Kauno, Kasperi

Viihde

Uuden rakkaan löytänyt Ensitreffit alttarilla -morsian hempeilee – ”Ällöttävän siirappista”

Julkaistu:

ensitreffit alttarilla
Ensitreffit alttarilla -sarjasta tuttu Pia iloitsee uudesta onnestaan.
Ensitreffit alttarilla -sarjan ensimmäiseltä tuotantokaudelta tuttu Pia iloitsee parisuhteestaan. Pia avioitui suosikkisarjassa Jussin kanssa, mutta pari päätti erota viiden viikon kokeilujakson jälkeen. Pia ja Jussi ovat edelleen hyviä kavereita, mutta elokuussa Pia paljasti blogissaan löytäneensä rinnalleen uuden elämänkumppanin.

Pia julkaisi sunnuntaina Instagram-tilillään romanttisen kuvan, ja kertoo tarinan kuvan takaa blogikirjoituksessaan.

– Sunnuntaiaamun suklaat, lasissa skumppaa ja stereoissa Chisun Ihana. Ällöttävän siirappista, mutta minkäs sille mahtaa, Pia on kirjoittanut kuvan tekstiksi.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tuoreimmassa blogikirjoituksessaan, Pia ruotii treffailua. Hän kertoo viimeisen kolmen vuoden aikana käyneensä kymmenillä treffeillä.

– En muista ensikohtaamista, jota olisin jälkikäteen katunut, eikä yksikään minuutti tai tunti ole mennyt hukkaan. Ei silloin, kun mies ei vastannut mielikuvia, tai silloin kun deitti oli nauttinut pari rohkaisuryyppyä liikaa, Pia kertoo ja jatkaa.

– Eikä varsinkaan silloin, kun alttarilla kaiken kansan edessä kohtaamani kumppani osoittautuikin vain hyväksi ystäväksi. Kaikesta oppii ja kokemukset kirkastavat kuvaa siitä, millaisia ominaisuuksia kumppanissa arvostaa ja mitä parisuhteelta haluaa.

Hän kuvailee avoimesti myös sinkkuna kokemiaan pettymyksen tunteita. Hän kertoo toisinaan treffailun toisinaan loppuneen, koska kemia on puuttunut. Pia toteaa myös tehneensä joskus liian pikaisia johtopäätöksiä.

– Olen nirsoillut, etsinyt vikoja ja vetänyt kaverikortin hihasta, useammin kuin kerran ja joskus liiankin helposti.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

– (Olen) Kirjautunut Tinderiin ja poistanut sovelluksen heti seuraavalla viikolla. Keksinyt syitä ja perusteluja sille, miksi mies ei vastaa tekstiviestiin, pitänyt toivoa yllä, odottanut muina naisina ja vakuutellut, ettei tunnu missään. Heittänyt toivon, avautunut ystäville, itkenyt olkaa vasten, keräillyt itsetunnon rippeet, uskonut ja toivonut uudelleen.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Hän kehottaa bloginsa lukijoita olla luopumatta toivosta.

– Kaiken tuon jälkeen saattaa saapua se ilta, kun lähdet ekoille treffeille vain siksi, ettei ole parempaakaan tekemistä. Et jaksa panostaa pukeutumiseen tai meikkaamiseen, koska tuskinpa tämäkään tapaaminen mihinkään johtaa. Kaarrat fillarilla lähikuppilan pihaan, näet hymyilevät kasvot ja baaritiskillä huomaat, että tykkäätte samasta oluesta. Sellaisesta, josta moni ei edes tiedä. Siinä hetkessä tajuat, että tämä saattaa olla yhteisen tarinan ensimmäinen luku, varovasti lepattava liekki, jolla on kaikki mahdollisuudet kasvaa kauan kaivatuksi roihuksi. Ihan pyytämättä ja yllättäen, Pia kuvailee.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Pia ei ole paljastanut nykyisen sulhonsa henkilöllisyyttä, mutta on julkaissut Instagram-tilillään useita kuvia mysteerimiehistä. Pian blogista selviää, että hän ja mysteerimies viettävät tiiviisti aikaa yhdessä ja nauttivat muun muassa matkailusta. Hiljattain pariskunta lomaili Pariisissa, missä myös Pia ja Jussi olivat häämatkallaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    3. 3

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 34, ja Kaija Stormbom, 54, paljastivat lapsensa lasketun ajan: ”Olen hermona ja odotan tulevaa onnellisin mielin”

    4. 4

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    5. 5

      Lauri Markkanen nakutti 17 pistettä huimassa NBA-debyytissään: ”Paljon on vielä parannettavaa”

    6. 6

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    7. 7

      Toyota on taas Suomen suosituin: Uusi suosikkiväri nousemassa hopeanharmaan tilalle – arvaatko mikä?

    8. 8

      Marjayrittäjä syytteessä ihmiskaupasta: Tällaisissa oloissa thaipoimijat asuivat Keski-Suomessa

    9. 9

      Playboy-lehti tekee historiaa – marraskuun puputyttönä poseeraa sukupuolensa korjannut Ines: ”Joidenkin mielestä olen ruma”

    10. 10

      Rikosoikeuden professori Niki Juuselan tilanteesta: ”Hämmentävä tapaus, mutta kyllä siinä voisi olla rikoskin kyseessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    3. 3

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    4. 4

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    5. 5

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    6. 6

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    7. 7

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    8. 8

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    9. 9

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    10. 10

      Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    3. 3

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 34, ja Kaija Stormbom, 54, paljastivat lapsensa lasketun ajan: ”Olen hermona ja odotan tulevaa onnellisin mielin”

    4. 4

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    5. 5

      Lauri Markkanen nakutti 17 pistettä huimassa NBA-debyytissään: ”Paljon on vielä parannettavaa”

    6. Näytä lisää