Gwyneth Paltrown julkkisdieetillä suuret lupaukset: yhtä vaatekokoa pienemmäksi alle viikossa!

Terveysintoilija Gwyneth Paltrow suosittelee soppakuuria etenkin talvikausille.

Näyttelijä ja terveistä elämäntavoistaan sekä paastoamisvinkeistään tunnettu Hollywood-tähti Gwyneth Paltrow kehottaa näin talvisaikaan pudottamaan painoa soppadieetillä.

Pikkujoulukaudelle hyvä uutinen saattaa olla myös se, että dieettiä noudattamalla luvataan yhden vaatekoon pudotus alle viikossa, kertoo Daily Mail. Kyseessä on nesteitä poistava paasto, jota ei ole tarkoitus noudattaa pitkää aikaa.

Terveysgurujen Angela Blatteisin ja Vivienne Vellan kirjoittamassa The Soup Cleanse -kirjassa neuvotaan, kuinka keittoruokavaliota noudattamalla on mahdollista laihtua kolmessa päivässä jopa noin 1,5 kiloa ja viidessä päivässä jopa 2,5 kiloa.

Ei mehupaastoa talvisin

Kyseessä ei ole mikään kaalisoppadieetti, vaan detox-kuurin aikana on tarkoitus syödä erilaisia sosekeittoja ja juoda smoothieita tiettyihin kellonaikoihin. Tämän on tarkoitus vauhdittaa aineenvaihduntaa.

Daily Mailin artikkelissa eritellään tarkemmin, millaisella ruokavaliolla soppakuurilla eletään.

43-vuotias Gwyneth Paltrow vannoo erilaisten detox-kuurien nimeen. Hän poseerasi amfAR-gaalan punaisella matolla Los Angelesissa 29. lokakuuta.

Gwyneth Paltrow hehkuttaa dieettiä Goop-sivustonsa kirjoituksessa. Mehupaastojen puolestapuhuja toteaa, että talvisin ne eivät oikein toimi.

– Kylmempinä kuukausina, kun kehomme kaipaavat lämpöä ja mukavuutta, joten mehun juominen jokaisella aterialla ei ole kovin houkuttelevaa. Joten keitto – todellinen lohturuoka – on paljon järkevämpi vaihtoehto talvisin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?