeaa minua. Molemmat tuntuvat ihan omalta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?