Legendaarinen rautalankayhtye The Sounds levytti 50 vuoden tauon jälkeen – tältä se kuulostaa nyt! - Viihde - Ilta-Sanomat

Legendaarinen rautalankayhtye levytti 50 vuoden tauon jälkeen – tältä se kuulostaa nyt!

Teinipoikina 1960-luvulla villinnyt The Sounds julkaisi uuden levyn 50 vuoden tauon jälkeen.

11.11.2015 9:22

Vuonna 1965 pillit pussiin pannut The Sounds alkoi keikkailla uudestaan kesällä 2011, kun se sai kutsun Nastolan Rautalankafestivaaleille. Bobi Söderblom, Peter Ekman, Henrik Granö ja Esa Helasvuo olivat alkaneet laulattaa rautalankaa jälleen yhdessä 2000-luvun puolivälissä, omaksi huvikseen Söderblomin olohuoneessa.

Nastolan-keikka merkitsi paluuta lavoille 46 vuoden tauon jälkeen, joten yhtye alkoi treenata uudelleen toden teolla. Treenikämppä löytyi samasta munkkivuorilaisesta talosta, jossa he olivat treenanneet 1960-luvullakin.

– Ennen olimme väestönsuojassa, nyt pannuhuoneessa. Tämä bändi on mennyt 50 vuodessa eteenpäin tasan 22 metriä, Bobi Söderblom nauraa.

Musiikillisesti bändi on kuitenkin mennyt eteenpäin, sillä se julkaisi juuri uuden albumin,The Sounds & Rock Jerry Live at Arcada Studios. Uusissa kappaleissa yhdistyy rautalankamusiikki ja 1950- ja 1960-lukujen rock.

The Sounds juhlisti eilen uutta levyä ravintola Dubrovnikissä Helsingissä. Nykykokoonpanoon kuuluu kosketinsoittaja Esa Helasvuo, komppikitaristi Bobi Sjöblom, laulaja-kitaristi Kaj Järnström, rumpali Wille Granö, basisti Peter Ekman sekä soolokitaristi Erkki Sutela.­

Nykyisessä kokoonpanossa soittavat Peter Ekman, Bobi Söderblom, Esa Helasvuo, rumpali Wille Granö, Henrik Granön poika, sekä vuonna 2014 pois jättäytyneen Henrik Granön korvannut soolokitaristi Erkki ”Eki” Sutela. Solistina yhtyeessä on toiminut vuodesta 2012 alkaen Kaj Järnström eli Suomen rock-kuninkaaksi vuonna 1959 nimetty legendaarinen Rock Jerry.

– Kun teimme levyjä 50 vuotta sitten, äänitimme ne livenä. Niin teimme nytkin, vain niin saadaan luonnollinen soundi, ei raita kerrallaan äänittämällä. Ja soundin laatu aina ollut koko The Sounds, Söderblom sanoo.

Katso ja kuuntele videolta, miltä The Sounds nykyään kuulostaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?