Jari, Jalmari

Viihde

Elämäkerta: Mika Häkkisen Hugo-poika oireili jo ennen eroa - ”Kysyy joka ilta, missä isi on”

Julkaistu:

paljastuskirja
Erja Häkkinen kertoo Anna-lehdessä kipeästä avioerosta ja sen vaikutuksista perheen lapsiin. Eroa edeltänyttä aviokriisiä kuvattiin avoimesti jo vuonna 2005 ilmestyneessä elämäkerrassa.
Erja ja Mika Häkkinen tapasivat toisensa 1990-luvun puolivälissä yhteisten ystävien kautta Monte Carlossa. Erja Honkanen oli noihin aikoihin Nizzassa töissä matkatoimistossa. Parin suhteen on kerrottu syventyneen etenkin 1995 Australian GP:n aika-ajoissa sattuneen rajun onnettomuuden jälkeen. Erja pysyi Mikan rinnalla sairaalassa ja tuki tätä toipumisessa.

Mika kosi Erjaa syksyllä 1997 Jerezin F1-kisan jälkeen. Hääjuhlaa vietettiin kesäkuun alussa 1998 Suomessa. Siviilivihkiminen suoritettiin kuitenkin jo muutamaa viikkoa aikaisemmin Monacon kaupungintalolla.

Mikan ollessa yhä kiinni formulamaailmassa, loi Erja omaa uraansa muun muassa tv-juontajana ja vaateputiikin pitäjänä. Esikoispoika Hugo syntyi joulukuussa 2000. Häkkisten perhe oli vuosituhannen vaihteessa Suomen seuratuimpia julkkiksia, joten myös pienokaisen syntymä oli suuri uutinen. Erja oli vuosia myös tuttu näky F1-varikoilla.

Uran lopettamisen jälkeen tuli kriisi

Pari on kertonut käyneensä läpi aviokriisin jo vuonna 2003, jonkin aikaa kilpauran päättymisen jälkeen. Kriisiä kuvattiin avoimesti vuonna 2005 ilmestyneessä Keijo Leppäsen kirjoittamassa elämäkerrassa Mika Häkkinen – Mestarin paluu. Kirjassa Häkkisen kerrotaan viihtyneen noihin aikoihin paremmin baareissa kuin kotona perheen kanssa, sillä F1-uran lopettamisen jälkeinen arki tuntui tyhjältä. Kirjassa kuvataan myös avoimesti Häkkisten keskustelu tuolloin parivuotiaan Hugon tuntemuksista isänsä jatkuvaan poissaoloon.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Minä en elämääsi kahlitse, mutta mitä sanon Hugolle? Erja kysyy kirjan mukaan.

– Ei sille tarvitse mitään sanoa, ei se mitään kysele.

–  Mika, se kysyy joka ilta, missä isi on. Sanonko, että ravintolassa syömässä? Ei helvetti, en viitsi enää kovin pitkään valehdella, kirja kertoo Erjan vastanneen.

Samaan aikaan muun muassa saksalaismediat kertoivat parin suhteen rakoilevan. Kriisistä päästiin kuitenkin yli ja toinen lapsi Aina syntyi toukokuussa 2005. Samana vuonna Mika palasi autoilun pariin DTM-sarjassa.

Lopulta parin avioerosta uutisoitiin helmikuussa 2008.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    2. 2

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    3. 3

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    4. 4

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    5. 5

      Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

    6. 6

      Zimbabwelaiset järkyttyneitä Mugaben puheesta – keskiviikoksi luvataan mielenosoituksia

    7. 7

      Tv-katsojat pöyristyivät: Mr. Lordi lipoi Laura Frimanin korvaa Tähdet, tähdet -lähetyksessä – ”Naisia ei nuolla luvatta”

    8. 8

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    9. 9

      Kalle Rovanperä teki historiaa MM-rallissa – tulosluettelossa yllättävä yksityiskohta

    10. 10

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    5. 5

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    6. 6

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    7. 7

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    8. 8

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    9. 9

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    10. 10

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    2. 2

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    3. 3

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    4. 4

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    5. 5

      Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

    6. Näytä lisää