CSI päättyi – tältä vanhat tähdet näyttävät nyt!

Julkaistu:

Nostalgiaa
CSI päättyi Amerikassa Suomen aikaa tänä aamuna.
Legendaarista CSI-rikossarjaa tehtiin vuodesta 2000 alkaen, eli yhteensä viisitoista tuotantokautta. Sunnuntai-iltana nähtiin Yhdysvalloissa sarjan ainakin toistaiseksi viimeinen kaksi tuntia kestänyt jakso nimeltään Immortality, suomeksi kuolemattomuus.

CSI oli maailman suosituin televisiosarja 2000-luvun lopulla.


Alkuperäiset ja ehkä kaikista tunnetuimmat henkilöhahmot William Petersenin esittämä Gilbert ”Gil” Grissom ja Marg Helgenbergerin esittämä Catherine Willows palasivat ohjelman finaalijaksoon.

CNN-sivuston mukaan Petersen, 62, siirtyi ruudusta sivuun vuonna 2009 ja ryhtyi sarjan tuottajaksi. Hän on keskittynyt viime vuodet teatterialaan.

IMdb-sivuston mukaan Helgenberger lähti sarjasta vuonna 2011 ja hänet on nähty sivuosassa muutamaan otteeseen sen jälkeen. Näyttelijä ei ole jättänyt televisioalaa. Viime vuosina hän on näytellyt Under the Dome ja Intelligence -sarjoissa.


Rikostutkinta on tehty monessa eri kaupungissa: alkuperäinen sarja sijoittuu Las Vegasin ympäristöön. Lisäksi sarja poiki Miamiin ja New Yorkiin sijoittuvat sisarsarjat. Uusin sarja, Ted Dansonin tähdittämä CSI: Cyber keskittyy verkkorikollisuuteen.

Alkuperäisen sarjan tähdet tapasivat toisiaan viikko sitten CSI:n kunniaksi järjestetyissä jäähyväisjuhlissa. Petersenin ja Helgenbergerin lisäksi mukana olivat sarjan tuottajat sekä näyttelijät Jorja Fox, Elisabeth Harnois, Ted Danson, Wallace Langham ja Eric Smanza.


Sarjassa Gil Grissomin kanssa avioliiton solminutta Sara Sidlea esittävä Jorja Fox on näytellyt CSI:n lisäksi huippusuosituissa Teho-osasto ja West Wing -sarjoissa.

Mikä on oma suosikkisi CSI-sarjoista? Vastaa kommenttikentässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt