Ruumiinavauksessa selvisi mahdollinen syy Robin Williamsin kuolemaan: Elinaikaa olisi ollut vain vähän jäljellä

rac

Julkaistu:

Erikoishaastattelu
Viime vuoden elokuussa kuolleen Robin Williamsin vaimo on antanut ensimmäisen haastattelun miehensä kuolemasta. Haastattelussa paljastui uusia seikkoja ruumiinavauksesta.
Koomikko Robin Williams teki itsemurhan viime vuoden elokuusa. Hänet löydettiin kotoaan kuolleena.

Williamsia jäivät suremaan hänen kolme lastaan Zelda, Zachary ja Cody sekä hänen vaimonsa Susan Williams. Pari oli avioitunut vuonna 2011. Nimenomaan leski löysi Williamsin ruumiin.

Williams puhuu miehensä kuolemasta nyt ensimmäistä kertaa Good Morning America -ohjelman haastattelussa. ABC News kirjoittaa erikoishaastattelusta, ja itse videohaastattelun voi katsoa tämän jutun yläpuolelta.


Haastattelussa käy ilmi, että Parkinsonin taudin lisäksi Williams sairasti myös Lewyn kappale -nimistä sairautta. Lewyn kappale on toiseksi yleisin rappeuttava aivosairaus Alzheimerin taudin jälkeen, ja se saattoi olla osasyy Williamsin itsemurhaan.

Sairaus saatiin selville vasta ruumiinavauksessa.

Terveys heikkeni nopeasti

Robin Williamsin terveys alkoi reistailla marraskuussa 2013, kun hänellä alkoi olla vatsakipuja. Helmikuuhun mennessä vaimo Susan kertoo tienneensä, että jotain on vialla.

– Hän sanoi minulle, että jotakin minussa on hyvin pielessä. Sanoin, että ”tiedän, rakas, tiedän, että on. Ja me tulemme selvittämään asian perinpohjaisesti. Vannon sen, me tulemme selvittämään tämän.” Mutta mielessäni aloin ensimmäistä kertaa miettiä, että tulemmeko, Susan kertoo videohaastattelussa.

Parkinsonin taudin diagnoosin Robin Williams sai toukokuussa 2014. Se ei kuitenkaan ratkaissut kaikkia ongelmia. Susan paljastaa haastattelussa, että Robinilla olisi ollut vain vähän elinaikaa jäljellä.

– Jos Robin olisi ollut onnekas, hän olisi ehkä voinut elää vielä kolme vuotta. Ja ne olisivat olleet vaikeita vuosia. Ja on suuri todennäköisyys, että hän olisi joutunut laitokseen, leski sanoo.


Leski ei syytä Williamsia

Susan Williams kertoo tapauksesta ennen Robinin kuolemaa, kun mies oli lyönyt suihkussa päänsä, ja Susan oli pohtinut, tekikö tämä sen tahallaan.

– Nyt, sen jälkeen kun olen vuoden ajan tutkinut sitä, mikä tappoi mieheni, ja selvittänyt kaiken Lewyn kappale -sairaudesta, tiedän, että yksi sen oireista on näkökyvyn sumentuminen. Nyt ymmärrän sen täysin. Ymmärrän sen, rakas. Enkä usko, että hän yritti lyödä päätään. Tiedän, että hän oli vihainen itselleen ja kyllästynyt kaikkeen tähän.

Susan sanoo, että ei syytä miestään mistään, ei edes siitä, että tämä päätyi itsemurhaan. Kun haastattelija kysyy, uskooko leski Robinin itsemurhan olleen omalla tavallaan tapa ottaa kontrolli takaisin, on hänellä vastaus heti valmiina.

– Mielestäni kyllä, siihen oli paljon syitä. Usko minua, olen ajatellut tätä paljon. Olen ajatellut sitä, mitä hänen päässään liikkui, ja mikä lopulta sai hänet tekemään sen. Uskon, että hän vain halusi sanoa ”ei”. Enkä syytä häntä yhtään. En syytä häntä tippaakaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt