Katri, Kaija

Viihde

Yllättävä paljastus: Elizabeth Taylor jakeli lääkkeitä laittomasti

Julkaistu:

Aktivisti
Näyttelijälegenda Elizabeth Taylor oli tunnettu auttamishalustaan ja hyväntekeväisyystyöstään.
Vuonna 2011 menehtyneestä näyttelijälegenda Elizabeth Taylorista on paljastunut uusia puolia, uutisoi The Guardian.

Lehden mukaan 79-vuotiaana kuolleen Taylorin maine Hiv-aktivistina on ollut aina laajalti tiedossa. Hän muun muassa keräsi varoja sairaudesta kärsiville sekä taivutteli presidentti Ronald Reaganin suhtautumaan asiaan vakavasti.

Läheisen ystävän mukaan näyttelijätär meni kuitenkin vielä pidemmälle. US TV:n haastattelema Kathy Ireland on paljastanut, että Taylor pyöritti epävirallista ”Dallas Buyers Clubia” kotoaan Bel Airista käsin 1990-luvun alussa.

Hän jakoi laittomia aids-lääkkeitä niitä tarvitseville.

Dallas Buyers Clubiksi alettiin kutsua vuonna 1992 aidsiin kuolleen amerikkalaisen Ron Woodroofin lääkkeiden salakuljetusta ja lääkejakelua 1980-luvun puolivälissä. Aiheesta tehtiin elokuva vuonna 2013.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Suuri osa hänen hyväntekeväisyydestään oli laitonta, mutta hän pelasti henkiä, Ireland kertoo ystävänsä Elizabeth Taylorin toiminnasta.

– Hän sai tappouhkauksia, hänen ystävänsä sulkivat puhelimen, kun hän pyysi apua. Mutta se, mitä Elizabethissa rakastin, oli hänen rohkeutensa, ystävä jatkaa.

Irelandin mukaan Taylor oli tietoinen riskeistä.

– Hän olisi mennyt vankilaan sen takia. Elizabeth ja pelko eivät mahdu samaan lauseeseen.

Taylor kävi myös sairaaloissa salaa tervehtimässä aids-potilaita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

    3. 3

      Lontoon pakokauhun yksityiskohdat tarkentuivat: poliisi etsii kahta miestä tapahtumiin liittyen

    4. 4

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    5. 5

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    6. 6

      Jere Lehtisen pelinumero jäädytettiin Dallasissa – ”Täydellinen ammattilainen”

    7. 7

      Lidlin uusi ”vesirajamekko” pian kauppoihin – paljettiunelma peittää pepun juuri ja juuri

    8. 8

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    9. 9

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    10. 10

      Pohjois-Korea ryhtyi toimiin rajavyöhykkeellä – työläiset kaivavat ojaa ja istuttavat puita kohtaan, josta sotilas loikkasi etelään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    4. 4

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    5. 5

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    6. 6

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    7. 7

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    8. 8

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    9. 9

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    10. 10

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

    3. 3

      Lontoon pakokauhun yksityiskohdat tarkentuivat: poliisi etsii kahta miestä tapahtumiin liittyen

    4. 4

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    5. 5

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    6. Näytä lisää