Ursula

Viihde

Yli 30 vuotta yhdessä ollut Hollywood-pari menossa vihdoin naimisiin?

Julkaistu:

Häät tulossa
Goldie Hawnin ja Kurt Russellin uskotaan olevan menossa naimisiin 30 yhteisen vuoden jälkeen, kertoo Sunday Express.
Goldie Hawn, 70, ja Kurt Russell, 64, ovat Hollywood-tähtien joukossa harvinainen pari, sillä näyttelijät ovat olleet yhdessä jo kolmekymmentä vuotta. Nyt parin kerrotaan olevan virallistamassa suhteensa menemällä naimisiin vuodenvaihteessa.

Vuosikymmenien jälkeen edelleen onnelliset Hawn ja Russell vihitään kansainvälisten viihdemedioiden tietojen mukaan heidän tilallaan Coloradossa lähellä Aspenia. Pariskunnan yhteisen pojan, 29-vuotiaan näyttelijän ja entisen ammattijääkiekkoilija Wyatt Russellin arvioidaan saavan kunniatehtävän toimia bestmanina.

Huhut lähtivät liikkeelle, kun vuosikausia avoliitossa olleen Hawnin vasemmassa nimettömässä nähtiin taannoisella ostosreissulla komea timanttisormus.

Oscar-palkinnon sivuosaroolistaan elokuvassa Kaktus 1969 napannut Goldie Hawn vaikuttaa pitävän kunnostaan hyvää huolta, mikä näkyy hänen hoikassa olemuksessaan. Suosittu Hollywood-tähti on pitänyt taukoa näyttelemisestä, mutta näyttelijä on opiskellut meditointia ja julkaissut aiheesta kirjankin.

Goldie Hawn on kolmen lapsen äiti ja viiden lapsenlapsen isoäiti. Takavuosilta tuttu komedienne tunnetaan myös näyttelijä Kate Hudsonin äitinä. Hawn on ollut aikaisemmin kaksi kertaa naimisissa.

Kurt Russell aloitti elokuvauransa Elvis-elokuvassa Sydän tarjolla 1963. Näyttelijän tunnetuimpia elokuvarooleja ovat muuan muassa Pako New Yorkista 1981 ja The The Thing – ”se” jostakin 1982.

Lähteet: Sunday Express ja Daily Mail

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    2. 2

      Poliisi: Mielenosoittajia raiteilla Tampereella – junaliikenne pysäytetty Vaasan ja Porin suuntaan

    3. 3

      20-vuotias kiekkolupaus löytyi kuolleena – tyttöystävä avautui Ruotsia järkyttäneestä tragediasta

    4. 4

      Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut – yksi henkilö otettu kiinni

    5. 5

      Ensi yönä kannattaa katsoa taivaalle: Meteoriparvi osuu Maan yläilmakehään – luvassa näyttäviä tähdenlentoja

    6. 6

      41,6 miljoonan jättipotti tuo ilotulituksen Savonlinnaan ja voittajalle kahvikutsun: ”Jos voittaja lukee tätä juttua”

    7. 7

      Tomi Metsäketo olisi halunnut jatkaa Tähdet, tähdet -ohjelmassa – näin kanava perustelee laulajan potkuja

    8. 8

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    9. 9

      Alle 10 000 km mittarissa: Tämä Ford aiheuttaa kuhinaa ennen huutokauppaa

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    5. 5

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    6. 6

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    7. 7

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    8. 8

      Toni Edelmann on kuollut

    9. 9

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    10. 10

      Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    2. 2

      Poliisi: Mielenosoittajia raiteilla Tampereella – junaliikenne pysäytetty Vaasan ja Porin suuntaan

    3. 3

      20-vuotias kiekkolupaus löytyi kuolleena – tyttöystävä avautui Ruotsia järkyttäneestä tragediasta

    4. 4

      Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut – yksi henkilö otettu kiinni

    5. 5

      Ensi yönä kannattaa katsoa taivaalle: Meteoriparvi osuu Maan yläilmakehään – luvassa näyttäviä tähdenlentoja

    6. Näytä lisää