Ismo

Viihde

Kyle MacLachlan IS:lle Twin Peaksin kuvauksista: ”Tunnelma kuin luokkakokouksessa”

Julkaistu:

Kulttisarja
Näyttelijä Kyle MacLachlan, 56, palaa Laura Palmerin murhaa tutkineen FBI-agentti Dale Cooperin rooliin 25 vuoden tauon jälkeen.
– Voin paljastaa tulevasta kaudesta hyvin vähän. Kuvaamme parhaillamme Washingtonin osavaltiossa. Kaikki on sujunut tähän mennessä hienosti. Tunnelma on ollut kuin luokkakokouksessa, sillä en ollut nähnyt monia muita sarjan näyttelijöitä 25 vuoteen, Kyle MacLachlan kertoo San Franciscossa.

Hän myöntää, että Cooperin rooli kuuluu hänen 31 vuotta kestäneen uransa huippuhetkiin.

– Sarjaan palaaminen on ollut huikeaa, ja olen nauttinut yhteistyön jatkamisesta David Lynchin kanssa. Edellisestä kerrasta on liian kauan aikaa.

MacLachlan näytteli ensimmäisen kerran Lynchin ohjaamana Dyyni-elokuvassa (1984) ja viimeksi Twin Peaks – tuli kulje kanssani -elokuvassa, joka tehtiin sarjan päättymisen jälkeen. Twin Peaksin metsän keskellä oleva pikkukylä on näyttelijälle tuttu ja turvallinen, mutta se on myös hieman muuttunut vuosien aikana.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Se on jossakin suhteessa erilainen, mutta myös samanlainen. Tuntuu kuin olisimme ajaneet korttelin ympäri ja palanneet lähtöpisteeseen.

Uudella kaudella nähdään 18 jaksoa, jotka perustuvat yhteen Lynchin kirjoittamaan käsikirjoitukseen. Se kuvataan sellaisenaan ja leikataan tunnin pituisten jaksojen mittaisiksi.

MacLachlan on lukenut käsikirjoituksen, mutta on sen sisällöstä vaitonainen salassapitovelvollisuuden takia.

– Käsikirjoitusta hiotaan koko ajan, ja se muuttuu kuvauksissa. Voin kuitenkin sanoa, että se on ilmiömäinen. Tulossa on hauska ja jännittävä kausi. Odotettavissa on monia yllättäviä juonenkäänteitä. Jos paljastaisin tämän enempää, David olisi hyvin vihainen.

Tv-historian kulttisarja

Vain kaksi tuotantokautta kuvattu Twin Peaks (1990–1991) nousi yhdeksi merkittävimmistä television draamasarjoista. Sarjasta tuli välittömästi keväällä 1990 suuri arvostelu- ja katsojamenestys. Suomessa ensiesitys oli keväällä 1991.

Sarjassa seurattiin Twin Peaksin pikkukaupungin selittämättömiä tapahtumia ja erikoisten asukkaiden elämää teini-ikäisen Laura Palmerin murhatutkimuksen ohessa. David Lynchin ja Mark Frostin luoman sarjan pelottavan rauhallinen kerronta ja Angelo Badalamentin säveltämä hyytävä tunnusmusiikki antoivat sarjalle omaleimaisen ilmeen. Mikään ei ollut aivan sitä, miltä se näytti.

Lynch työryhmineen palasi aiheeseen vielä elokuvassa Twin Peaks – tuli kulje kanssani (1992). Vuosi sitten lokakuussa fanit saivat vahvistuksen pitkään velloneille huhuille: sarja saisi jatko-osia Showtime-kanavalla.

Nyt kuvattavissa uusissa jaksoissa nähdään osa alkuperäisistä näyttelijöistä. MacLachlanin lisäksi mukana ovat ainakin Sherilyn Fenn, Mädchen Amick, Lara Flynn Boyle, Joan Chen ja Laura Palmeria näytellyt Sheryl Lee.

Myös puupölkkyyn kiintyneen Catherine E. Coulsonin oli tarkoitus uusia roolinsa, mutta hän kuoli syyskuun lopussa juuri ennen kuvausten alkamista. Tunnetuin uusista näyttelijöistä on Amanda Seyfried ( Mamma Mia!, Pan).
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  2. 2

    90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

  3. 3

    Kadonneen sukellusveneen mysteeri syvenee – laivasto havaitsi outoa melua tunteja viimeisen viestin jälkeen

  4. 4

    Trump luopui luksushotellista New Yorkissa – alamäki alkoi vaaleista: ”Kardashianit lakkasivat käymästä”

  5. 5

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  6. 6

    Yhdysvaltalainen Loren eli 200 dollarilla kuussa – Isoäidin vanha viltti paljastui 1,5 miljoonan arvoiseksi

  7. 7

    Pintaliitoelämästä tunnettu venäläismiljardööri pidätettiin Ranskassa – Kreml protestoi

  8. 8

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  9. 9

    Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

  10. 10

    Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  3. 3

    Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

  4. 4

    Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

  5. 5

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  6. 6

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  7. 7

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  8. 8

    Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

  9. 9

    Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

  10. 10

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  6. 6

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  7. 7

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  2. 2

    90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

  3. 3

    Kadonneen sukellusveneen mysteeri syvenee – laivasto havaitsi outoa melua tunteja viimeisen viestin jälkeen

  4. 4

    Trump luopui luksushotellista New Yorkissa – alamäki alkoi vaaleista: ”Kardashianit lakkasivat käymästä”

  5. 5

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  6. Näytä lisää