Hilma

Viihde

Koulukiusaaminen vei suomalaislaulajan laulukyvyn

Julkaistu:

CHANSON-LAULAJA
Edith Piaf -tulkitsija Tia Cohenin laululukko avautui vasta 35-vuotiaana.
Suomalaisranskalainen Tia Cohen, 39, on tiettävästi Suomen ainoa ranskankielinen chansontulkitsija. Viimeiset viisi vuotta Tia on keskittynyt Edith Piafin lauluihin. Tia kertoo ihastuneensa musiikkiin jo pikkutyttönä, kun perhe asui vielä Pariisissa. Tian Albert-isä keräsi levyjä, ja Tia kuunteli niitä yhdessä isän kanssa.

– Sitten aloin kiinnostua Edith Piafista. En ymmärtänyt sanoja, mutta Piafin tulkinnan. Jo viisivuotiaana puin kotona ylleni mekon, äidin korkokengät, helmet ja lauloin, Tia Cohen muistelee.

Musiikki kuitenkin jäi toviksi, sillä perhe muutti Suomeen Tian ollessa kymmenvuotias. Äiti Liisa Seppälä-Cohen oli toiminut menestyksekkäänä mallina Pariisissa, mutta perhe teki yhteisen päätöksen muutosta Liisan kotimaahan.

Sitten alkoivat Tian vaikeudet. Hän oli monta vuotta sekä Ranskalaisessa koulussa että Steiner-koulussa koulukiusattu.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kiusaaminen oli niin pahaa, ettei hän voinut mennä ajoittain edes kouluun.

– Pariisissa olin käynyt katolilaista koulua, jossa teititellään opettajia ja kaikilla on samanlaiset kouluasut. Äiti puki minulle Suomessa koulupuvun tyyppisen asun ja teitittelin opettajia. Näin jouduin kiusauksen kohteeksi, Tia uumoilee.

Laulajatar sanoo, etteivät muut oppilaat ja jopa jotkut opettajat ymmärtäneet hänen erilaisuuttaan.

– En osannut kunnolla myöskään suomea. Ehkä minua kiusattiin senkin takia. Kiusaaminen jatkui vuosia, ja jouduin siksi käymään myös terapiassa. Terapia auttoi, sillä sain purkaa pahaa oloani ja sain sitä kautta hyväksyntää, hän kertoo.

Tia paljastaa, että vuosi sitten hänelle alkoi tulla Facebookissa anteeksipyyntöjä vanhoilta luokkakavereilta.

– He pyytelevät nyt anteeksi. Sanon heille vain, että rakkaus voitti, Tia kertoo.

NIIN raskasta kiusaaminen oli, että Tia ei pystynyt edes laulamaan. Tian suku on musikaalinen ja muun muassa hänen setänsä Jokke Seppälä yritti auttaa sisarentytärtään.

– Minulla oli laululukko. Siksi olin Jyrki-ohjelman juontaja sekä työskentelin MoonTV:ssä ja Crea Filmsillä artistien stailaajana. Koulun päätin jo ennen ylioppilaskirjoituksia ja ryhdyin opiskelemaan media-alaa, Tia kertoo.

Pikkuhiljaa Punavuoren varpuseksikin kutsuttu Tia sai uskallusta avata äänensä lauluun. Runsaat viisi vuotta sitten hän ryhtyi laulamaan Edith Piafin kappaleita. Tia on kiertänyt Suomea esittäen ikivihreitä Piaf-sävelmiä täysille saleille. Viime kesänä hän ihastutti yleisöä Riku Niemen orkesterin solistina.

– Olen saanut elää nyt unelmaani, hän sanoo.

Nyt Tia on ideoinut Edith Piafin 100-vuotisjuhlan kunniaksi konsertti-illan, jonka aikana esitetään dokumentteja Pariisin varpuseksi kutsutusta laulajasta. Taustalla soittaa iso orkesteri ja yleisö voi tilata jopa ranskalaisen illallisen.

– Piaf on ollut jo vuosia sielussani, mutta laulu­lukon takia en ole voinut laulaa. Nyt olen vapaa, ensi vuonnakin Piaf-iltoja järjestävä Tia sanoo.

Voimakkaaksi persoonaksi ja tulkitsijaksi kuvattu laulajatar esiintyy Helsingissä Teatteri Forumissa ennen vuodenvaihdetta neljänä iltana. Liput ovat menneet kuin kuumille kiville.

– Ehkä ihmiset kaipaavat pakoa arjesta, hän miettii.

Piaf-konserttien viimeinen ilta on tänä vuonna Teatteri Forumissa 17. joulukuuta, jolloin tulee kuluneeksi 100 vuotta Edith Piafin syntymästä ja 40 vuotta Tian syntymästä.

Tia Cohenin Piaf-illat Teatteri Forumissa 26. 11., sekä 3, 10. ja 17. joulukuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Synkkä arvio hapen riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    3. 3

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    4. 4

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    5. 5

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    6. 6

      Brittilehti: ”Väsynyt” Vladimir Putin harkitsi eroa viime vuonna

    7. 7

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    8. 8

      Pesäpallon Suomen mestari Alexander Saloranta korjaa sukupuolensa: ”Nyt saan olla oma itseni”

    9. 9

      Mies riehui pistoolin kanssa marketin pihalla – osoitti mansikanmyyjää aseella ja tuijotti herkeämättä silmiin

    10. 10

      Amerikkalaisen tähtijuontajan ohjelma hyllytettiin – kahdeksan naista syyttää ahdistelusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    2. 2

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    6. 6

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    7. 7

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    8. 8

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    9. 9

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    10. 10

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    4. 4

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    5. 5

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Synkkä arvio hapen riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    3. 3

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    4. 4

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    5. 5

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    6. Näytä lisää