Elastinen piti lupauksensa puolittain – timmissä kunnossa oleva vatsa vilkkui - Viihde - Ilta-Sanomat

Elastinen piti lupauksensa puolittain – timmissä kunnossa oleva vatsa vilkkui

Helsingin Hartwall Arenalla esiintynyt Elastinen piti keikkalupauksensa – puolittain.

9.10.2015 23:14

Elastinen piti puolittain alkuvuodesta tekemän keikkalupauksensa Rähinän raikuvan Loppuviikko-kappaleen aikana.

Kun Elastinen esitti bilekappaletta yhdessä Uniikin, Timo Pieni Huijauksen, Tasiksen ja Spektin kanssa, esiintyi hän yllään maastokuvioinen liivi, jonka alla ei ollut t-paitaa.

Training for Warriors -kuntosaliakin pyörittävä Elastinen on tunnettu kovasta kunnostaan, ja artisti kertoi vakuutti IS:lle jo alkuvuodesta, että paita mitä todennäköisemmin ei pysy yllä koko keikan aikaa.

– Sen voin melkein luvata, että se tullaan näkemään, Elastinen kertoi IS:lle alkuvuodesta.

– Iso lava vaatii sen, että kunnon pitää oilla kohdillaan, jotta jaksaa juosta, tanssia ja hyppiä parin tunnin ajan, artisti pohti IS:lle.

Artisti onkin keikkansa aikana tanssinut ja juossut energisenä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?